Supermyrsky Sandy

Suomen lööppimedia on käyttänyt silloin tällöin termiä ”supermyrsky” vaikka odotettavissa olisi ollut aivan tavallinen myrsky. Nyt lokakuun lopulla sitä on ehkä jopa soveliasta käyttää, mutta ei Suomessa vaan Yhdysvalloissa.

Trooppinen hirmumyrsky Sandy

Sandy on Atlantin hurrikaanikauden 18 nimetty trooppinen myrsky (sen jälkeen syntyi vielä Tony). Kausi on tähän mennessä ollut tunnetun historian jaetulla kolmannella sijalla trooppisten myrskyjen määrässä. Kakkossijaa pitää vuosi 1933 (21 trooppista myrskyä) ja ykkösenä on vuoden 2005 huikea kausi, jolloin esiintyi 28 trooppista myrskyä.

Trooppisten myrskyjen reitit 2012. Kuva: Wikipedia

Maanantaina 22. lokakuuta Yhdysvaltain ”National Hurricane Center” antoi trooppiselle matalapaineelle nimeksi Sandy, joka syntyi Karibian eteläosiin saapuneesta trooppisesta aallosta. Se lähti hiljalleen liikkumaan kohti pohjoista ja voimistui 1. kategorian hurrikaaniksi ennen iskeytymistään Jamaikaan ja 2. kategorian hurrikaaniksi ennen Kuubaan osumistaan.

Myrsky on tähän mennessä aiheuttanut ainakin 68 ihmisen kuoleman, näistä 51 Haitissa. Haiti on yksi maailman myrskyalttiimmista maista, sillä sen vuoristot ja niiden puista hakatut rinteet saavat aikaan merkittäviä tulvia ja mutavöyryjä. Köyhä maa ei pysty suojautumaan merkittäviä sateita vastaan, etenkin kun valtava määrä ihmisiä on vielä teltoissa ja muissa tilapäismajoituksissa vuoden 2010 maanjäristyksen seurauksena.

Kuuba on lähes Haitin vastakohta, sillä siellä hirmumyrskyihin varautuminen on maailman kärkipäätä pakollisine evakuointeineen. Silti 2. kategorian hurrikaani Sandyn seurauksena 11 ihmistä menetti henkensä.

Saavuttuaan uudelleen meren ylle Kuuban jälkeen Sandy on taistellut kuivaa ilmaa ja kasvanutta tuuliväännettä vastaan. Välillä se heikkeni trooppiseksi myrskyksi. Tämän taistelun myötä myrskyn rakenne ei ole enää hirmumyrskyille tyypillisen kompakti tai spiraalimainen. Tämä muutos on aiheuttanut sen, että myrsky on laajentanut huomattavasti voimakkaiden tuulien laajuutta. Nyt sunnuntai-iltana Suomen aikaa hirmumyrskytuulet ulottuvat noin 280 km myrskyn silmän ulkopuolelle ja trooppisen myrskyn kaltaiset tuulet huikeat 835 km silmästä ulospäin. Sandy on näillä lukemilla yksi isoimmista hurrikaaneista ikinä. Yhdysvalloissa hirmumyrskytuulet tarkoittavat 33 m/s ja trooppisen myrskyn tuulet 17 m/s kun tarkastellaan tuulen yhden minuutin keskiarvoa. Meillä Suomessa käytetään keskituulen määritelmässä 10 minuutin keskiarvoa, joten itse asiassa rajat olisivat meikäläisin standardein suunnilleen 29 m/s ja 15 m/s (korjauskerroin 0,88).

Hurrikaani Sandy Pohjois-Atlantilla sunnuntaina illalla 28.10.2012. Kuva: NOAA

Myrskyn tuulikenttä on siis huomattavasti laajempi kuin tyypillisessä hurrikaanissa. Tämä tarkoittaa sitä, että myrsky pystyy liikuttamaan selvästi suurempaa vesimassaa kuin pienempi myrsky. Tällä saattaa olla erittäin vakavat seuraamukset Yhdysvaltain itärannikolla.

Extratrooppinen myrsky Sandy

Sandy on matkalla pohjoiseen ja samalla se alkaa kohdata epäsuotuisat olosuhteet trooppisen luonteensa säilyttämiseksi. Käytännössä se tulee muuntumaan ainakin osin ns. extratrooppiseksi myrskyksi eli samanlaiseksi matalapaineeksi kuin mitä meillä Suomessa havaitaan.

Erot ovat periaatteessa seuraavat (vasemmalla trooppinen myrsky/oikealla extratrooppinen myrsky):

  • Lämmin ydin/kylmä ydin
  • Voimakkaimmat tuulet aivan keskuksen ympärillä/voimakkaimmat tuulet selvästi laajemmalla alueella myrskyn ympärillä
  • Energialähteenä lämmin merivesi/energialähteenä muun muassa horisontaaliset lämpötilaerot
  • Ei rintamia/kylmät- ja lämpimät rintamat

Extratrooppiset myrskyt ovat yleensä laajempia kuin niiden trooppiset vastineensa. Tässä tapauksessa Sandy tulee entisestään laajentamaan myrskytuuliensa kattavuutta ennen rantautumistaan.

Supermyrsky Sandy

Trooppiset myrskyt liikkuvat Pohjois-Atlantilla niin, että ne yleensä ensin syntyvät länteenpäin liikkuvista ilmakehän häiriöistä ja saapuessaan Karibian tuntumaan ne hiljalleen tempautuvat korkeammilla leveysasteilla liikkuvien matalapaineiden kyytiin ja siten matkaavat ensin pohjoiseen ja lopulta itään eli takaisin merelle kohti Eurooppaa. Kun trooppiset otukset kulkeutuvat tarpeeksi pohjoiseen, ne alkavat saavuttaa suurien horisontaalisten lämpötilaerojen alueet, jolloin myrsky siis muuntuu trooppisesta hirmumyrskystä extratrooppiseksi matalapaineeksi. Tässä prosessissa myrskyn pintailmanpaine yleensä nousee, mutta joskus se voi myös laskea. Tällaisissa tilanteissa alkuperäinen trooppinen myrsky on saattanut olla heikompi, mutta muuntumisen myötä myrsky saattaa voimistua huomattavasti. Tämä muutos tapahtuu tyypillisesti kaukana merellä eikä se yleensä vaikuta maa-alueilla.

Sandyn tapauksessa muutos on tapahtumassa hyvin lähellä Yhdysvaltain itärannikkoa maanantain aikana. Erikoisen tapauksesta tekee sen, että tällä kertaa muunnoksen aikana myrsky kulkeekin Pohjois-Atlantilta takaisin länteen kohti Yhdysvaltain rannikkoa, eikä jatka länsivirtauksen saattelemana kauas merelle. Supermyrsky nimitys johtuu ehkä osittain siis siitä, että myrskystä saattaa kehittyä eräänlainen hybridi, jolla on vielä trooppisia piirteitä, mutta myös extratrooppisia piirteitä, jotka yhdessä saavat aikaan erittäin ison ja voimakkaan matalapaineen, joka uhkaa kymmenien miljoonien ihmisten arkea.

Sandyn keskuksen merenpintapaine oli pitkään 960-970 hPa luokkaa, mutta nyt se on vielä saanut kehitettyä uutta ukkostoimintaa myrskyn ytimen lähelle ja ilmanpaine on jälleen ollut laskussa. Parhaillaan ilmanpaine on 951 hPa ja ennustemallit ennakoivat, että se saattaa laskea vielä jopa 945 hPa tienoille myrskyn muuntautuessa osittain extratrooppiseksi maanantain kuluessa.

National Hurricane Centerin su-iltana tehty ennuste myrskyn ”silmän” reitistä. Kuva: National Hurricane Center

Tällä hetkellä ennusteet näyttävät, että Sandy rantautuu New Yorkista etelään eli New Jerseyn osavaltioon. Tämä tietäisi myös New Yorkin kaupungille kaikkein pahinta mahdollista vaihtoehtoa. Tuulet liikkuvat myrskyn keskuksen ympärillä vastapäivään, joten reitin oikealla puolella tuulet puhaltavat kohti rannikkoa tarkoittaen sitä, että tuulen ja alhaisen ilmanpaineen työntämänä valtaisa vesimassa painautuu kohti itärannikkoa juuri New Yorkin tienoilla.

Vaikutukset

Yhdysvaltalaiset kollegat arvioivat, että Sandy tulee melko todennäköisesti aiheuttamaan useiden miljardien dollarien vahingot. Vahingot tulevat johtumaan niin runsaista sateista, meriveden noususta kuin voimakkaista tuulista.

Tuulet

Tyypillisesti hurrikaanin voimakkaat tuulet vaikuttavat melko pienellä alueella silmän ympärillä ja niinpä tuulet eivät yleensä aiheuta suurinta taloudellista vahinkoa. Sandyn tapauksessa tuulet eivät ole lähelläkään yhtä voimakkaita kuin joissakin erittäin voimmakkaissa hurrikaaneissa, mutta sen sijaan tuulet tulevat kattamaan erittäin suuren alueen. Yhdysvaltain itäosassa maaperä on luonnollisesti vielä sula, osin märkä ja puissa ovat vielä pääosin lehdet tallessa. Niinpä tuulet pääsevät tarraamaan lehtipuihin tehokkaasti ja kaatamaan ne kumoon. Ennustetut puuskat ovat useiden osavaltioiden alueella 30 m/s luokkaa eli samoissa lukemissa kuin mitä meillä oli Tapani-myrskyssä. Esimerkiksi New Yorkiin ennustetut puuskat ovat paikallisen säätoimiston mukaan 31 m/s. Euroopan keskuksen mallin tuoreimman ajon mukaan New York saisi jopa 38 m/s puuskia ja keskituulen nopeus 100 metrin korkeudella olisi 29 m/s. Voitte vain kuvitella miltä tuntuisi oleskella myrskyn aikana New Yorkin korkeissa pilvenpiirtäjissä (joiden ikkunat saattavat kärsiä ilmassa lentävistä tavaroista).

Roudaton maa, lehdet puissa ja päälle yleisesti 30 m/s puuskia –> Johns Hopkins yliopisto ennakoi, että noin 10 miljoonaa ihmistä (tai enemmän) tulee olemaan ilman sähköjä. Sähkökatkot saattavat hyvinkin kestää viikon niiden laajuuden vuoksi. Pelkästään tuulivahingoista saattaa kertyä miljardien dollareiden vahingot.

Sateet

Maaperä ei ole erityisen kyllästetty vedellä ennen Sandyn saapumista (toisin kuin vuosi sitten hurrikaani Irenen kohdalla). Silti sademäärät tulevat olemaan melko merkittäviä (noin 100-250 mm) ja sisämaan jokien ja järvien tulvimista tulee esiintymään. Appalakit tulevat saamaan sateet osin lumena ja paikoin lunta voi kertyä useita kymmeniä senttiä.

Meriveden nousu

Tämä tulee todennäköisesti olemaan suurin huoli. Kuten aiemmin tuli todettua, Sandy on jo nyt erittäin laaja myrsky ja se laajenee vielä entisestään. NOAA:n H*Wind tuote arvioi sunnuntai-illan analyysin perusteella Sandyn tuulten tuhoisuudeksi 2,5 kun asteikon ylin arvo on 6. Sen sijaan myrskyvuoksen tuhoisuudeksi analyysi arvioi jopa 5,8/6. Edes hurrikaanit Katrina, Camille tai Andrew eivät päässeet yhtä korkeisiin lukemiin. Merivesi ei tule nousemaan läheskään yhtä paljon kuin hurrikaani Katrinassa, mutta Sandyn tapauksessa merivesi nousee myrskyn vaikutuksesta erittäin laajalla alueella yli metrin, paikoin jopa kolme-neljä metriä.

Todennäköisyys (%), että merivesi nousee myrskyn vaikutuksesta kolme jalkaa (noin 0,9 metriä). Kuva: National Hurricane Center

Suurin meriveden nousu uhkaa New Yorkin ympäristöä. Reilu vuosi sitten hurrikaani Irene nosti meriveden korkeutta Manhattanin eteläpuolella noin 4,1 jalkaa eli 1,25 metriä. Myrsky osui melko lähellä vuorovesi-ilmiön tuomaa luonnollista huippua, joten näiden yhdistelmänä merivesi nousi noin kaksi metriä keskimääräisen merivedenkorkeuden yläpuolelle. Noin 15-30 cm korkeampi vedenkorkeus olisi johtanut siihen, että merivesi olisi päätynyt New Yorkin metrotunneleihin.

Tällä kertaa GFS säämallista laskettujen ennusteiden perusteella Sandy tulee nostamaan meriveden korkeutta Manhattanin ympäristössä noin 5-6 jalkaa eli 1,5-1,8 metriä. Tämä olisi siis selvästi korkeammalle kuin Irenen tapauksessa. Suurin kysymys kuuluukin: osuuko myrskyn aiheuttama meriveden nousun maksimi samaan aikaan kuin vuorovesi-ilmiön tuoma maksimi?

Ennuste meriveden korkeudesta GFS-mallin su-iltapäivän ajon perusteella. Kelta-oranssi: myrskyvuoksi, vihreä: vuorovesi-ilmiö, punainen: toteutunut korkeus, musta: ennustettu meriveden korkeus, MSL=meriveden korkeuden keskiarvo, MLLW: ”mean lower low water”. Kuva: NWS

Vuorovesi-ilmiön maksimit ovat New Yorkin edustalla maanantaina klo. 21:00 sekä tiistaina 09:00 paikallista aikaa. Minimi on puolestaan näiden välissä noin yhdeltä yöllä tiistaina paikallista aikaa. Ero vuorovesimaksimin ja minimin välillä on hyvin merkittävä: noin viisi jalkaa eli noin 1,5 metriä. Ratkaisevaa on siis se, että osuuko Sandyn tuoma myrskyvuoksi lähellä maanantai-illan vuorovesimaksimia vai lähempänä yöllä yhdeltä esiintyvää minimiä.

Jos pahin skenaario toteutuu ja myrsky iskee rannikolle ma-iltana paikallista aikaa, voi merivesi nousta Manhattanin eteläosan ympärillä noin 8,3 jalkaa eli 2,5 metriä keskimääräistä korkeammalle. Tässä skenaariossa merivesi tulvisi New Yorkin metrotunneleihin (mikäli niitä ei saada suojattua) ja useat rantatiet ja tunnelit jäisivät veden alle. Climate Centralin interaktiivisen kartan perusteella pelkästään New Yorkin kaupungissa yli 300 000 ihmistä asuisi alueilla, joihin merivesi saattaisi tällöin nousta.

Jos merivesi päätyy New Yorkin metrotunneleihin, kustannukset ovat lähes varmasti miljardeja dollareita. Viime vuoden Irene hurrikaaniin liittyen tohtori Klaus H. Jacob Columbia Universitystä arvioi, että jos merivesi olisi noussut Irenen yhteydessä 30 cm korkeammalle, olisivat taloudelliset vaikutukset olleet jopa 55 miljardia dollaria. Nyt on hyvin mahdollista, että tuo ”tarvittava” 30 cm tulee Sandyn myötä toteutumaan. Kaikki riippuu nyt myrskyn ajoituksesta.

Yhteenveto

On täysin selvää, että Sandy tulee aiheuttamaan mittavia vahinkoja Yhdysvaltain itäosissa. Suurimmat ihmishenkiä uhkaavat tekijät ovat voimakkaiden puuskien kaatamat puut, sekä paikoin rannikkoseuduilla asuvia uhkaava meriveden nousu. Samat tekijät tulevat vastaamaan myös valtaosasta taloudellisista vahingoista. Vaikutukset tulevat olemaan niin välittömiä kuin välillisiäkin. Myös poliittiset vaikutukset presidentin vaalien lähestyessä ovat seuraamisen arvoisia.

Sandya voidaan siis hyvällä syyllä arvioida ”supermyrskyksi” jo etukäteen. Siinä on monta meteorologista tekijää, joita tullaan tutkimaan vielä vuosienkin päästä. Välittömät vaikutukset saattavat kestää viikon tai pahimpien vahinkojen tapauksessa jopa useita viikkoja. On todennäköistä, että tämä myrsky tullaan muistamaan vielä monen, monen vuoden päästä.

Seuraa netissä

  • Tässä postauksessa tärkeimpänä lähteenä on ollut Dr. Jeff Mastersin loistava Wunderblog-sääblogi. Sitä kannattaa seurata tuoreimpien tietojen suhteen.
  • The Battery-havaintoasemaan lasketut meriveden korkeusennusteet. (Hurrikaani Irene nosti meriveden 9,5 jalkaan yli MLLW:n. Mikäli Sandy yltää 10-10,5 jalkaan yli MLLW:n, metrotunnelit saattavat tulvia.
  • USA:n Ilmatieteen laitoksen New Yorkin paikallistoimiston sivustot.
  • Hurrikaanikeskuksen sivusto
  1. Olli
    29/10/2012 03:41

    Muutin äskettäin Chicagon lähelle ja täältä on mielenkiintoista seurata tuon myrskyn etenemistä. Sen länsiosien on ennustettu tuovan tännekin ensilumen, mikä nyt ei kylläkään olisi tähän vuodenaikaan mitenkään poikkeuksellista, täällä kun on talvikelien pitäisi olla samat kuin Suomessa. Täytyy kyllä sanoa että kotimaassa ei ikinä ole sää tosin vaihdellut samaa tahtia kuin täällä olen vajaan kuukauden aikana nähnyt, viime viikolla hypättiin syksyisen säätyypin, yöpakkasten ja muutaman räntäsateenkin jälkeen helteelle ja sitten tultiinkin alas 12 tunnin aikana 24 celcius astetta… Talveksi kuulemma rauhoittuu. Ehkä tähän tottuu.

  2. 29/10/2012 07:18

    Kiitoksia informaatiopäläjäyksestä! Mitenköhän paikalliset iltapäivälehdet ovat tuon otsikoineet?

    • Olli
      29/10/2012 15:12

      Mediassa ei muista uutisista paljon puhutakaan, ja asialla suorastaan mässäillään täällä. Myrsky tosiaan sattui presidentinvaalien viimeiselle kampanjointiviikolle, eli senkin vaikutuksia analysoidaan kyllästymiseen asti. No, eipä kukaan voi vedota siihen ettei olisi kuullut myrskystä 😀

  3. Sami
    29/10/2012 23:21

    Jyväskylän lokakuun keskiarvo alkaa nyt olla varma, se tulee olemaan +3,7, eli 0,1 keskiarvoja lämpimämpi. Samalla se siis on jo huikeasti kuudes peräkkäinen kuukausi jonka poikkeama on ollut max 1,0 keskiarvosta. Huhti-lokakuun keskiarvo on 0,06 astetta keskimääräistä viileämpi, koko vuosi tähän mennessä 0,27 astetta kesk.määräistä viileämpi.

  4. Jani
    29/10/2012 23:26

    Aika raju tuo to illan lämppärin lasku..
    http://www.wunderground.com/history/airport/KMDW/2012/10/22/WeeklyHistory.html

    Varmaan alkaa jengi kuulee Sandysta, kun sähköt menee poikki ja metrot ei kulje Nykissä ( tunnelit täyttyy vedestä).
    http://galleries.apps.chicagotribune.com/chi-hurricane-sandy-photos-20121028/
    ( tuossa aika tuoreita kuvia )

    • AP
      30/10/2012 11:53

      Hyviä kuvia! Ja lisää tulee tietysti sitten kun myrsky on mennyt ohi ja päästään kuvaamaan myrskyn seurauksia.

      Tuosta lämpötilan rajusta laskusta… Suomen vähän tylsemmässä ilmastossa ei ihan vastaavaa tapahdu ainakaan tähän aikaan vuodesta kun ei voida päästä enää helteillekään.. Toukokuussa on tullut koettua joskus vastaavia siirtymiä: esim. Tampereella äitienpäivänä 11.5.2008 käytiin liki 25 asteessa ja seuraavana yönä yli mennyt kylmä rintama pudotti lämpötilan aamuksi lähelle 5 astetta. Niin kylmä pohjoistuuli puhalsi koko seuraavan päivän, ettei lämpötila tuosta noussut päivälläkään kuin muutaman asteen, vaikka siihen aikaan vuodesta aurinkokin lämmittää aika lailla. Päivälämpötilojen muutos siten noin -18 astetta.

      • Olli
        30/10/2012 14:18

        Kaikkein hulluinta tässä lämpötilan vaihtelussa on tosiaan se, että lokakuun alussa oli jo yöpakkasia ja tuli räntääkin, joten en siis Suomeen tottuneena tajunnut odottaa enää mitään tällaista, vaikka tiesinkin että täällä vaihtelee lujaa. 😀 Nyt Sandyn tuuli tuntuu täällä, puuskissa yli 25 m/s

  5. Teemu
    30/10/2012 10:12

    Vähän off-topiccia tähän Ameriiikan tilanteeseen.

    Näyttäisi kelkka taas kääntyvän sekä GFS:llä että ECWMF:llä selvästi viileämpään suuntaan ensi viikolla.

    • Toni 2
      30/10/2012 18:51

      Ja NAO menee yhä syvemmälle miinukselle, ja myös AO näyttäisi suuntaavaan uudestaan enemmän miinukselle. Hyvältä näyttää.

  6. Matti
    30/10/2012 15:34

    Supermyrsky is so last year.. Nyt lööpeissä lukee TAPPAJAMYRSKY

    • Nimetön
      30/10/2012 15:43

      Ei saisi nauraa vaikka naurattaakin, sillä tuossa lööpissähän on valitettavasti myös osa totuutta. Koskakohan iltapäivälehtien toimituksissa näiltä otsikkoja tehtailevilta verbaalikoilta loppuu mielikuvitus?

  7. Matti
    30/10/2012 17:24

    Aika vaikuttavan näköinen tuo myräkkä kyllä on spc.noaa.gov tutkakuvassa. Pohjoisessa vuoristossa sateet tulevat lumena.

  8. 30/10/2012 21:12

    Kiitos, tosi vaikuttava ja mielenkiintoinen tietopaketti hirmumyrskystä.

  9. Sami
    30/10/2012 21:52

    Kyllä nyt näyttäisi vahvasti siltä että lauhtuminen jää muutaman päivän mittaiseksi jyväskylässä eikä alkanut termisen talven pakkassumma ehdi sulaa, joten jyväskylän terminen talvi alkoi siis jo 25.10. joka on täysin linjassa viilenevän ilmaston kanssa.

    • Tuomo T.
      31/10/2012 08:31

      Yritän kommentoida tätä nyt ehkä viimeisen kerran mutta ei ole mitään viilenevää ilmastoa. Tai jos on, niin toivon vaikka alkuun linkkiä 3-5 tanakkaan tieteelliseen artikkeliin ja tutkimustulokseen, jotka tukevat väitettä. Ja vaikka se pitäisikin paikkansa, niin erikoista, että Jyväskylän termisestä talvesta voi tehdä aukottomia päätelmiä, jotka tukevat teoriaa 🙂

      • Sami
        31/10/2012 15:53

        Jos olet vielä suht nuori niin tulet kyllä näkemään sen että pöytään lyödyt lämpenemislukemat kerta toisensa jälkeen siirretään ja siirretään, keskiarvot laskee. Tässä käy ihan samoin kuin 1930-luvun jälkeen, miksi silloin kylmeni vaikka hiiltä poltettiin oikein kunnolla? Kaikki on luontaista vaihtelua, oli lämpimien talvien aika, ei ole enää, on/oli lämpimien keväiden ja kesien aika, kohta ei enää ole. Joskus 2045 vuoden paikkeilla taas voi alkaa näkymään lämpenevä suunta, tosin se riippuu paljon siitä millaiset auringonpilkkujaksot on, viime minimi oli poikkeuksellisen pitkä, tämä pilkkujakson aktiivisuus on jäämässä matalaksi. Viive on 7-12 vuotta, koska auringon aktiivisuus vaikuttaa meriin ja merien lämpövarastot eivät lopu silmänräpäyksessä, eikä myöskään täyty.

  10. Tuomo T.
    31/10/2012 08:29

    Tässä on hauska seurata, miten ihmiset puhuvat ristiin. Osa kommentoi tätä blogikirjoitusta Sandysta, osa syyssäätä Suomessa.

    • me
      31/10/2012 08:57

      Mielestäni on pääasia, että puhutaan säästä, sääblogin ollessa kyseessä 😀

      • Nimetön
        31/10/2012 09:32

        Niin trendihän on ollut, että ensimmäiset 5 kommenttia koskevat itse blogikirjoitusta. Tämän jälkeen alkaa keskustelu Suomessa vallitsevasta säästä yleisesti, mutta tosiaan, ei se väärin ole. Näitä loistavia blogikirjoituksia tulee kuitenkin niin harvakseltaan, että tämä keskusteluosio on mukava ajantasainen lisä säästä kiinnostuneille.

  11. me
    31/10/2012 10:12

    Paulille..Olisi kiva kuulla jotain arvioita siitä, kuinka korkealle vesi voisi nousta Helsingissä kaiken osuessa ”kohdalleen”.

    • 31/10/2012 10:25

      Tammikuussa 2005 taisi kutakuinkin kaikki osua kohdalleen.
      http://www.myrskyvaroitus.com/site/content/view/29/54/

      ”Merivesi nousi odotettuihin lukemiin ja saavutti monin paikoin ennätyskorkeuden. Ennätyksen mahdollisti jo valmiiksi suuri vedenkorkeus, joka oli esimerkiksi Helsingissä edellispäivänä 80 senttiä. Tilannetta edesauttoi ns. ”kylpyamme-efekti”, jossa meren vastaheilahdusliike kohtasi uudelleen voimakkaan tuulen.
      Meriveden korkeuksia klo 4 aamuyöllä 9 pv: Turku +130senttiä (ent. ennätys 127 cm), Hanko 132 (123), Helsinki 151 (136), Hamina 198 (166), Pietari 239.
      Vesi tulvi mm. Helsingin Kauppatorille, kiinteistöjen kellareihin rannikkokaupungeissa, katkaisi useita teitä ja esti mm. Suomenlinnan lauttaliikenteen laitureiden jäädessä veden alle. Vesi lainehti myös Kehä 3:lla ja Kehä 1:llä Otaniemessä.
      Loviisassa jouduttiin korottamaan alakaupungin 170 senttiä korkeaa tulvapatoa. Vettä pumpattiin alueelta pois jo sitä ennen. Fortum varautui Loviisan ydinvoimalan alasajoon, jos vedennousu olisi vielä jatkunut.”

    • Anonyymi
      31/10/2012 11:42

      Vaikuttaako tämä Itämeren koko vs. atlanti veden nousuun matalapaineiden mennessä yli ? ts. riittääkö vettä ?

      • me
        31/10/2012 11:45

        itse luulisin, että eniten vaikuttaa rannikon muoto

  12. Nimetön
    31/10/2012 16:47

    Mukava muualtaki maailmasta puhua :). Ei suomesta oo mitää puhuttavaa paska ilmasto täälä, islannin jälkeen hyvänä kakkosena surkeimmasta päästä oleva. 🙂

  13. Sami
    31/10/2012 17:59

    Tuosta että mm.Tuomo valitteli täällä että puhutaan ristiin Sandystä ja suomen säästä, niin tottakai puhutaan myös suomen säästä, en minä ainakaan mene edelliseen blogiin enää keskustelemaan/lukemaan viestejä. Uusimmassa puhutaan jutun aiheesta(jos se kiinnostaa) ja sitten suomen säästä. Itseäni ei niin hirveästi hetkauta nuo yhdysvaltain hurrikaanit, niiden uutisointikin on järjetöntä, kun hurrikaanit riehuu ja tappaa jossain karibialla niin siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta auta armias kun johtaja ameriikkalaiset ovat hurrikaanin kourissa niin heti se on suuri ja dramaattinen uutinen, eikö ihmishengen pitäisi olla samanarvoinen?

  14. HenkkaL
    31/10/2012 20:42

    Sami :
    Tuosta että mm.Tuomo valitteli täällä että puhutaan ristiin Sandystä ja suomen säästä, niin tottakai puhutaan myös suomen säästä, en minä ainakaan mene edelliseen blogiin enää keskustelemaan/lukemaan viestejä. Uusimmassa puhutaan jutun aiheesta(jos se kiinnostaa) ja sitten suomen säästä. Itseäni ei niin hirveästi hetkauta nuo yhdysvaltain hurrikaanit, niiden uutisointikin on järjetöntä, kun hurrikaanit riehuu ja tappaa jossain karibialla niin siinä ei ole mitään ihmeellistä, mutta auta armias kun johtaja ameriikkalaiset ovat hurrikaanin kourissa niin heti se on suuri ja dramaattinen uutinen, eikö ihmishengen pitäisi olla samanarvoinen?

    Ihmishenki on toki samanarvoinen mutta on täysin päätöntä edes olettaa että jokainen uutisoidaan samalla tavalla. Aloita vaikka miettimällä uutisarvoa. New York on hilppasen Karibiaa merkittävämpi keskus maailman mittakaavassa. Myös asukasmäärät ja myrskyn vaikutukset ovat toista luokkaa jo pelkästään taloudellisesti. Karibialla nämä ovat vielä muuta kuin harvinaisia tapahtumia.

    Ja minäkin mielenkiinnolla lukisin muutaman kunnon linkin väittämiesi tueksi ilmaston kylmenemisen suhteen, vaikka jo se että teet paikallisesta säästä koko ilmastoon johtavia päätelmiä kertoo sen että niitä ei taida ikinä tullakkaan. Monotoninen samojen asioiden toistaminen ei ole sitä vaan kertoo vain lähinnä itsepintaisesta halusta uskoa johonkin. Mutta monille sää ja etenkin ilmasto on merkittävä asia tunnetasolla. Sitten meneekin puurot ja vellit sekaisin (esim. paikallinen sää = ilmasto). Olisi hyvä aloitta perusaioista ja ymmärtää ettei mikään yksittäinen tekijä voi vaikuttaa yksistään ratkaisevasti kysymyksiin koskien ilmastonmuutoksen käyttäytymistä tai ennustettavuutta. Sen verran jo tietänemme varmasti tänä päivänä. Olisihan se kivaa kun asiat olisivat simppeleitä.

  15. Tapio R
    31/10/2012 21:00

    Sään vaihtelussa on noin 60 vuoden jakso, josta Samikin mainitsi. Tämä liittyy auringonpilkkujen aktiivisuuteen. Tämän sisällä on noin 11 vuoden jakso ja muunkinlaisia syklejä löytyy jo tämän 60 vuoden sisällä. 1960 – 1970 luvuilla kiinnittyi huomioni kylmiin syksyihin ja aikaiseen ensilumeen vuosina 1966 – 1977. Em. vuosina tuli ensilumi syyskuun puolella vain muutamin poikkeuksin. Yhtenäkään syksynä ensimmäinen lumisade ei jäänyt marraskuun puolelle ainakaan Mikkelin seudulla. Myöhäisimmät ensilumet tuolla jaksolla saatiin vuosina 1967, 1974 ja 1975 lokakuun puolessavälissä ja 1971 lokakuun ensimmäisenä. Muina vuosina lunta satoi jo syyskuussa. Vuonna 1973 lunta satoi Etelä-Suomea myöten torstaina elokuun 24. Lumi ei kuitenkaan maahan jäänyt. Itse olin tuona päivänä Lahdessa, jossa satoi isoja räntähiutaleita. Myös Helsingissä oli satanut räntää veden seassa. Taivalkoskella oli lunta jäänyt maahan 8 senttiä samana päivänä. Seuraavan kerran Mikkelin seudulla pyrytti lunta 12. syyskuuta, jolloin lunta saatiin yli 20 cm. Tämä lumi säilyi maassa noin viikon ajan. Vuonna 1969 Mikkelin seudulla ensi lumi tuli 17. syyskuuta, jolloin lunta satoi lähes 10 cm. Tämä lumi säilyi maassa muutaman vuorokauden. Lämpimänä syksynä 1972 lunta satoi 22. syyskuuta, samoin vuonna 1970.

    Tämä vuosikymmen vastaa 1950-luvun sääoloja ja ensi vuosikymmenellä sääolosuhteet ovat kylmimmillään. 1950-luvulla oli 3 lämmintä kesää ja 1960-luvulla ei ainoatakaan.

    • Sami
      31/10/2012 23:19

      Tapio R on hyvin pitkälle oikeilla jäljillä, tosin se pitää mainita ettei nyt suoraan voi verrata eri vuosikymmeniä toisiinsa, aurinkosyklit kun eivät aivan identtisiä ole, mutta kun meneillään olevaa ja tulevaa aurinkosykliä ei voi täysin ennustaa niin on heitettävä vain arvauksia ajankohdasta, merien lämpökapasiteetti on tällä hetkellä suurempi kuin 1930-luvun lopussa, se viivästyttää viilenemistä, siksi saattaa käydä niin ettei aivan yhtä viileää tule kuin 1955-1987 oli. Pääsanoma siis on ettei ainakaan mitään järjetöntä usean asteen lämpenemistä nykyisestä ole ainakaan tulossa, suomessa sellainen 0,5…1,0 asteen viileneminen.

    • Tapio R
      01/11/2012 01:48

      Korjaanpa pienen virheen, jonka huomasin vasta kirjoittamisen jälkeen. Elokuun 24.1973 oli perjantai eikä torstai.
      Siinä Sami on oikeassa, ettei jaksojen aikana sijoittuvat vuodet ole identtisiä, eikä se olisi mahdollistakaan.

  16. Matti
    31/10/2012 21:29

    Jenkit ja NY ei oo yhtään sen tärkeämpiä maailmassa mitä muut. Länkkärien keksimää markkinointipöhötystä jossa ihmisen arvoa mitataan pelkällä rahalla, eikä esim tietotaidolla ja osaamisella.

  17. Nimetön
    31/10/2012 23:24

    Eiköhän se ole ihan Suomen media joka päättää mistä täälläkin uutisoidaan. Tosin uutismateriaalia tietty on enemmän USA:sta, mikä johtunee siitä että Esim. Haitissa ei tietoliikenneverkot ole ihan samalla tasolla.

  18. Olli
    01/11/2012 06:31

    Tiistaina oli Michigan-järvellä puuskissa jopa lähes 30m/s ja yli 5 metrisiä aaltoja. No, ensilunta ei vielä tullut, mutta muuten mennään aika Etelä-Suomalaisessa Marraskuun säässä, eli yöllä nollan molemmin puolin, päivällä plussalla, tosin Keskilännen tapaan viikonlopulle on taas ennustettu yli 10 asteen päivälämpötiloja ja sitten taas nopeaa ja rajua kylmenemistä. Täällä Suurten tasankojen laidalla olen myös huomannut että tuuli ainakin tuntuu kovemmalta kuin Suomessa, koska maasto on todella aukeaa. Lehdetkin on jo pudonneet niistä puista mitä löytyy. En tiedä kiinnostaako ketään nämä jutut mutta kirjoittelempahan kuitenkin. 😉

    • 01/11/2012 06:44

      Kyllä kiinnostaa! Mukavaa että tällä blogin kommenttipastalla on paikallinen ”kirjeenvaihtaja” siellä ison veden takana. 🙂

      • me
        01/11/2012 07:51

        Tottakai kiinnostaa. Suomen säässä ei ole tapahtunut juuri mitään koko vuotena. 😀

  19. Tuomo T.
    01/11/2012 08:22

    Kyllä mäkin olen sitä mieltä, että saa keskustella sekä Suomesta että Sandysta, mutta huomioin vain.

    MItä tulee ilmaston viilenemiseen niin vaikka seuraan tieteellisiä kirjoituksia aina silloin tällöin, vastaan ei ole tullut yhtäkään kirjoitusta ja tutkimusta, joka puoltaisi sitä. Jos siis jollakin on sellaisia kirjoituksia luettavaksi, niin lähettäkää vaan!

    Ainoat tutkimukset, jotka hivenen liittyvät viilenemiseen, ovat ne, joissa esitetään, että napajäiden sulamisen takia Pohjois-Euroopan talvet saattavat kylmetä tai ainakaan eivät lämpene niin rivakasti, koska pohjoisvirtaukset yleistyvät. Niissäkään ei kuitenkaan edes ehdoteta, että ilmasto sinänsä viilenisi. Ja nämäkään väitteet eivät ole saaneet kiistatonta tukea taakseen.

    Ja mitä tulee aurinkopilkkuihin, niiden merkitys lämpenemiselle tai viilenemiselle on marginaalinen. MM. tässä artikkelissa on näin todettu:

    http://www.co2-raportti.fi/index.php?page=ilmastouutisia&news_id=2618

    Artikkeli päättyy näin:
    ”Koko maapalloa koskeva yleinen kylmeneminen tai edes voimakas viilentyminen ei ole todennäköinen seuraus auringonpilkkujen mahdollisesta pitkäkestoisesta katoamisesta.”
    ja todetaan myös:
    ”Eräiden tilastollisten tutkimuksien mukaan auringon matala-aktiiviset kaudet näkyvät maapallon napa-alueilla ilmastollisina häiriöinä talvisaikaan, jolloin voi esiintyä tavanomaista kylmempiä sääjaksoja rajoitetuilla alueilla, mutta tutkimustulokset ovat vielä alustavia. ”

  20. Tuomo T.
    01/11/2012 08:29

    Alkavasta marraskuusta vielä. Laitan panokseni vahvasti melko lauhalle marraskuulle. CFSv2 on vielä sitä mieltä, että marraskuusta tulisi kylmä (http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/CFSv2/htmls/euT2me3Mon.html) mutta heidän toinen, joka päivä päivitettävä ennusteensa on taas täysin päinvastaista mieltä: (http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/people/mchen/CFSv2FCST/monthly/images/CFSv2.T2m.20121031.201211.gif)

    NAO-indeksi on menossa raskaasti miinukselle ja sehän yleensä tarkoittaa jatkuvia matalapaineita. Mikä taas tarkoittaa lauhaa lounais- ja etelätuulta.

    Uskon, että marraskuusta tulee 2-3 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja joulu-helmikuusta pari astetta keskivertoja lämpimämpi, Lapissa poikkeama noin 3 astetta. Etenkin helmikuusta tulee hyvin lauha.

    • Tuomo T.
      01/11/2012 08:34

      Miksi juuri helmikuu on todennäköisesti lauha? Katsokaapa helmikuun toteutuneita säitä:

      http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuu

      Tässä on alla kolme kylmää helmikuuta ja seitsemästä viime helmikuustakin viisi on ollut keskimääräistä kylmempiä. Ainoastaan 2008 helmikuu oli suorastaan lämmin.

      Vaikka unohdettaisiin kaikki kausiennusteet ja mallit, jo pelkät todennäköisyydet ja kausivaihtelu alkaa puoltaa lauhaa lopputalvea. Tammikuu on jostain syystä harvoin talven kylmin kuukausi. Ehkä 2012-13 käy niin.

      • Sami
        01/11/2012 10:58

        Voi Tuomo hyvä…ensinnäkin, miksipä luulet ettei kukaan ”tiedemies” halua nyt hiiskua sanaakaan viilenemisestä? Heistä tulisi koko maapallon pettureita. Toiseksi, kerroppa miten negatiivinen NAO tarkoittaa jatkuvia matalapaineita ja lounaisia ilmavirtauksia?, kyllä se on juuri toisinpäin. Ja kolmanneksi, et todellakaan voi ennustaa Helmikuuta tyyliin ”se on todennäköisesti lauha kun edelliset on olleet kylmiä”, millään edellisvuosien helmikuilla ei ole pätkääkään vaikutusta sille minkälainen vuoden 2013 helmikuu on.
        Ei viilenemiseen mitään tiedejuttuja tarvitse, näiden supertiedemiesten lämpenemisennusteet ovat menneet jo nyt niin pahasti köysille, että jatkuvia selityksiä kuulee, miksei niin ole käynytkään, se vie jo luotettavuuden koko hommaan. Kyllä järkevin tapa purkaa ja odottaa tulevaa on se normaalin vaihtelun seuraaminen. Toivottavasti Tuomo elämme molemmat vielä vuonna 2040, niin voimme sitten todeta miten kävi. Jos 2040 vuoteen mennessä ei ole mitään viilenemistä tapahtunut, vaikka lämpötilat olisivat vain nykyisellä tasolla, eikä lämpenemistäkään olisi yhtään, tunnustan silloin olleeni väärässä.

  21. 01/11/2012 12:07

    Tästä lähtien ei enää ilmastonmuutosväittelyä kommenteissa – se on loputon suo. Siihen liittyvät kommentit tullaan tulevaisuudessa poistamaan eli aiheesta voi jatkaa väittelyä muilla forumeilla. Keskitytään jatkossa tämän blogin aiheeseen eli säähän. Siitä saa mielellään kirjoitella yllin kyllin omia ajatuksiaan.

    • Sami
      01/11/2012 16:18

      ”Kevään saapumisesta ja ilmastomallien helmikuista” 9.3.2011, mitäs säätä tämä oli 😉

    • Tuomo T.
      02/11/2012 08:16

      Pyydän anteeksi! Olet oikeassa! Itsekin olen hämmentänyt tätä soppaa usein.

  22. Tapio R
    01/11/2012 14:43

    Tänään on Otavassa ollut poutapäivä. Ennen puoltapäivää liikkui kuuropilviä ja muutama tippa tuli vettä. Nyt on taivaalla sumupilviä, jossa on joitakin aukkoja. Tuo valoilmiö aurinkokin näyttäytyi pilven raosta hetki sitten. Lämpötila on 4°. Lunta on maassa muutama sentti, mutta sulanee tulevan viikonlopun vesisateilla.
    Foreca tarjoaa lähes koko ensi viikoksi plusasteita.

  23. Olli
    01/11/2012 22:51

    me :
    Tottakai kiinnostaa. Suomen säässä ei ole tapahtunut juuri mitään koko vuotena.

    Se on mukava kuulla =)

  24. Teemu
    02/11/2012 07:53

    Tuomo T. :Alkavasta marraskuusta vielä. Laitan panokseni vahvasti melko lauhalle marraskuulle. CFSv2 on vielä sitä mieltä, että marraskuusta tulisi kylmä (http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/CFSv2/htmls/euT2me3Mon.html) mutta heidän toinen, joka päivä päivitettävä ennusteensa on taas täysin päinvastaista mieltä: (http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/people/mchen/CFSv2FCST/monthly/images/CFSv2.T2m.20121031.201211.gif)
    NAO-indeksi on menossa raskaasti miinukselle ja sehän yleensä tarkoittaa jatkuvia matalapaineita. Mikä taas tarkoittaa lauhaa lounais- ja etelätuulta.
    Uskon, että marraskuusta tulee 2-3 astetta keskimääräistä lämpimämpi ja joulu-helmikuusta pari astetta keskivertoja lämpimämpi, Lapissa poikkeama noin 3 astetta. Etenkin helmikuusta tulee hyvin lauha.

    Oma käsitykseni on, että negatiivinen NAO ei suosi länsi- tai lounaisvirtauksia, vaan Pohjois-Atlantilla ilmanpaine on tällöin korkeampi, mitä tavallisesti (riippuen tietysti, mitä paine Azorien tietämillä on).

    Mikäli tosiaan talvikuukausista tulisi noinkin lauhoja, mitä Tuomo tässä on lyönyt pöytään, puhutaan jo kohtuullisen lämpimistä talvikuukausista. Eikös tuo CFSv2:nen näytä marraskuulle melko neutraalia tilannetta, eikä suinkaan ”kylmää”?

  25. SääJaMää
    03/11/2012 12:13

    Olli: Kirjoittelehan Sandyn jälkeenkin säähuomioita rapakon takaa! Ilmastonmuutoskeskusteluun oma kantani on, että blogin pitäjä toivottavasti ajoittain ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista kirjoittaa mutta meidän ei ole syytä täällä kommenteissa alkaa jankata aiheesta. Nyt on käynyt niin, että lähes jokaisessa viestiketjussa päädytään tähän jankkaamiseen. Tehköön Pauli vaikka kerran vuodessa oikein ilmastonmuutokseen keskittyvän kirjoituksen, jonka kommenteissa saisi sitten revitellä ilmastonmuutosideologiaansa. 😀 Säästetään nämä muut keskustelut tuolta ikuiselta inttämiseltä.

  26. SääJaMää
    03/11/2012 12:20

    Tähän Suomen säähän ei todellakaan kuulu mitään uutta. 😀 Vettä sataa…
    Edellisestä kirjoituksesta jäi sellainen asia, että ongelma on ollut se, että kommenteissa karkaa usein mopo käsistä. Jos jonkin sääilmiön syyksi on sanottu esim. lämmintä Itämerta niin seuraavassa kommentissa on jo lipsahdettu vatvomaan, onko lämpimän Itämeren syynä ilmastonmuutos. 😉

  27. me
    03/11/2012 14:22

    Olen seuraillut mm. accuweatherin artikkeleiden lomassa olevia keskusteluja…
    * Ilmastonmuutokseen liittyvät kommentit nykyään muille forumeille, kiitos. -PJ *

  28. Harri V.
    03/11/2012 16:32

    Täällä koottua tietoa mm. Sandyn ja ilmastonmuutoksen yhteyksistä:
    http://biologi-jari.blogspot.fi/2012/11/sandy-sade-ruoka-ilmastonmuutos.html

  29. me
    03/11/2012 19:29

    tiedän kylla Pauli, mutta se liittyi sandy myrskyyn, sillä nämä kommentit muodostivat lähes kaikki kommentit, joita Sandystä oli tehty. Asia selvä sitten 😀

    • me
      03/11/2012 19:30

      Mielestäni outoa kieltää I sanasta puhuminen, kun luultavasti tämäkin myrsky on osittain sen seurausta eivätkä Amerikkalaiset sitä usko. No oli miten oli sumuista on tänään 😛

      • Olli
        04/11/2012 01:39

        No USA:ssa kyllä riippuu ihan keneltä kysyy se ilmastonmuutokseen uskominen. 310 miljoonaa amerikkalaista ei voi yleistää, sen olen huomannut… 😀
        Täällä se on nimittäin yksi iso poliittinen kysymys, joka jakaa ihmiset Republikaaneihin ja Demokraatteihin sekä muutamaan pienempään puolueeseen joita ei paljon mediassa näytetä.

  30. Janne S
    04/11/2012 10:04

    Tosiaan tieteellisestä kysymyksestä on jenkeissä tullut umpipoliittinen, mikä on aika pelottavaa. Jos elämänlaatu ja taloudellinen tilanne heikentyy jostain syystä tulevaisuudessa edelleen, popularismi voittaa alaa ja mielipiteet polarisoituvat lisää. Joistain asioista ei enää sovi puhua. Muistaako kukaan historiasta tällaista? 🙂

    Ymmärrän hyvin Paulin kannan tämän blogin suhteen, tuskin kukaan jaksaisi ilmastojankkausta. Rajan vetäminen keskustelulle on kuitenkin vaikeaa, koska säästä keskiarvojen laskeminen väkisinkin tuottaa ilmastoa, ja keskiarvojen kehitystä tekee mieli ekstrapoloida ja ennakoida, jolloin tarvitaan syyattribuutiota eli teoria jonka perusteella ennustetaan, ja ollaankin jo liemessä.

    Toinen syy rajan vetämisen vaikeudelle on se, että joidenkin ellei jopa valtaosan kiinnostus säähän syntyy nimenomaan ilmastonmuutoksesta. Vaikkei uskoisi lämpenemiseen, yleensä taustalla on jonkinlainen ajatus trendeistä, kuten Samillakin.

    Eli siis iilmastonmuutokseen viittaamista ei kokonaan voi välttää, eikä se olisi suotavaakaan vaan päinvastoin varsin jakomielistä.

    Yksi vaihtoehto on jakaa keskustelu eri koulukuntien kesken, jolloin jokainen saa nauttia vain omaa maailmankuvaansa tukevista kommenteista. Toinen vaihtoehto on vetää mielivaltainen raja ja laittaa keskustelu poikki kun se muuttuu moderaattorin (Paulin) mielestä rasittavaksi. Jälkimmäinen on tässä blogissa ilman muuta parempi vaihtoehto, mutta tulee luultavasti herättämään epäreiluuden tunteita.

  31. Teemu
    04/11/2012 19:01

    Jotain ylläriä tarjolla tiistaiksi. Saadaankohan kunnon myräkkä etelään..?

    • me
      04/11/2012 20:00

      Toivottavasti ainakin täällä sisämaan puolella luminen.. Alkaa tämä ainainen lämpöaalto kyllästyttää 😀

      • gekko
        04/11/2012 20:14

        Totta, mitä lyhyempi tämä sumuinen, harmaa ja kurainen pimeä aika on, sitä parempi! Harvoin sitä kuitenkaan vielä näin marraskuussa saadaan pysyvää lunta tänne Pohjois-Kymenlaaksoon, vaikka kyllä se kelpaisi. Nyt on sentään lupaavammat merkit talven saapumisesta kuin vuosi sitten, jolloin ensimmäiselle hiihtolenkillekin pääsi vasta tammikuun puolivälissä. Edes väliaikainen lumipeite ja pikkupakkaset piristäisivät kovasti. 🙂

      • AP
        05/11/2012 00:37

        Mikä ”ainainen lämpöaalto”? Näinkö nopeasti unohtui viikon takainen kylmä jakso ja kylmin lokakuun loppu 9 vuoteen ainakin Länsi-Suomessa? 😉 Ei tänä vuonna muutenkaan erityisiä lämpöaaltoja ole ollut jos vertaa pariin viime vuoteen. Jatkuvasta matalapainevoittoisesta säästä johtuen lähellä keskiarvoja on oltu kuukausitasolla jo pitkään. Lokakuu oli kuukausista oikeastaan ainoa jossa oli selvästi pari lämpimämpää ja pari kylmempää jaksoa.

  32. Sami
    04/11/2012 20:30

    Joo, tosiaan näyttäisi talvi saapuvan takaisin oikein kunnon ryminällä, ensin tuo myräkkä ja sitten perään oikein kunnolla pakkasta ainakin jyväskylään.

  33. Teemu
    04/11/2012 21:10

    Tässä kun vielä hihkutaan tulevaa viilenemistä, niin tuntuu pidemmät GFS:n deterministiset ajot rakentavan Venäjällä vahvaa korkeaa ja Atlantille matalaa, siitä välistä sitten lounaasta-etelästä kurakeliä meille päin..

  34. Sami
    04/11/2012 23:14

    5/2011-9/2012 sadepoikkeamat, 34 paikan keskimääräinen poikkeama on 202mm, tässä paikat joissa on satanut reilusti keskimääräistä enemmän ja sitten lähempänä keskiarvoa olevat:

    Hanko Tvärminne +431mm
    Kouvola Anjala +343mm
    Ähtäri Myllymäki +323mm
    H:ki,Kaisaniemi +321mm
    Kaarina Yltöinen +305mm

    Inari Saariselkä +20mm
    Haapavesi +60mm
    Kilpisjärvi +77mm
    Tampere la +85mm
    Utö ja Lahti +100mm

    Suurimmat sademäärät 17kk ajalta Hanko 1321mm, Kouvola 1302mm, Ähtäri 1295mm, Kaarina 1277mm, H:ki Kaisaniemi 1258mm.
    Pienimmät sademäärät: Kilpisjärvi 775mm, Utsjoki 857mm, Uto 868mm, Haapavesi 885mm, Hailuoto 889mm.

  35. Teemu
    05/11/2012 08:16

    Venäläiset äityneet hurjiksi tammi- helmikuun lämpötilojen osalta:

    http://wmc.meteoinfo.ru/season

  36. Matti
    05/11/2012 14:45

    Huomiseksi liikenne menee taas sekaisin. Nyt olisikin mielenkiintoista seurata sataako myös Helsingissä lunta, vai vettä? Voimakas tuuli käy mantereen puolelta, joten meri ei liene vaikuttamassa sateiden vetisyyteen samalla tavalla.

    • Matti
      06/11/2012 00:15

      Saas nähdä mitä käy… lämpötilatrendi on laskeva. +5c -> +1c, noin 4 tunnissa. Vettä ja räntää sataa melkein kaatamalla tällä hetkellä.

  37. Tapio R
    05/11/2012 17:10

    Sateinen sääjakso ei päättynyt, kuten edellisessä blogissa jo arvelinkin, kun useimmat kommentoijat arvelivat sateisen säätyypin päättyvän kylmän purkaukseen, joka jäi lyhytaikaiseksi. Oma arvioni on, että seuraava mahdollisuus epävakaisen jakson päättymiseen olisi joulun tai vuodenvaihteen tienoilla. Lauantaina koko päivän satoi vettä ja sunnuntaina näkyi tuo outo valoilmiö eli aurinko. Tänään päivä on ollut sumuinen.

  38. Sami
    05/11/2012 21:15

    Helsingin Kaisaniemen koko vuoden sadesumma on 4.11. jälkeen n.755mm. Arvioin grafiikasta kolmen kärjen lukemat 1901-vuodesta lähtien: 1944 n.935mm, 1974 n.880mm, 1981 n.860mm. Hopealle ja pronssille on vielä mahdollisuudet, mutta kärpipaikka lienee liian kaukana, se vaatisi vielä 180mm. Asemakohtaisia ennätyksiä varmaankin tulee, mutta ei liene ole montaa asemaa jotka ovat toimineet 1944 vuodesta asti. Toinen jännityksen aihe on, meneekö jossain 1000mm rikki, 2008 meni kahdella asemalla 1000mm rikki ja 1998 yhdellä asemalla.

    • Sami
      06/11/2012 04:31

      Lisäyksenä, että Kaisaniemessä on satanut nyt klo4 mennessä jo 16mm lisää ja sateen pitäisi jatkua ainakin klo12 asti, joten voi hyvinkin sellaiset 20-25mm tulla lisää, mutta vuosisademäärä nyt 6.11. klo 04 on noin 770mm.

  39. topi77
    05/11/2012 22:52

    Ei ole ainakaan täällä Jyväskylässä talvi alkanut ja ei tule alkamaakaan vielä vähään aikaan, sen verran lämmintä ilmaa näyttäisi alkaa tulla ensi viikolla taas ja tuulet lännestä tottakai =).

  40. Matti
    06/11/2012 08:48

    Vedeksi ja rännäksi sitten jäi tuo SUPERMYRSKY, ainakin Helsingissä.

  41. Teemu
    06/11/2012 10:32

    Jep, näyttäsi menevän hyvin lämpimälle ensi viikolla. Ei sitten millään malta matalat ottavan kunnolla eteläisempää reittiä ja korkeapaineiden ottavan paikkaa pohjoisempana. Stratosfäärin lämpötilatkin ennakoivat aika tiukkaa polaari vortexia, joten ”pysyvää” kylmenemistä ei ole näkyvissä kovinkaan pitkään aikaan.

  42. Tuomo T.
    06/11/2012 12:39

    Nyt lokakuukin oli keskiläpötilaltaan yllättävän ”normaali”. Kun katsoo pitkiä ennusteita niin alustava arvaukseni ainakin 2-3 astetta keskimääräistä lämpimämmästä marraskuusta on todennäköinen. Joulukuusta ei kukaan taida talvista ennustaa muut kuin venäläiset. Pitäkää goretexit ja kumpparit kaapeissa! 🙂

  43. Jykä
    06/11/2012 12:50

    Ei tainnut supermyrsky tuoda lunta muualle kuin jonnekin Lahden ja Kouvolan seuduille, jopa Itä-Suomessa on vielä täysin lumettomia paikkoja.

  44. Teemu
    06/11/2012 13:46

    Jykä :Ei tainnut supermyrsky tuoda lunta muualle kuin jonnekin Lahden ja Kouvolan seuduille, jopa Itä-Suomessa on vielä täysin lumettomia paikkoja.

    Joo, aika tussariksi jäi tämä ”myräkkä”…:) Oli myräkän ruuti jostain syystä kovin märkää…

    • me
      06/11/2012 14:11

      Ja ensi viikolla saapuu taas tätä uskomattoman ihanaa +5 astetta ja sadetta -keliä

  45. Sami
    06/11/2012 18:35

    Kaisaniemeen tämä mennyt sadealue jatti reilun 22mm sateet, kakkossijasta puuttuu vielä 100-105mm, kärkipaikasta n.160mm, se vaatisi jo viime vuoden joulukuun toisinnon.

  46. Nimetön
    06/11/2012 21:48

    Jykä :
    Ei tainnut supermyrsky tuoda lunta muualle kuin jonnekin Lahden ja Kouvolan seuduille, jopa Itä-Suomessa on vielä täysin lumettomia paikkoja.

    Ainakin täällä Asikkalassa keskellä Salpausselkää kaikki tuli käytännössä räntänä, joka suli saman tien. Lunta jäi paikoitellen vain ihan ohut kerros jos sitäkään. Villi tieteeseen perustumaton arvaukseni on, että säätyyppi pysyy vielä pitkään kosteana ja talvi tulee olemaan aika märkä ja lauha. Joskus vaan tulee se vesitalvikin – onhan takana jo useampi luminen ja kylmä sellainen.

  47. SääJaMää
    07/11/2012 00:09

    Huoh, alkaa ottaa ”ohtaluuhun” nämä jatkuvat sateet. Tai no, tänään ei ole satanut ja ehkä muutama muukin poutapäivä taitaa olla tällä viikolla. Ensi viikon lounaisvirtaukset vaan meinaa hyydyttää hymyn… Pitäispä tässä joku päivä pistäytyä mummulaan tutkimaan sääkalenteria, että montako poutapäivää on tänä vuonna ollut, että ei olisi satanut jotain. Tuntuu ettei niitä kovin montaa ole ollut. 😦

    • Tuomo T.
      07/11/2012 08:29

      Jos nyt katsotaan 20 viime vuotta niin lauha ja sateinen talvi tosiaan ON ollut se tyypillinen. Kolme viime talvea ovat olleet suoranaisia poikkeuksia pitkässä jatkumossa.

      Suosittelen tätä sivua:
      http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot?doAsUserLanguageId=fi_FI

      Siitä voi nopeasti nähdä, että viime vuosi oli – pitkälle lämpimän joulukuun takia – 1-2 astetta keskimääräistä lämpimämpi. 2009-10 ja 2010-11 olivat tunnetusti 2-3 astetta keskimääräistä kylmempiä.

      Kun katsoo 20 viime vuotta, siis lähtien vuodesta 1993, niin 14/20 talvea on ollut melko tai hyvin lauha. Lämpenevä trendi alkoi näkyä vuonna 1988. Huippupiikkejä näissä talvitilastoissa ovat olleet tietysti 2007-08 ja 1994-95 ja 1992-93. Lapissa vähintään kolme astetta keskimääräistä lauhempia talvia on ollut joka kolmas vuosi.

      Syitä, joihin perustan oman ”lauhan ennusteeni”, ovat: a) kausivaihtelu – parin kolmen melko talvisen talven jälkeen tulee lauha talvi ja toisaalta vuotuinen vaihtelu eli vuoden 2012 10 ensimmäisen kuukauden aikana kuukausikohtaiset poikkeamat suuntaan tai toiseen ovat olleet hyvin pieniä; b) napajäiden sulaminen – on esitetty (en muista tutkijoiden nimiä), että sulamisvedet vaikuttavat niin, että tänä talvena äärevät sääilmiöt ovat todennäköisiä, joko hyvin kylmät tai hyvin lauhat säät; c) nykyilmasto, jossa on noin 75 prosenttinen todennäköisyys lämpimälle vuodenajalle ja 25-prosenttinen kylmälle; d) kausiennusteet; suurin osa niistä puoltaa lauhaa talvea.

      • Tuomo T.
        07/11/2012 08:30

        Korjaan heti äskeistä, eli 2. kappaleen ”viime vuosi oli” tarkoitan siis: ”viime TALVI” eli joulu-helmikuu oli.

      • Sami
        07/11/2012 16:49

        Eiks me sovittu että se ilmastohöpötys ja arpominen jätetään pois?

      • SääJaMää
        09/11/2012 00:04

        Kaksi oikein hyvää talvea tässä on jo ollutkin niin saattaahan tämä tuleva talvi olla jo valitettavasti lauha talvi. Jossain vaiheessahan se sellainenkin tulee. Kausiennusteet taitavat olla myös sillä kannalla. Toivottavasti tuo napajäätikön sulaminen toisi edes sitä kylmempää vaihtoehtoa edes jonkinlaiseksi ajanjaksoksi ja että tuo ilmiö nimenomaan voisi tarkoittaa myös kylmää talvea.
        Tämän päivän sade tuli lumena. Hyvä niin. Ensi viikolla se sitten on taas loskan vuoro.

  48. Teemu
    07/11/2012 07:59

    Nimetön :

    Jykä :Ei tainnut supermyrsky tuoda lunta muualle kuin jonnekin Lahden ja Kouvolan seuduille, jopa Itä-Suomessa on vielä täysin lumettomia paikkoja.

    Ainakin täällä Asikkalassa keskellä Salpausselkää kaikki tuli käytännössä räntänä, joka suli saman tien. Lunta jäi paikoitellen vain ihan ohut kerros jos sitäkään. Villi tieteeseen perustumaton arvaukseni on, että säätyyppi pysyy vielä pitkään kosteana ja talvi tulee olemaan aika märkä ja lauha. Joskus vaan tulee se vesitalvikin – onhan takana jo useampi luminen ja kylmä sellainen.

    Itseasiassa viime talvi ei ollut kokonaisuudesaan edes kylmä, taisi olla lähellä keskiarvoja. Lisäksi joulukuu oli hyvin lauha ja vetinen. Näyttää vaan siltä ihmisten mielessä, että lauha ja märkä on normaalia ja 70 – 80 luvuille tyypillinen talvi on tavallisuudesta poikkeavaa.

  49. Teemu
    07/11/2012 08:43

    Onko kellään tietoa, mitä AO:n ja NAO:n osalta on ennusteltu talven osalta?

    • Janne S
      07/11/2012 09:58

      Ei niitä voi pitkälle tulevaisuuteen ennustaa. AO:lla (ja siten myös NAO:lla) on kuitenkin heikko muisti edellistalvesta. Juuri nyt näyttävät parvet nousevaa NAO:a ja plussalla pysyttelevää AO:a pariksi viikoksi eteenpäin.

      Jos Arktiksen lämpeneminen todella heikentää polaaripyörrettä kuten näyttäisi, AO:n voi tulevaisuudessa olettaa olevan enemmän negatiivinen.

      Tavallaan meidän säästämme saa paremman ennusteen ohittamalla AO:n ja NAO:n, koska nämä ovat vain ilmakehän tilasta laskettuja indeksejä, joskin niitä joiden suhteen pohjoiset painepinnat vaihtelevat kaikkein eniten. Kausiennusteissa talvelle on vain heikkoja ja ristiriitaisia signaaleja: EC:n mukaan Pohjois-Suomessa on vähän tavanomaista lämpimämpää ja etelästä ei saa selkoa; CFSv2 ei osaa sanoa oikein mitään mutta ennustaa meiltä kaakkoon lämmintä saareketta; venäläiset ennustavat lievää negatiivista anomaliaa etenkin Länsi-Suomeen.

  50. Teemu
    07/11/2012 10:47

    Janne S :Ei niitä voi pitkälle tulevaisuuteen ennustaa. AO:lla (ja siten myös NAO:lla) on kuitenkin heikko muisti edellistalvesta. Juuri nyt näyttävät parvet nousevaa NAO:a ja plussalla pysyttelevää AO:a pariksi viikoksi eteenpäin.
    Jos Arktiksen lämpeneminen todella heikentää polaaripyörrettä kuten näyttäisi, AO:n voi tulevaisuudessa olettaa olevan enemmän negatiivinen.
    Tavallaan meidän säästämme saa paremman ennusteen ohittamalla AO:n ja NAO:n, koska nämä ovat vain ilmakehän tilasta laskettuja indeksejä, joskin niitä joiden suhteen pohjoiset painepinnat vaihtelevat kaikkein eniten. Kausiennusteissa talvelle on vain heikkoja ja ristiriitaisia signaaleja: EC:n mukaan Pohjois-Suomessa on vähän tavanomaista lämpimämpää ja etelästä ei saa selkoa; CFSv2 ei osaa sanoa oikein mitään mutta ennustaa meiltä kaakkoon lämmintä saareketta; venäläiset ennustavat lievää negatiivista anomaliaa etenkin Länsi-Suomeen.

    Eikös juuri heikko polaarivortexi periaatteessa mahdollista kylmän leviämisen keskiasteille päin ”helpommin”?

    • Janne S
      07/11/2012 12:18

      Eikös juuri heikko polaarivortexi periaatteessa mahdollista kylmän leviämisen keskiasteille päin “helpommin”?

      Jep, eli negatiivinen AO/NAO. ”Warm arctic, cold continents”.

    • Samu
      07/11/2012 12:28

      Ilmakehä on täysin kaaottinen ja sama pätee AO:hon ja NAO:hon. Tästä linkistä (klikkaamalla kuvaa) hyvin näkee, että 14vrk ennusteet osuvat vain sinne päin.
      http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/precip/CWlink/pna/nao.shtml
      Itsekin olen ”halunnut” selittää Suomen säätä AO:lla ja NAO:lla, mutta eipä käytäntö oikein tunnu tukevan teoriaa. Oliko se taannoin Sami vai kuka, joka laski korrelaatioita Suomen säähän, niin ei eipä sieltä löytynyt mitään tilastollisesti merkittävää löytöä. Sinällään tuo negatiivinen AO pitäisi ”valuttaa” kylmää ilmaa enemmän keskiasteille. Vai pitääkö tuo tulkita nyt syksyllä niin, että Lapin leveysasteille kylmä ilma on valunut, mutta ei vielä alemmas (talvihan ollut Lapissa jo tovin ja samaan aikaan AO selvästi miinuksella).

      • Janne S
        07/11/2012 12:50

        Kyllä AO:lla ja NAO:lla ja Suomen säällä on ihan varmasti tilastollisesti merkittävä ja jopa huomattava korrelaatio, etenkin talvisin. Kyse ei ole teoriasta vaan faktasta.

        Eikä ilmakehä ole ”täysin kaoottinen” — mitä se edes tarkoittaa? Juu, ennusteet eivät osu nappiin, kuinka voisivatkaan kun kyse on vain malleista?

        Mutta vaikka AO ja NAO korreloivat Suomen säähän, parempi ennuste 14vrk säästä Espoossa on GFS-parven ennuste Espooseen eikä koko pohjoisille leveysasteille. Kun ei AO/NAO ole mitään muuta kuin koosteita pohjoisten leveysasteiden säästä.

  51. Tuomo T.
    07/11/2012 11:07

    Heitän täysin lonkalta, että voisi tulla joku sellainen 2003-04 talven kaltainen vuosi. Piti oikein kerrata, miten se meni eli joulu- ja helmikuu olivat melko lauhoja mutta eivät mitään ihan kammottavia marraskuuklooneja mutta tammikuussa oli suht talvista.

  52. me
    07/11/2012 13:07

    2009 taisi olla viimeisin kunnon talvinen joulukuu täällä etelässä. Muistaakseni päästiin noin -30c kieppeille. Olisi kyllä erittäin tervetullut tuollainen joulukuu kaikkien näiden kosteiden ja suht lämpimien kuukausien jälkeen

    • Jussi
      07/11/2012 16:36

      tähän astihan tämä vuosi on ollut keskilämpötilaltaan hyvinkin lähellä keskivertoa varsinkin etelässä, jos vertaa esimerkiksi viime vuoteen, joka oli erittäin lämmin ehkä helmikuuta lukuunottamatta.

      • me
        07/11/2012 21:47

        Joo voi olla. Pitäisi varmaan muuttaa pohjoisemmaksi, kun eivät nämä loska yms kelit oikein nappaa 😛

  53. 08/11/2012 07:20

    Linkkivinkkinä Oklahoman yliopiston luotaussivusto
    http://hoot.metr.ou.edu/upperair/sound/current/02963

  54. me
    08/11/2012 09:24

    Näyttääpä 10 päivän ennusteet järkyttävän huonolta

  55. Teemu
    08/11/2012 13:19

    me :Näyttääpä 10 päivän ennusteet järkyttävän huonolta

    jep, pitäisi painekentän kääntyä toistepäin, niin olisi parempi.

  56. Tuomo T.
    08/11/2012 14:01

    Huomasin, että netissä on vähintään kolme Forecan toimittamaa ennustetta: http://www.foreca.com, http://www.weather.fi ja http://www.mtv3.fi/saa (myös esim. Iltalehden sää), jotka kaikki näyttävät eri lukemia ja erilaisia sademääriä. Sanoisin, että foreca.com näyttää yläkanttiin ja weather.fi:ssä, joka on myös Forecan sivu, on mahdollisesti vähän käsitellympää dataa. Weather.fi:n lukemat ovat ainakin lähempänä esim. ilmatieteen laitoksen lukemia.

    Mutta olipa sivu mikä vaan, siitä ei pääse mihinkään, että nyt tulee sitä vuodenkierron kurjinta mahdollista säätä eli mustaa, lauhaa, tuulista ja sateista.

    Alkuvuoden keskilämpötila on tosiaan ollut yllättävän ”normaali”. Tammi-lokakuun keskilämpötilaksi laskin Hki-Kaisaniemessä 7,2 astetta, mikä on vain 0,1 astetta 1981-2010 keskiarvoa enemmän. Sodankylässä ollaan jopa piirun verran keskiarvojen alapuolella: toteutunut 1-10/12: +1,35 C, keskiarvo: +1,44 C. Siis lämmin loppuvuosi ei olisi yllätys.

    • AP
      08/11/2012 16:10

      Hyvä kun laitoit ”normaalin” lainausmerkkeihin. Sehän nimittäin ei ole normaalia jos keskilämpötila on kuukaudesta toiseen aina lähellä pitkän ajan keskiarvoa (keskiarvo ei ole sama asia kuin normaali).

      Säätyypin pysyvyys on ollut hämmästyttävän pitkä. Matalapaineet ovat hallinneet Suomen säätä yli puoli vuotta miltei putkeen, mitä nyt ohimeneviä korkean selänteitä on ollut. Se selittää toisaalta nämä sade-ennätykset ja toisaalta tuon lämpötilojen tasoittumisen keskiarvojen tuntumaan kun pitkiä lämpöaaltoja tai kylmiä jaksoja ei ole ollut kuukausien sisälläkään. Poikkeuksena lähinnä lokakuu joka alkoi hyvin lämpimänä ja päättyi hyvin kylmänä.

      Saa nähdä miten käy marraskuun osalta. Nyt toki ollaan selvästi keskiarvojen yläpuolella, mutta mikään ei estä loppukuun muuttumista hyvin kylmäksi lokakuun tapaan, jolloin tulisi jo 8. perättäinen keskilämpötilaltaan ”normaali” kuukausi.

  57. Jykä
    08/11/2012 14:02

    Oho, vaikka täällä jo pari viikkoa sitten julistettiin talven alkavan….

    • Tuomo T.
      08/11/2012 15:36

      Osa julisti, osa ei 😉

  58. Teemu
    08/11/2012 18:15

    Jykä :Oho, vaikka täällä jo pari viikkoa sitten julistettiin talven alkavan….

    Oishan se talvi tullut, jos virtaus ei käänny lounaaseen. Keskitalvellakin voi olla hyvin lauhaa, jos virtaus käy lounaasta. Keskiarvoista sen verran, että yhtä hyvin voidaan kääntyä kylmempäänkin päin loppuvuodesta, kun kerta nyt ollaan oltu koko ajan keskiarvojen tuntumassa. Ei tosiaan vaadi kuin virtauskentissä muutosta ja tämä taas on siitä ”kielletystä” sanasta riippumatonta..:)

  59. Sami
    08/11/2012 20:38

    GSF:stä näkee hyvin kuinka lähelle suomea on tulossa erittäin kylmää ilmaa, ei tarvitse ennusteen paljon mennä pieleen että kylmä sää ulottuu myös suomeen, yksi ajo jo oli tuomassa sitä huippukylmää säätä suomeen asti.

  60. Tapio R
    08/11/2012 22:38

    Noista leudoista talvista. Seuraavat talvet ovat olleet leutoja. Kaikki eivät välttämättä koko Suomessa.
    Talvet 1960-1961, 1972-1973, 1974-1975, 1980-1981 (Salpausselän eteläpuolella), 1982-1983, 1988-1989, 1989-1990 ja lisäksi toisten kirjoittajien edellämainitsemat.
    Varhaisemmilta vuosilta löytyy 2 erittäin leutoa talvea, nimittäin 1924-1925 ja 1929-1930, jotka molemmat olivat hyvin samankaltaisia kuin talvi 2006-2007.
    Näitä vuosia voidaan verrata, jos tuleva talvi on kovin lauha.
    Lunta on Otavassa muutama sentti ja lumen alla on jäätikköä.

    • Tuomo T.
      09/11/2012 08:19

      Muistan, kuinka ”talvella” 2007-08 oli fmi.fi:ssä seuranta, jossa vertailtiin säätä 1924-25 ja 1929-30 vastaaviin. Talvihan oli silloin varsinkin Helsingissä ihan syytäkin pitää lainausmerkeissä, sillä koko talven keskilämpötila nousi silloin plussan puolelle!

  61. Matti
    08/11/2012 22:58

    Näyttää kokoajan vahvemmin siltä, että keskimäärin +3 – +5 on pitemmällä aikavälillä vähimmäislämpötila ainakin Helsingissä. Joku 5cm lumipeite olisi parhautta tuomaan valoisuutta. Sisämaassa luultavasti väliaikaisesti on mahdollisuudet.

    • Tuomo T.
      09/11/2012 08:22

      Kuvio on oikeastaan selvä tällaiselle aikanaan pelkät fysiikan alkeetkin lukeneelle: jos tuulee idästä, pohjoisesta tai koillisesta, voi tulla pakkasilmaa, mutta jos tuulee vähänkin lounaasta, etelästä tai lännestä, tulee varmasti lauhaa, jopa lämmintä ilmaa. Selväähän se on, kun meri on melko lämmin ja täysin jäätön.

      Haluaisinkin nähdä sen ”oikun”, että Itämeren yli saapuisi Suomeen lounaasta meieletön arktinen rintama ;).

  62. Teemu
    09/11/2012 08:35

    Sami :GSF:stä näkee hyvin kuinka lähelle suomea on tulossa erittäin kylmää ilmaa, ei tarvitse ennusteen paljon mennä pieleen että kylmä sää ulottuu myös suomeen, yksi ajo jo oli tuomassa sitä huippukylmää säätä suomeen asti.

    Tuota tuo determinen arpoo loppupäästään, kahtotaan mitä käy. Jostain syystä Venäjälle tekee blokki korkeata ja ei tahdo luovuttaa millään, että matalat pääsisi yli.

    • me
      09/11/2012 10:16

      Olisi erittäin mukavaa, jos joku meteorologi tms voisi kommentoida tänne näitä asioita joskus, sillä luulen, että tämä on yksi Suomen suosituimmista säähän liittyvistä ”asiallisista” kommentointi pakoikoista.

      • 09/11/2012 11:34

        Joo, vaikka Pauli.

  63. me
    09/11/2012 10:16

    No johan syydän siansaksaa.. Paikoista.

  64. me
    09/11/2012 12:58

    Tuota juuri ajattelin Antti, mutta Pauli taitaa olla liian kiireinen 😀

  65. Sami
    09/11/2012 20:47

    Tässä aika mielenkiintoinen tilasto jyväskylän touko-kesäkuista 1961-vuodesta alkaen:
    10 kylmintä toukokuuta(k-arvo +6,4), seuranneet kesäkuut k-a +14,6
    10 lämpimintä toukokuuta(k-arvo +11,0), seuranneet kesäkuut k-a +13,0

    Ero toukokuiden keskiarvoissa on siis lähes 5 astetta, mutta siitä huolimatta kesäkuut ovat olleet selvästi lämpimämpiä kuin lämpimien toukokuiden jälkeen…miten tämä on edes käytännössä mahdollista, maa ja vesistöt eivät takuulla ole olleet kylmien toukokuiden jälkeen niin lämpimät kuin lämpöisien toukokuiden jälkeen.

    • Nimetön
      10/11/2012 12:13

      Kyllähän tuollaisia ”kummallisuuksia” löytää vaikka kuinka paljon, jos oikein haluaa etsiä. Sattumaa se kuitenkin lienee, 50 vuoden havaintosarja on aivan liian lyhyt johtopäätösten tekemiseen.

    • Janne S
      10/11/2012 15:05

      Luultavasti kyse on satunnaisvaihtelusta. 50 havainnon jälkeen havainnoista lasketun keskiarvon hajonta oikean keskiarvon ympärillä on s/sqrt(50), jossa s on kuukauden keskilämpötilojen keskihajonta. Eli tavallaan keskiarvon odotettu vaihtelu on n. seitsemäsosa ko. kuukauden keskilämpötilan vaihtelusta. (Jos jaksat niin raportoi meille tuo keskihajonta s.)

      Itse asiassa keskiarvon virhe on vielä isompi, koska peräkkäiset vuodet eivät ole aivan riippumattomia kun havainnoissa on trendi.

      Todellisuudessa kesäkuun ja toukokuun välillä valinnee pieni positiivinen koreelaatio. Onhan aivan toukokuun lopun säätyyppi aivan kesäkuun alun säätyyppi.

  66. Sami
    11/11/2012 05:51

    Laskin kaikkien kuukausien 10.kylmintä ja lämpimintä seuranneiden kuukausien keskilämpötilat…vastaavaa kuin touko-kesäkuussa ei ole muiden kuukausien kohdalla. :

    Tammikuu Lämmin -6,8, Kylmä -11,2 Helmikuun mediaani -9,5 L 7-3, K 4-1-5
    Helmikuu Lämmin -1,9, Kylmä -4,1 Maaliskuun mediaani -3,6 L 10-0, K 3-2-5
    Maaliskuu Lämmin +1,6, Kylmä +1,6 Huhtikuun mediaani +1,6 L 3-1-6, K 5-5
    Huhtikuu Lämmin +9,0, Kylmä +8,9 Toukokuun mediaani +8,6 L 6-4, K 5-1-4
    Toukokuu Lämmin +13,0, Kylmä +14,6 Kesäkuun mediaani +13,5 L 2-8, K 7-3
    Kesäkuu Lämmin +16,9, Kylmä +16,3 Heinäkuun mediaani +15,8 L 7-1-2, K 7-1-2
    Heinäkuu Lämmin +14,8, Kylmä +13,3 Elokuun mediaani +14,0 L 8-2, K 4-6
    Elokuu Lämmin +8,9, Kylmä +7,5 Syyskuun mediaani +8,5 L 5-1-4, K 2-1-7
    Syyskuu Lämmin +3,2, Kylmä +2,4 Lokakuun mediaani +3,8 L 5-1-4, K 2-8
    Lokakuu Lämmin -1,1, Kylmä -3,0 Marraskuun mediaani -1,7 L 5-5, K 3-7
    Marraskuu Lämmin -6,5, Kylmä -7,9 Joulukuun mediaani -6,1 L 4-1-5, K 2-2-6
    Joulukuu Lämmin -5,3, Kylmä -11,6 Tammikuun mediaani -7,6 L 9-1, K 3-7

    Tuo viimeinen sarake(L 7-3, K 4-1-6) tarkoittaa kuinka monta on ollut mediaania lämpimämpiä ja kylmempiä, aina ensin on lämpimät, jos lukemia on kolme(4,1,5) niin keskimmäinen tarkoittaa kuinka monta on ollut tasan sama kuin mediaani.

  67. Tapio R
    11/11/2012 22:49

    Nyt tulvii taas Pohjois-Italiassakin. Olen jo odottanutkin, koska Venetsian seudulta alkaa tulla tulvaraportteja. Aina kun Suomessa on tällainen säätyyppi syksyllä, niin Alppien eteläpuolella mm. Po-joen pinta nousee tulvakorkeuteen. Näin tapahtui mm. vuosien 1966 ja 1967 marraskuun alkupuolella.

  68. Sami
    12/11/2012 03:27

    Nyt voi käydä jyväskylässä ensimmäisen kerran niin, että terminen talvi alkaa jo lokakuussa mutta marraskuun keskilämpötila on plussalla…Katsoin 1951-vuodesta alkaen tilastot lokakuussa alkaneista(19kpl) termisistä talvista ja jokaisen jälkeen on marraskuun keskilämpötila ollut pakkasella. Tänä vuonna lokakuun keskilämpötila oli +3,6. Lähinnä tällaista on oltu 1975, kun lokakuun keskilämpötila oli +3,0 ja marraskuun -0,5 ja terminen talvi alkoi 28.10. Tänä vuonna terminen talvi on alkamassa 25.10. Tosin kaikki on vielä arvailua, niin metsään on ennusteet menneet viime aikoina niin kylmän kuin lämpimänkin sään osalta.

    • AP
      12/11/2012 16:49

      Mites 2003? Siinä syksyssä oli jotain samankaltaista kuin nyt eli lokakuun loppupuolella oli hyvin kylmä jakso jolloin ainakin periaatteessa terminen talvi pääsi alkamaan (tarkempaa tilastoa mulla ei tuosta ole), mutta marraskuu oli sitten enimmäkseen plussakeliä.

      Tosin sateisuudessa tämä vuosi on ollut omaa luokkaansa. Vain 1974 ja 1998 on ollut miltei yhtä märkää.

      • Sami
        13/11/2012 00:20

        2003 oli 19.-27.10. kaikkina päivinä keskiarvo pakkasella, pakkaskertymää tuli -31,8 astetta, tuo 31,8 pakkaskertymä suli kokonaan pois 6.11. mennessä ja terminen talvi alkoi lopullisesti 19.11. Siinä oli 3.-7.11. 5kpl hyvin lauhoja päiviä(4,2, 5,7, 5,3, 7,1, 5,3). Nyt on ollut tuollaisia 4 asteen päiviä pari yksittäistä(kuten eilinen 12.11.) Pakkaskertymää on nyt jäljellä minun laskujen mukaan 4,7 asteen verran, ennuste tarjoaisi nyt että 19.-20.päivän paikkeilla olisi pakkaskertymää alle aste jäljellä, joten voi mennä hyvinkin tiukaksi alkaako terminen talvi 25.10. vai 20.11. tai myöhemmin.

  69. Tapio R
    12/11/2012 09:34

    Otavassa satoi vettä yöllä ja lumet ovat jälleen sulaneet. Sade lakkasi ennen aamukuutta ja nyt aurinkokin näkyy pilvien raoista. Taivaalla ajelehtii sumupilvilauttoja. On +5° tällä hetkellä.

  70. Matti
    12/11/2012 12:05

    Helsinki +9 🙂

  71. me
    12/11/2012 20:05

    Suht tuulista säätä tiedossa. Kääntyisipä tuuli puhaltamaan pohjoisesta 😛

  72. Tapio R
    12/11/2012 22:08

    Lyhyeksi jäi riemu poutaisesta säästä. Taivas pilvistyi vähän ennen puoltapäivää ja alkoi sataa. Sadetta on riittänyt iltaan saakka Otavassa.

  73. Olli
    13/11/2012 03:59

    Chicagosta taas sääpävitys. Viime viikko mentiin öisin kylmimmillään -5 asteessa ja päivisin 5-10 astetta lämmintä. Lauantaina ja sunnuntaina päästiin kuitenkin ennätyslukemiin kun lämpötila hyppäsi molempina päivinä +20 asteeseen etelätuulen puhaltaessa puuskissa yli 25 m/s, yksi ihan kohtalainen ukkonenkin saatiin. Su-ma yön satoi vettä ja maanantaiaamuna lämpötila oli nollassa eikä siitä koko päivänä juurikaan noussut ja muutama lumikuurokin saatiin. Tuuli oli edelleen puuskissa 14 m/s, tosin nyt länsiluoteesta ja tuntui muuten TODELLA kylmältä aukealla paikalla. Ei tosiaan tiedä mitä päälle laittaisi kun väsyneenä klo7 aamulla ulos lähtee… 😀 Ainakaan edellistä päivää ei kannata miettiä.

  74. Teemu
    13/11/2012 07:49

    GFS:n deterministiset ajot alkavat nyt tällä hetkellä rakentamaan talvisempaa keliä 10 vrk eteenpäin. Kahtotaan mihin tosta kehittyy..

  75. LJ
    13/11/2012 18:19

    Olen itsekin ihmetellyt miksi Venäjän sulkukorkea on asettunut noin etelään. Ilmeisesti jatkossa korkea vahvistuu pohjoisemmaksi ja koillisesta pääsee tänne todella kylmää ilmaa. Luulisin kehityksen alkavan 23.11 viikonlopun tienoilla. Tuo muuttaisi Suomen sään kuvan kokonaan. Saapi nähdä 😉

  76. Teemu
    13/11/2012 19:49

    LJ :Olen itsekin ihmetellyt miksi Venäjän sulkukorkea on asettunut noin etelään. Ilmeisesti jatkossa korkea vahvistuu pohjoisemmaksi ja koillisesta pääsee tänne todella kylmää ilmaa. Luulisin kehityksen alkavan 23.11 viikonlopun tienoilla. Tuo muuttaisi Suomen sään kuvan kokonaan. Saapi nähdä

    Oli samanlainen myös viime vuoden marras- joulukuussa ja yleensäkin lauhoina jaksoina. Joku fiksumpi voisi analysoida asiaa, mutta tämä ollut oma havaintoni.

  77. Sami
    14/11/2012 02:21

    Eväitä tosiaan olisi vaikka kuinka kylmään joulukuuhun jos venäjälle syntyisi kunnon mahtikorkeapaine. Mielenkiintoista seurattavaa on tuossa noin viikon päästä miten käy. Taas näyttää armottomasti siltä että marraskuun keskilämpötila poikkeaa selvästi enemmän kuin asteen keskiarvosta kuten näytti myös lokakuussa samaan aikaan, viimeinen viikko sitten viilensi keskiarvot lähelle keskiarvoja, käykö nyt samoin?

  78. me
    14/11/2012 11:49

    Huh hellettä. Helsingissä lähennellään +10 astetta. Mitäköhän lämpötiloja tämä vastaisi heinäkuussa 😀

    • me
      14/11/2012 11:51

      Pakko lähtea Alaskaan evakkoon, jos ei ala viilentyä huomattavasti.

  79. Teemu
    14/11/2012 14:19

    AO:n ennustetaan sukeltavan pian. Näemmeköhän muutosta jollain aikaväleillä keleissä:

    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/precip/CWlink/daily_ao_index/ao_index_mrf.shtml

  80. Toni
    14/11/2012 14:50

    Teemu :AO:n ennustetaan sukeltavan pian. Näemmeköhän muutosta jollain aikaväleillä keleissä:
    http://www.cpc.ncep.noaa.gov/products/precip/CWlink/daily_ao_index/ao_index_mrf.shtml

    Mielestäni gfs on vihjaillut jo jonkin aikaa, että 20 – 23.11 tapahtuisi selvä muutos suursäätilassa, mm. olisi rakentamassa korkeapainetta skandinaviaan ja mahdollisesti blokkikorkeaa myös atlantille. Saattaa olla vielä liian aikaista innostua, mutta toteutuessaan viileneminen olisi suhteellisen selvää.

  81. Jussi
    14/11/2012 15:40

    ECMWF:n viime viikolla julkaistu kuukausiennuste enteili, että seuraavat neljä viikkoa ovat etelässä ja Keski-Suomessakin keskimääräistä lämpimämpiä. Ei ne mitään sellaisia ennusta, monenko asteen poikkeama olisi tulossa. Eikä mikään tietty takaa, että ennuste olisi oikeassa.

    Mutta oli miten oli, ainakin ensi viikon lopulle ennusteet tukevat lauhaa säätä.

    Lähes 10 asteen lämpötilat ovat marraskuun puolivälissä poikkeuksellisen korkeita. mutta eivät tavattomia, etenkään nykyään. Ja nythän on ollut suorastaan vilpoisaa viime vuoteen verrattuna: marraskuun 2011 keskilämpötila oli peräti 5-6 astetta keskiarvojen yläpuolella läpi maan.

    FMI:n tilastojen mukaan marraskuun puolivälissä on etelä- ja lounaisrannikolla tyypillisesti +3-4 astetta, Keski-Suomessa 0-2, Oulussa noin +2 ja Sodankylässä -3, siis päivän ylin. Siis nyt ollaan 4-5 astetta niiden yläpuolella, pohjoisessa vähemmän.

    Ja osataan sitä joulukuussakin. Ainakin itsenäisyyspäivänä 2000 ja 2006 oli ylimmillään +8-9 astetta, ja viime tapaninpäivän Tapani-myrskyn aikana oli niin ikään +8-9 astetta, samoin jouluaattona 2006.

  82. Jussi
    14/11/2012 15:42

    ECMWF on muuten päivittänyt myös talviennusteensa. Nyt ne ovat sitä mieltä, että joulu-helmikuusta tulee selvästi keskimääräistä lämpimämpi.

    http://ilmatieteenlaitos.fi/pitkan-ennusteen-seuranta

    Mainittakoon, että edellinen, lokakuun alussa päivitetty ennuste oli sitä mieltä, että talvesta tulee hivenen tavallista lämpimämpi.

  83. AP
    14/11/2012 17:09

    Täällä Tampereella on tänään ollut hieman maltillisempaa, runsaat +7 astetta. Myöhäisin 10 asteen ylitys täälläpäin on koettu 26.11. vuonna 1986. Ihan niin lämmintä ei näyttäisi seuraavan 10 vrk:n aikana olevan tulossa.

    Jännä muuten havaita, että tänään on satanut tihkua melkein koko päivän, jopa sen verran että Härmälän sääasema kertoo sadetta kertyneen liki 1 millin verran. Sadetutkissa nämä heikot sateet eivät näkyneet lainkaan, joten jos tutkakuvien varassa ulos lähti, kastuminen saattoi tulla yllätyksenä. 🙂

  84. Lasse
    14/11/2012 20:22

    Tasan +9 Helsingin K:niemessä tänään taitaa ola max.. Se osuu aika tarkkaan 97.5% fraktiilille, eli kerran 40:ssä vuodessa juuri tänä päivänä. Juuri ja juuri poikkeuksellinen arvo Ilmatieteen laitoksen luokituksessa, muttei vielä se enempää. Viimeksi suhteellisesti vielä hiukan lämpimämpää oli 19.10. Käyrät näkyvät joka päivä HS:n sääsivulla. Tuo joka 40. vuosi pätee myös toiseen suuntaan, eli joka 40. päivä keskimäärin ulottuu poikkeukselliselle tasolle.

  85. Petri
    15/11/2012 00:42

    Taas on näitä plusasteisia tähtikirkkaita öitä täällä Keski-Suomessa. En haluaisi olla pahanilmanlintu (niin, tällä palstalla varsinkaan), mutta edellytykset olisivat myös ”talven” 2007-2008 toisintoon, sillä erotuksella, että veikkaisin talven alkavan tällä kertaa hieman aikaisemmin. Eli ennustan pidempää kuin muutaman päivän lumipeitettä pääkaupunkiseudulle vasta helmikuun puolivälin jälkeen, ja tällä kertaa se kestää kaksi-kolme viikkoa eli vähän kauemmin kuin 2008 (jolloin lunta oli noin viikon, sekin maaliskuussa).

    • Tuomo T.
      15/11/2012 08:39

      Onhan tuohon kaikki edellytykset. 2007-08 oli niin ääri”talvi”, että vaikea uskoa, että aivan niin lämmintä olisi luvassa. Jyväskylässä se oli viisi astetta keskimääräistä lämpimämpi ja yhtä lämpimiä talvia ei ollut ollut yli 50 vuoteen. Lapissahan suhteessa melkein yhtä lauhoja talvia oli ollut 1992-93 ja 1995. +2-3 asteen poikkeama on hyvinkin todennäköinen.

  86. Matti
    15/11/2012 02:40

    Juu Helsingissä kaulahuivi jäi tänään himaan, kun siinä tuli kuuma..

  87. Sami
    15/11/2012 05:32

    Tämän vuoden forecan lämpötilaosuvuudessa jyväskylään on tulossa erikoinen…ennusteesta kahden, kolmen ja neljän päivän ennusteet ovat omassa kastissaan(pisteet nyt 1228, 1189 ja 1147). Sen sijaan 5., 6. ja 7.päivän pisteet ovat hiukan yllättäviä: 5.päivä 1002p, 6.päivä 994p, 7.päivä 1015p. Eli paremmin on tuntiennusteet osuneet viikon kuin viiden päivän päähän. Vielä on 6 täyttä jaksoa jäljellä tätä vuotta. Koko vuoden ajalta ennuste ja toteutuma on ollut lähes sama, eli yhtä paljon on ennusteet menneet väärin molemmilta puolilta.
    8 päivän jakson poikkeamat ennusteen ja toteutuman välillä ovat olleet lukumääräisesti 39 jakson aikana:
    0,0-1,0 astetta 22kpl
    1,1-2,0 astetta 14kpl
    2,1-3,0 astetta 1kpl(17.-24.10.)
    3,1-5,0 astetta 1kpl(11.-18.2.)
    5,1 tai enemmän 1kpl(26.1.-2.2.)

  88. Teemu
    15/11/2012 07:50

    Petri :Taas on näitä plusasteisia tähtikirkkaita öitä täällä Keski-Suomessa. En haluaisi olla pahanilmanlintu (niin, tällä palstalla varsinkaan), mutta edellytykset olisivat myös “talven” 2007-2008 toisintoon, sillä erotuksella, että veikkaisin talven alkavan tällä kertaa hieman aikaisemmin. Eli ennustan pidempää kuin muutaman päivän lumipeitettä pääkaupunkiseudulle vasta helmikuun puolivälin jälkeen, ja tällä kertaa se kestää kaksi-kolme viikkoa eli vähän kauemmin kuin 2008 (jolloin lunta oli noin viikon, sekin maaliskuussa).

    Mihin tämä pohjautuu? Ihan mielenkiinnosta haluaisin tietää, ei mitään provoa..:)

  89. Jussi
    15/11/2012 12:55

    Kyllä on ensi viikkokin tosi lauhan näköinen. Koska meri on niin lämmin, lounaistuulessa paukahtaa heti reilusti yli 5:n asteen. Aamun ECMWF:n ilmanpaine-ennusteessa näytti siltä, että Venäjältä olisi nousemassa korkeapainetta ensi viikon loppupuolella Suomen päälle. vaikuttaneeko se jotenkin meille ja miten? Ainakin olisi poutaisempaa ja tuurilla aurinkoisempaa.

  90. Jykä
    15/11/2012 13:07

    Helsingin edustalla pintaveden lämpötila oli tänä aamuna, 8,2 astetta. Eli kyllähän se lämpötila helposti näissä lukemissa pyörii kun tuuli käy mereltä….

  91. Sami
    15/11/2012 22:53

    Olisiko Pauli jo mahdollisuus saada päivityksiä, suomen säästä edellinen päivitys on jo liki 6 viikon takaa.

    • me
      16/11/2012 08:32

      Olisi kyllä kiva kuulla ammattilaisen näkemyksiä 😀

  92. Sami
    16/11/2012 00:33

    Jyväskylän marraskuun alkupuolen keskilämpötila oli +1,2. Jotta kuukausi oli asteen sisällä keskiarvosta(-2,0), niin loppukuun täytyy olla vähintään -3,2. Jos ennusteet pitävät 25.päivään asti, niin silloin vaadittaisiin viidelle viimeiselle päivälle lähes -15 asteen keskiarvo. Joten kyllä on ihme jos tämä kuukausi vielä menee asteen sisälle keskiarvosta.

    • Jussi
      16/11/2012 08:49

      Usko nyt, että kaikki kuukaudet EIVÄT mene tähän yhden asteen haarukkaan ;).

  93. Matti
    16/11/2012 10:41

    ECMWF näyttelee entistä lauhempaa. 850hPa:n lämpötilat seuraavat 2 viikkoa pääosin plussan puolella. Katsotaan mitä sitten lopulta käy. Alkaahan tämä pimeys jo tuntumaan virkeydessä. Ehkä kohta voisi talvi alkaa mutta helmikuussa saisi jo loppua kun valoa on jo riittävästi 😉

  94. Jussi
    16/11/2012 12:01

    Kyllä näyttää sairaan lauhalta ensi viikkokin. Tulkitsenko oikein ECMWF:n 00UTC-ajoa, että jotain korkeapaineen kaltaista pukkaisi Venäjältä ensi viikolla? Tosin todella matalapainevoittoiselta näyttää kartta: matalaa on tarjolla niin Atlantin suunnalla, Britanniassa ja Etelä-Euroopassakin.

    • Matti
      16/11/2012 12:27

      Siltä tuo näyttää. Ilmanpainetilanne on vähän sama kuin kesällä siinä tilanteessa, kun etelästä ja kaakosta pääsee helleilmamassaa vyörymään Suomeen.

      • Matti
        16/11/2012 12:30

        Lisäyksenä, että kastepisteen ansiosta lopputulos tulee olemaan sumua sumun perään yötä päivää.

      • Jussi
        16/11/2012 12:31

        Korkeapainehan ei tarkoita tähän aikaan vuodesta automaattisesti sitä, että paistaisi aurinko mutta todennäköisemmin ei sada. Tuossa animaatiossa näytti siltä, että marras-joulukuun vaihteessa olisi tarjolla idästä kylmempää ilmaa, mutta sinne on vielä kaksi viikkoa, joten mahdoton sanoa varmasti.

  95. wwatch
    16/11/2012 12:06

    Lauha sää jatkuu ainakin marraskuun loppuun asti.
    http://www.weather-watch.fi/anim.html

  96. AP
    16/11/2012 14:03

    Matti :
    ECMWF näyttelee entistä lauhempaa. 850hPa:n lämpötilat seuraavat 2 viikkoa pääosin plussan puolella. Katsotaan mitä sitten lopulta käy. Alkaahan tämä pimeys jo tuntumaan virkeydessä. Ehkä kohta voisi talvi alkaa mutta helmikuussa saisi jo loppua kun valoa on jo riittävästi

    Olenkohan ainoa täällä joka pitää tämänhetkisestä leudosta säästä? Ei tarvitse tarpoa loskassa tai liukastella jäätiköillä. Ymmärrän pointin, että lumipeite auttaa vähän tässä pimeydessä, mutta minusta apu olisi todella marginaalinen. Pimeä laskeutuu joka tapauksessa iltapäivällä, eikä lumikaan muuta paikkoja oikeasti valoisiksi. Siksi en tykkää tammikuustakaan, vaikka silloin yleensä on lunta. Päivä on vain yksinkertaisesti liian lyhyt. Helmi-maaliskuussa lumi on ihan kiva asia kun hanget hohtavat auringossa, valoisaa on jo pidemmälle iltaan eikä pakkanenkaan ole enää päivällä kireimmillään vaikka öisin olisikin kireää.

    Tässä mielessä ottaisin itse mielelläni vastaan viime vuosien talvista 2009-10 toisinnon. Leuto syyssää jatkui joulukuun puoliväliin asti, sitten talvi tuli kunnolla ja kerralla, joulu oli luminen ja kylmä, tammi-helmikuu oltiin koko ajan pakkasen puolella ilman suojakelejä ja vasta kauniin valkoisen maaliskuun lopulla kevät alkoi kunnon lämpöaallolla ja lumet sulivat nopeasti pois.

    • me
      16/11/2012 17:42

      Kyllä tämä keli aina helteet voittaa, mutta mielestäni paras keli on -10c ja lumisade 😀 makunsa kullakin 😛

    • SääJaMää
      17/11/2012 01:50

      No minä en tykkää tästä säästä enkä kelistä. 😦 Meillä päin ovat tiet ja pihat peilijäällä. Jalan ei pääse mihinkään ja autot luisuu miten tahtoo jäätiköllä. Vettä tihuuttanut koko päivän ja napsahtanut jääksi heti. Maa kaiketi niin kylmä, että joka paikka on kuin kuorrutettu kirkkaalla jäällä. Tulisipa kunnon talvi pian. Pimeääkin on kuin p*rsesilmässä mutta mitäpä tuonne pimeyteen näillä keleillä edes menisi… Todellakin toivon, että ensi viikon lopulla kylmenisi.

    • Matti
      17/11/2012 10:20

      AP :
      Olenkohan ainoa täällä joka pitää tämänhetkisestä leudosta säästä? Ei tarvitse tarpoa loskassa tai liukastella jäätiköillä. Ymmärrän pointin, että lumipeite auttaa vähän tässä pimeydessä, mutta minusta apu olisi todella marginaalinen. Pimeä laskeutuu joka tapauksessa iltapäivällä, eikä lumikaan muuta paikkoja oikeasti valoisiksi. Siksi en tykkää tammikuustakaan, vaikka silloin yleensä on lunta. Päivä on vain yksinkertaisesti liian lyhyt. Helmi-maaliskuussa lumi on ihan kiva asia kun hanget hohtavat auringossa, valoisaa on jo pidemmälle iltaan eikä pakkanenkaan ole enää päivällä kireimmillään vaikka öisin olisikin kireää.

      Mulle riittäis pari senttiä lunta, vaikka Helsingin kantakaupungissa on valoa ilman luntakin. Mutta se tuo oman upean fiiliksen. Toisaalta nuo viikon +8 lämpötilat tuntui taas mukavammalta venata julkisia 😉

  97. LJ
    16/11/2012 23:09

    Kyllä Venäjän korkean painopiste siirtyy vähän pohjoisemmaksi ja toisaalta korkeapaine heikkenee. Kyllä 23.-25.11 viikonlopun jälkeen kylmenee vähitellen.
    Kannattaa muistaa, että korkeapaine Etelä-Venäjälläkin ajallisesti joulukuun puolella kierrättää jo suhteellisen kylmää ilmaa ”atlantisiin” lounaisiin ilmavirtauksiin verrattuna 😉
    (esim. vrt. joulukuun alku 1966)

    • me
      17/11/2012 08:50

      Alkaa olla jo parisataa kommenttia, eikä Pauli vieläkään ole puhunut Suomen säästä yhtään mitään moneen kuukauteen 😥

      • Sami
        18/11/2012 02:01

        Eihän kato Paulia kiinnosta tällaiset p..kakelit, sitten kun on hirmuhelteitä ja kunnon ukkosia niin Paulikin aktivoituu 😉

  98. SääJaMää
    18/11/2012 23:21

    Reilu kuukausi sitten tulin minun mielestä hyvä ja monipuolinen paketti Suomen säästä. 🙂 Ja nimenomaan näistä p*skakeleistä eli vesisateesta. Josta saakin oikein hyvän aasinsillan siihen, että vettä sataa taas niin että katto ropisee. Onko käynyt myös niin, että kylmä ei vielä viikonkaan päästä pääse ilahduttamaan muita kuin pohjoisessa (siellä kaiketi on välillä saatu nauttia pakkasestakin)? Tämä taitaa mennä tällaisena joulukuun puolelle?

  99. Teemu
    19/11/2012 08:48

    Näyttäisi muutosta tosiaan olevan ilmassa, mutta myöhästynyt näköjään alkuperäisestä ”aikataulusta”. Nyt näyttäisi ajoittuvan kuun vaihteeseen. Itse veikkaisin tästä kuusta viileämpää, kun lokakuussa päästiin hyvään viilenemiseen. Keski- ja Itä-Euroopan blokkikorkeapaine tuli sotkemaan kuviot pahankerran..:)

  100. Matti
    19/11/2012 10:33

    Sami :
    Eihän kato Paulia kiinnosta tällaiset p..kakelit, sitten kun on hirmuhelteitä ja kunnon ukkosia niin Paulikin aktivoituu

    Ensimmäisiä syysmyrskyjä odotellessa..

  101. wwatch
    19/11/2012 14:01

    Kyllä tuo talvi tekee taas tuloaan, halusimmepa tai emme. Tässä uusin gfs video.

    • Jussi
      19/11/2012 14:52

      Pitää paikkansa, että uusimmissa GFS-ajoissa on ollut kunnon pakkasia tyrkyllä joulukuun ensimmäiselle viikolle. Pidetään peukkuja, että ne toteutuvat. Mutta pidetään nyt mielessä, että sinne on vielä toista viikkoa ja tuo animaatio oli vain yksi yhden päivän useista ajoista.

      Tällä viikolla trendi on enempi etelätuulinen kun viime viikolla oli lounaistuulinen. Käytännössä se tarkoittaa, että kun ei tuule avomereltä, ilma ei ole ihan yhtä lämmintä (siis keskiviikon jälkeen mielummin +5 kuin +8, keskimääräistä lauhempaa toki edelleen) mutta vastaavasti etelätuulessa sama lauha ilma leviää Lappiin saakka. sielläkin on melkoisen ohut lumikerros.

      • me
        19/11/2012 16:57

        tässä on kyllä nähtävissä sama kuin melkein aina, eli kylmenemisen alku siirtyy joka päivä eteen päin. ensin sen piti alkaa perjantaina ja nyt ensi viikolla..

      • Nimetön
        19/11/2012 22:45

        Minähän sanoin Sami lokakuussa, että 90% todennäköisyydellä Jyväskylässä ei ala talvi. Onko ollut talvista? Voin kertoa että lähipäivinä on vieläkin lauhempaa.

  102. me
    19/11/2012 16:58

    Foreca väittää vieläkin, että alkaisi perjantaina..

  103. Jussi
    20/11/2012 09:20

    Vilkaisin joltain sivulta ns. spagetti plot -ennusteita, ja täytyy sanoa, että spagetit olivat levällään kuin huonossa italialaisessa keittiössä! Sen näkee siitäkin, että ensi viikon GFS-ajot eroavat toisistaan paljonkin. Osa on sitä mieltä, että kylmenee tuntuvasti, osa sitä, että hädin tuskin muutama pakkaspäivä voi tulla eteläänkin.

    NAO on tukevasti sitä mieltä, että NAO-indeksi menee miinukselle ja pysyisikin siellä. Tiedä siitä sitten… Veikkaan, että sellainen 2000-luvun tyypillinen soutaa-huopaa-joulukuu tulee: välillä pakastuu, välillä sataa vettä tai räntää, pohjoisessa luntakin.

  104. Sami
    20/11/2012 11:43

    Pauli kiltti, laittaisitko jo päivitystä…ja päivitykseen top3 mittausasemat joissa on satanut tähän mennessä eniten. Tuossa uutisissa kerrottiin eilen että lähestytään jo 1000mm rajaa paikoin. Ja sellaisten suurten sademäärien asemien lukemat olisi mukava saada mitä pystyy seuraamaan ”suomen havainnot” kohdasta ilmatieteenlaitoksen sivuilta.

  105. Sami
    20/11/2012 11:48

    Eipä näytä ilmatieteenlaitoksenkaan tietokoneet tietävän mitä on luvassa pe-la-su..tarjous oli sunnuntaina suunnilleen sama kuin nyt, eilen sitten vilpoisempaa/räntää ja tänään tosiaan taas perjantaille sellaista +3 asteen päiväkeskiarvoa, lauantaille +4 ja sunnuntaille +3 keskiarvoa.

  106. Jussi
    20/11/2012 11:53

    Aluksi näytti, että loppuviikolla lähtee pikku hiljaa päivälämpötilat tippumaan etelässä mutta &%?kat. Uusin ennuste lupaa tasaisesti +5-6 astetta koko loppuviikonkin ajan. Ja ilmanpaine-ennusteet tukevat samaa. Käykääpä vilkaisemassa. Ensi viikoksi ECMWF:n aamuajo ehdottaa, että ensi viikon kuluessa matalapaineet ”putoavat” Keski-Euroopan tasalle. Tarkoittako se, että silloin idästä voisi päästä Suomeen mahdollisesti kylmempää ilmaa?

    • me
      20/11/2012 18:40

      En usko enää mihinkään malleihin ne on kaikki aivan ¤”&#&¤#/eestä muuttuvat useammin kuin laki sallii.

  107. Jykä
    20/11/2012 12:00

    Paljonko Helsingissä on tähän mennessä satanut? Eipä taida tänne tulla uutta ennätystä? Lauhat on minusta ihan hyvä juttu vain, ei tarvitse ulkona liukastella tai kulkea jossain sohjossa.

    • Sami
      20/11/2012 13:04

      Ei uutta ennätystä todennäköisesti tule Kaisaniemeen, mutta ihan kärkipäähän voi mennä. Tällä hetkellä Kaisaniemessä on satanut n.785mm tämän vuoden aikana, tässä ovat grafiikasta arvioimani Kaisaniemen vuosisateiden kärki: 1944 930mm, 1974 870mm, 1981 865mm, 1952 850mm, 1935&2004 830mm, 1943 815mm, 1903 810mm.

  108. Matti
    20/11/2012 16:53

    Liekö ufot napanneet Paulin 😀 (ks. viimeisin twitter-päivitys). Eipä tosin tuo ilmasto ole tarjonnut mitään erikoista mistä kirjoittaakaan. Tylsää ja tasapaksua harmautta pääosin. Ei mitään mielenkiintoisia sääilmiöitä, kuten myrskyjä tai lumimyräköitä.

    • me
      21/11/2012 08:50

      Luulisi kommentointihalukkuutta löytyvän, kun kerrankin saatu aikaseksi suosittu sääblogi, joka olisi vieläkin suositumpi, jos herra iso herra viitsisi aina joskus uhrata vaikka 10 minuuttia kommentoidakseen asioita, joista täällä puhutaan 😛

  109. me
    21/11/2012 08:43

    Ei taida olla auringonpaistetta tiedossa vähään aikaan 😀

  110. Jussi
    21/11/2012 09:45

    Nyt on jo varmaa, että tämä vuosi muistetaan sateista. Ja siitä, että paikallisia sade-ennätyksiä lukuunottamatta muut ennätykset ovat olleet kortilla. Ei lämpö- tai kylmyysennätyksiä, ei sateita, lumimyrskyjä, tornadoja tai heinäsirkkaepidemioita.

    Eiköhän absurdit sääilmiöt palaa taas ensi vuonna.

    • Jussi
      21/11/2012 09:47

      Tosin on näissä lokakuisissa säissä keskellä marraskuuta jotain aika absurdia, mutta nää alkaa olla jo niin jokavuotisia, että yllätyksellisiä nämä ei enää ole.

  111. Teemu
    21/11/2012 10:11

    Näyttäisi nyt todella vahvasti, että viikon sisään tulee aikansta reilu muutos keleissä…:)

    • Matti
      21/11/2012 10:28

      Tosiaan ECMWF näyttelee talvista purkausta koillisesta viikon päästä. Saa nähdä mitä käy.

      • me
        21/11/2012 12:28

        Näyttää lupaavalta, toivottavasti pitää paikkansa

  112. Tuomo T.
    21/11/2012 10:13

    Ystävämme Iltis on taas vauhdissa. He lööppäsivät, että ”Tulossa superleuto talvi”. Lähteenä oli WSI:n uusi kausiennuste. Luin sen ja siinä tosiaan ennustettiin Skandinaviaan warmer than average -talvea. Mutta ei sanottu, että talvi olisi SUPERleuto. Itse asiassa WSI:n ennuste oli muuttunut Länsi-Euroopan osalta kylmempään suuntaan.

    Ja mikä olisi superleuto? No ainakin 3-4 astetta keskiarvojen päälle. Joo, kyllähän nää iltisten lööppimaakarit pitäisi jättää omaan arvoonsa.

    • me
      21/11/2012 10:21

      Nämä roskalehdethän tekevät mitä vain saadakseen klikkauksia uutisilleen ja lehtiä myydyksi. Ihmisten pitäisi lopettaa höpöhöpölööppien klikkailu, niin päästäisiin eroon niistäkin 😀

  113. me
    21/11/2012 10:31

    On nämä kelit kyllä aivan mahtavia. Alkukuusta oli n -10c yöpakkasia ja nyt loppukuusta yötä päivää +5 – +8

  114. Janne S
    21/11/2012 19:20

    Nyt suursäätilassa voisi oikeasti alkaa tapahtua jotain. Tämänhetkinen deterministinen ECMWF ennustaa sulkukorkeapainetta Skandinaviaan, mutta parven mukaan todennäköisempi on blokki Grönlannin länsipuolelle, ja samoin GFS-parvi ennustaa näin. AO on mahdollisesti tankkaamassa ja stratosfääriennuste näyttäisi myös antavan kyytiä polaaripyörteelle.

    Tämänhetkinen GFS-parvi on Etelä-Suomen osalta kuitenkin melko levällään maanantaista lähtien, joten ei voi sanoa viileneekö normaalilukemiin vai tuleeko enemmänkin pakkasta — ja lunta.

  115. Mies punaisissa villasukissa
    21/11/2012 19:45

    Toivottavasi Pauli pian taas päivittelisi, vaikka on tätä keskusteluakin mukava lukea!

  116. Mr. Blueskye
    21/11/2012 20:37

    Janne, suomennatko innokkaalle, mutta vähemmän edistyneelle sääharrastajalle, mitä nuo mainitsemasi tekijät tarkottaisivat säämme kannalta? Kylmääkö?

    • Janne S
      21/11/2012 22:29

      Mallien parviajoissa näkyy jäähtyminen Etelä-Suomessa. Tilanne on kuitenkin epävarma, eli ei tiedä jäähtyykö vähän vai paljon. Oikeastaan minusta ainakin GFS:n kannalta katsottuna tilanne on viikonlopusta eteenpäin harvinaisen epävarma.

      Polaaripyörteen hajoaminen on meidän kannaltamme vähän akateemisempi asia, jos ei tiedetä mihin sulkukorkepaineet asettuvat ja mihin arktista ilmaa pääsee purkautumaan. Tilanne selvinnee lähipäivinä. Tietysti tästä tulee mieleen joulukuun alku 2009, mutta ei pidä innostua nyt vielä.

      Joissakin ajoissa on myös mielenkiintoisen näköisiä matalapaineita meille ensi viikon puolivälissä.

      • Janne S
        21/11/2012 22:38

        Ja siis ”mielenkiintoisen näköiset matalapaineet” tarkoittavat tässä yhteydessä helposti lumimyräkkää.

  117. Teemu
    21/11/2012 21:29

    Mr. Blueskye :
    Janne, suomennatko innokkaalle, mutta vähemmän edistyneelle sääharrastajalle, mitä nuo mainitsemasi tekijät tarkottaisivat säämme kannalta? Kylmääkö?

    Sitähän se minun mielstä, koska nyt matalat ovat ohjautuneet hyvin pohjoisille leveysasteille pitäen polaaripyörteen tiukasti nipussa (etelä-lounais-länsituulet vallitsevia), jolloin keski-asteiden ilmaa on virrannut tänne jatkuvasti. Nyt toteutuessaan arktisempaa / kylmempää ilmaa pääsisi myös alemille leveysasteille. Näin niinkuin karkeasti ilmaistuna amatöörin päästä…)

  118. me
    21/11/2012 23:16

    No voi !”(/”&#! aluksi FMI ennusti tiistaille -2 ja nyt +4 😀 käy juuri kuten saattoi kuvitella.. kymenemistä siirrellään koko ajan eteenpäin, koska mallit eivät tiedä taaskaan mistään yhtään mitään

  119. Teemu
    22/11/2012 08:47

    me :No voi !”(/”&#! aluksi FMI ennusti tiistaille -2 ja nyt +4 käy juuri kuten saattoi kuvitella.. kymenemistä siirrellään koko ajan eteenpäin, koska mallit eivät tiedä taaskaan mistään yhtään mitään

    GFS ja ECWMF ovat ajoissaan vähän eri linjalla alkuviikon osalta. GFS on ajamassa matalapainetta alkuviikosta idempää kun taas ECWMF läntisempää reittiä, jolloin ilmavirtaus kävisi suoraan etelästä ja GFS:n tapauksessa idempää. GFS olisi ehdottelemassa nyt lumi/räntäsateita. Saapi nähdä kuin käy.

  120. Tuomo T.
    22/11/2012 09:04

    Matalapaineet ovat niin voimakkaita ja arvaamattomia liikkeissään, että nämä viime aikojen mallit siitä, että viileneminen tapahtuisi jo alkuviikolla, ovat olleet aika optimistisia. Jos sulan veden aikana tuulee lounaasta tai etelästä, se ei mitenkään voi olla kylmää ilmaa. Eilenkin meteorologi sanoi toisessa iltiksessä, että juuri nyt ennustettavuus on todella huono.

    JOs muuten haluatte löytää mahdollisimman suuria vaihteluita päiväkohtaisissa ennusteissa, menkää CFSv2:n ennusteisiin! Siellä on kahden tyyppisiä ennusteita: CFSv2 forecast monthly T2m anomalies, jossa lasketaan ennusteen pohjana kymmenen edellisen päivän keskiarvosta joku arvaus, ja Monthly mean anomalies from the latest initial condition.

    20.11. jälkimmäisen tyyppisessä ennusteessa, joka koskee joulukuuta, koko LÄnsi-Venäjän peittää suht lämpimän ilmamassan alue, ja Suomeen ennustetaan 1-2 astetta leudompaa. 21.11. ennusteessa Venäjän peittääkin kauttaaltaan kylmä ilmamassa ja Suomen joulukuu on talvinen! 🙂

  121. Teemu
    22/11/2012 09:14

    Tuomo T. :Matalapaineet ovat niin voimakkaita ja arvaamattomia liikkeissään, että nämä viime aikojen mallit siitä, että viileneminen tapahtuisi jo alkuviikolla, ovat olleet aika optimistisia. Jos sulan veden aikana tuulee lounaasta tai etelästä, se ei mitenkään voi olla kylmää ilmaa. Eilenkin meteorologi sanoi toisessa iltiksessä, että juuri nyt ennustettavuus on todella huono.
    JOs muuten haluatte löytää mahdollisimman suuria vaihteluita päiväkohtaisissa ennusteissa, menkää CFSv2:n ennusteisiin! Siellä on kahden tyyppisiä ennusteita: CFSv2 forecast monthly T2m anomalies, jossa lasketaan ennusteen pohjana kymmenen edellisen päivän keskiarvosta joku arvaus, ja Monthly mean anomalies from the latest initial condition.
    20.11. jälkimmäisen tyyppisessä ennusteessa, joka koskee joulukuuta, koko LÄnsi-Venäjän peittää suht lämpimän ilmamassan alue, ja Suomeen ennustetaan 1-2 astetta leudompaa. 21.11. ennusteessa Venäjän peittääkin kauttaaltaan kylmä ilmamassa ja Suomen joulukuu on talvinen!

    Tai oikeastaan suursäätilasta johtuen, Keski- ja Itä-Euroopan korkea ja Atlantin matala ovat olleet hyvin stationäärisiä, joka on aiheuttanut pitkään tällaisen kelin ja hyvän ennustettavuuden. Mutta tosiaan, kun on kyse näistä ”pienistä” ja vikkelistä matalista, niin tilanne on toinen.

    Joka tapauksessa jotain nyt tulee tapahtumaan, eli samanlaisella asetelmalla ei tässä olla jatkamassa. Ainakaan toivottavasti..:)

  122. Samu
    22/11/2012 09:42

    Tiedä sitten mikä on syy ja seuraus, mutta mun silmin Keski-Euroopassa on ollut jatkuva korkeapaine koko marraskuun ja se puolestaan on ohjannut Atlantin matalat skandinaavisille reiteille. Ensi viikon alussa suursäätila tosiaan on muuttumassa ja Keski-Euroopan päälle olisi kehkeytymässä iso, laaja matalapaine pidemmäksikin aikaa. Se taas johtaa itäisiin virtauksiin Suomessa eli näin talven kynnyksellä kylmäähän sieltä pukkaa. Onko todellinen syy sitten AO vai mikä, mutta niin AO kuin NAO ovat menossa miinukselle kovaa vauhtia. Jotain tosiaan muuttumassa ja saapi nähdä kuinka pitkäksi aikaa.

  123. Sami
    22/11/2012 13:13

    Tosiaan näyttää aika varmalta että saa kaivaa pitkät kalsarit kaapista ensi viikolla kun oikein voimalla puskee kylmää ilmaa siperiasta.

  124. Matti
    22/11/2012 19:10

    Näyttää tällä hetkellä minusta pikemminkin siltä, että se kylmä ilma osuu ainoastaan Lappiin.

    • Tuomo T.
      23/11/2012 08:21

      Riippuu ennusteista. Kyllä esim. Foreca ennustaa pikkupakkasia myös esim. Keski-Suomeen ja Oulun korkeudellekin tuosta jostain puolesta viikosta lähtien. Tietyt GFS-ajot antavat kunnon pakkasia myös etelään, mutta niiden varaan en laskisi.

      Luulin pitkään, että http://www.foreca.com ja http://www.weather.fi antavat samaa dataa mutta ei. Foreca.com antaa säännöstään 2-3 astetta korkeampia lukemia kuin weather.fi ainakin Helsinkiin. Sitten on vielä esim. http://www.mtv3.fi/saa, joka saa lukemansa Forecan tuutista ja niissä voi olla vielä eri dataa.

      Kaikkia lähteitä Forecan meteorologit eivät ehdi millään käsitellä, mutta näppituntumalta sanoisin, että weather.fi:n lukemat ovat olleet lähinnä toteutunutta.

  125. me
    23/11/2012 10:04

    Ensi viikolle saattaisi olla tulossa ihan kunnon puhuri, mutta sen näkee sitten.

    • Sami
      23/11/2012 11:43

      Kyllä niin monen päivän ajot ovat ennakoineet että kylmä ilma saapuisi ja mitä lähemmäksi ajankohta käy sitä todennäköisemmin se toteutuu. Nyt olisi jopa oikein kunnon pakkaskelien mahdollisuutta, siellä on aika hurja kylmän ilman möykky ihan suomen itäpuolella tarjolla joulukuun alkupäivinä. Tekisi jo mieli kuuluttaa että joulukuu tulee olemaan koko suomen osalta keskimääräistä viileämpi. Tässä jyväskylän lauhimpia marraskuita seuranneiden joulukuiden keskilämpötilat(1981-2010 joulukuun keskiarvo -6,2)

      2005 Marras +3,0, Joulu -6,1
      2011 Marras +2,1, Joulu 0,0
      1967 Marras +1,9, Joulu -13,4
      1986 Marras +1,9, Joulu -12,6

      • me
        23/11/2012 11:47

        jos olisin näiden kelien ystävä asuisin Lontoossa tai keski-Euroopassa. Tulee heti parempi fiilis kun kelit kylmenee ja lunta sataa 😛

  126. Tuomo T.
    23/11/2012 12:11

    Nyt menee sitten 200 kommentin raja rikki! Pauli, where are you! Milloin on viimeksi ollut näin kommentoitu ketju?

    Joo, muutosta on onneksi luvassa, ainakin toistaiseksi. Ensi viikko on tosi tuulinen, mutta onneksi tuuli olisi ”oikealta” eli mantereen puolelta. Vaikka viimeiset kaksi viikkoa on ollut tosi lauhaa, poikkeuksellisen lämmintäkin yli viikon verran, niin sanoisin, ettei tästä ihan niin lauhaa tule kokonaisuudessaan kuin 2005 tai 2011. Kuun alussa oli sentään vähän ”normaalimpaa” marraskuun säätä ja ensi viikko alentaa myös keskilämpötiloja. viime marraskuussa ei tainnut olla yhtäkään kylmää päivää.

    Mutta niin kuin sanoin jo alkukuusta: joka vuosi on vähintään yksi kuukausi, jolloin on tosi leutoa/lämmintä. 2010, jolloin koko vuoden keskilämpötila oli alle pitkän ajan keskiarvon, oli ne superkuumat kesäkuukaudet siinä keskellä.

  127. Teemu
    23/11/2012 14:53

    Ompas GFS parvi sukeltanut hurjasti..hjuva hjuva..:)

  128. Teemu
    23/11/2012 14:56

    ja tosiaan olisi joidenkin mielestä vortexikin hajoamassa:

    http://www.boards.ie/vbulletin/showthread.php?p=81677642

  129. Oscar-Kasper Vasper
    25/11/2012 12:34

    Vettä satanut koko päivän Loviisassa, toivottavasti se säätila muuttuu!!

  130. Mr. Blueskye
    25/11/2012 18:02

    On to-pe akselille ainakin eteläiseen Suomeen luvassa toimintaa sään osalta!

  131. Kari
    25/11/2012 19:37

    Näyttää tämänhetkiset GFS:n 2m lämpötilaennusteet tuovan talvea pidemmäksikin aikaa!

    • me
      25/11/2012 20:09

      Voitasiin pitää palstan kesken kunnon bileet tämän kunniaksi.

  132. Janne S
    25/11/2012 20:46

    Kausiennusteissa joulukuu on normaalia kylmempi, ja polaaripyörteen hajoaminen sopii tähän hyvin. Ja näyttää todennäköiseltä että to–pe sataa paljon jotain, suurimmaksi osaksi lunta. Mutta GFS-parven keskiarvo (T2m) on juuri nyt etelärannikon osalta plussalla lumisateen ajaksi ja etenkin sen jälkeen.

    Jännä nähdä mitä loppuviikosta tapahtuu, vai tapahtuuko mitään. 🙂

    • me
      25/11/2012 21:04

      Tilaan lumipyryn, puuskat 25m/s ja 25cm lunta. Ei voisi parempaa joulukuun alkua kuvitella

      • me
        28/11/2012 12:58

        me :
        Tilaan lumipyryn, puuskat 25m/s ja 25cm lunta. Ei voisi parempaa joulukuun alkua kuvitella

        tilaukseni näyttää tällä hetkellä jopa todennäköiseltä

  133. Sami
    25/11/2012 21:09

    Aika kylmältä näyttää GFS ennuste koko ajan, joulukuun 10.päivän jälkeen saattaa tulla oikein kunnon pakkaset.

    • Sami
      26/11/2012 07:25

      Taitaa tulla joulukuun 2009 toisinto…värähtelyt reilusti miinuksella ja idän puolelta käy voimakas virtaus jatkuvasti, lunta sataa reippaasti vaikka lämpötilat ovat -10 asteen paikkeilla.

      • Nimetön
        26/11/2012 21:47

        ”Taitaa tulla toisinto” Siis häh? Fakta on että vaikka nyt kylmeneekin vakuuttavasti, niin mistä sen tietää mitkä säät on esimerkiksi joulukuun 10.päivä tai myöhemmi joulukuussa. Yhtälailla Sami hehkutit lokakuun lopussa Jyväskylän talven alkaneen, no kuinkas kävi?

  134. Olli
    26/11/2012 04:25

    Chicagossa on ollut yöllä n -5 C astetta, lauantaina puuskissa 15-20m/s ja päivälläkin nollassa, tällä viikolla lämpenee ainakin väliaikaisesti. La-su välisenä yönä oli Minnesotassa Duluthin lähellä -19 C astetta.

  135. Tuomo T.
    26/11/2012 08:04

    Eilen ennustettiin Helsinkiin perjantaille +5 ja vesisadetta, tänään pakkasta. Siinä on tosiaan joku HYVIN vaikeasti ennustettava matalapaine liikkeellä, jonka rata on epävarma. Mutta yleiskuva on talvinen!

  136. Jussi
    26/11/2012 13:16

    Vanhana pessimistinä en vielä rientäisi julistamaan joulukuuta varmuudella kylmäksi, varsinkaan 2009:n toisinnoksi. Suurin osa ennusteista enteilee talvisia lukemia, mutta on siellä vaihteluakin ajoissa. Ja niin kauan kuin meri on ihan paljas, elohopea kiepsahtaa nopsaan plussalle heti, jos vähänkään puhisee lounaasta tai lännestä.

    • AP
      26/11/2012 14:26

      Lisäksi vuonna 2009 muutos tapahtui vasta pari viikkoa myöhemmin eli joulukuun puolivälissä. En itsekään vielä tekisi pitkälle meneviä johtopäätöksiä kylmästä joulukuusta tai pysyvästä talven tulosta etelää myöten. Etenkin etelärannikolla on todella harvinaista, että pysyvä talvi ja lumipeite saadaan jo marras-joulukuun vaihteessa.

      Tampereen korkeudella viimeisten 20 vuoden aikana lumipeite on ollut maassa marraskuun viimeisenä päivänä 11 kertaa. Kuitenkin vain 4 kertaa täälläkin lumipeite on jäänyt pysyväksi marraskuun puolella (1995, 2002, 2005 ja 2010). Joten jäitä hattuun nyt!

  137. Sami
    27/11/2012 08:49

    Huh huh minkälaista säätä GFS ennustaa keski-eurooppaan, saattaa tulla vilu. Lisäksi kehitteillä on aivan valtava korkeapaine, tässäkö se sään muutos tapahtuu, johan tuota matalapainevirtaa kestikin 1,5vuotta.

  138. me
    27/11/2012 18:31

    Pauli, mihin olet kadonnut? Käsillä on suurin muutos säässä useisiin kuukausiin, etkä ole sanaakaan asiasta kirjoittanut.

  139. Matti
    27/11/2012 20:56

    Sami :
    Jotkut sääpalvelut ennustavat viroon jopa liki -40 asteen pakkasia joulukuun 10.päivän paikkeille öisin.

    Tollaset lukemat kuulostavat lähinnä siltä, että todellisuus on hämärtynyt GFS ajossa ja spagetit on menneet todella sekaisin 🙂

  140. Matti
    27/11/2012 21:04

    Tämä kylmyysuskomus alkaa muutenkin naurattamaan, toivottavasti tulis 2006-2007 kaltainen talvi, ihan vaikka vain kaikkien kylmyysuskojien kiusaksi 😀

  141. me
    28/11/2012 08:20

    Eikö Pauli perjantain mahdollinen kunnollinen lumipyry ole jo päivityksen arvoinen? Mallit näyttävät tällä hetkellä yli 20m/s puuskia

    • me
      28/11/2012 09:33

      Hangossa päästään jo näihin lukemiin 😮

  142. wwatch
    28/11/2012 09:36

    Pe gfs ennuste .

  143. Janne S
  144. Jykä
    28/11/2012 15:58

    Onpahan taas lumipyry. Lumensyvyys edelleen tasan 0 cm. No ehkä perjantaina sitten tulee hieman enemmän?

    • Tennilä
      28/11/2012 16:43

      Jos vanhat merkit paikkansa pitää niin ei tule. Korkeintaa aivan normaali lumisade, Säästä on vain tullut myyvä tuote medialle ja sitä kaupallistetaan äärimmilleen. Media on huomannut, että kaikkia koskettava sää myy hyvin. Esimerkiksi maikkarilla on tänään suunilleen puolet tuotetusta sisällöstä liittynyt säähän.

  145. Sami
    28/11/2012 20:48

    Ennusteen mukaan jyväskylän joulukuun 7. ensimmäisen päivän keskiarvo olisi -11 astetta, mikäli lauhtumista ei tule niin olisi mahdollisuus kilpailla ainakin top5 kylmimpien kanssa, Vitos ja kutossijaa pitävät nyt 2002 ja 2001 joulukuut, jos tämä vuosi menee tähän sakkiin niin 2001-2012 olisi peräti neljä joulukuuta kahdeksan kylmimmän joukossa 1951-2012 ajalla.
    Kylmimmät joulukuut jyväskylässä:
    1978 -15,9, 1955 -15,8, 2010 -14,0, 1967 -13,4, 1986 -12,6, 2002 -11,5, 2001 -11,1, 1995 -11,0.
    Sellainen huomio vielä, että 2000 vuodesta alkaen vain yhden(2005) joulukuun keskilämpötila on ollut jyväskylässä lähellä keskiarvoja, kaikkien muiden poikkeamat ovat olleet vähintään 2 astetta suuntaansa.

  1. No trackbacks yet.

Jätä kommentti Tuomo T. Peruuta vastaus