Etusivu > Mennyt sää, Sää maailmalla > Viileydestä lämpöön

Viileydestä lämpöön

Kesäkuu vaihtui heinäkuuksi ja samalla meno on muuttunut lämpimämpään suuntaan.

Matalapaineet toivat sateet ja viileyden

Monet taivastelivat kesäkuussa kuinka kylmä ja sateinen alkukesä meillä on ollut. Kesäkuu oli viileä, mutta ei poikkeuksellinen tai harvinainen. Edellisen kerran yhtä viileää oli vuonna 2004, eivätkä monet muut 2000-luvun kesäkuut kovin paljon lämpimämpiä olleet. Sateita piisasi kuukauden mittaan ja monin paikoin sademäärä oli 1,5-2 kertainen tavanomaiseen verrattuna. Mikä tällaisen kesäkuun sai aikaan?

Lähde: NOAA/NCEP/ESRL

Kesäkuussa vallitsi melko ”talvimainen” matalapainejuna Pohjois-Atlantilta Brittein saarten yli kohti Suomea. Matalapaineita toisensa jälkeen kulki melko samaa reittiä ja pudotti suuret sademäärät reitilleen. Lämmin helleilmamassa jäi selvästi Suomen eteläpuolelle. Suomen lähialueista vain Etelä-Euroopassa sekä Uralin itäpuolella oli tavanomaista lämpimämpää ilmamassaa. Matalapaineiden reitti johti siihen, että Brittein saarilla (sans Irlanti) kesäkuu oli sateisin yli 100 vuoteen ja viilein yli 20 vuoteen. Tanskassa kesäkuu oli viilein 21 vuoteen.

Yhdysvalloissa ”huippulämpö” jatkuu

Kevät oli Yhdysvaltain mittaushistorian lämpimin (NCDC). Kesäkuun loppupuolella alkanut helleaalto on puolestaan myös menossa historiankirjoihin. Alustavien tietojen mukaan (Jeff Masters, Wunderblog) 11% pitkäikäisistä havaintoasemista (yli 100 vuotta) rikottiin kyseisten paikkakuntien kesäkuun lämpöennätys. Useilla pitkäikäisillä asemilla rikottiin myös koko mittaushistorian korkeimpia lämpötiloja (mukaan lukien heinä- ja elokuun ennätykset). Washingtonissa yhtenä aamuna lämpötila oli +36 °C jo klo. 10:00. Tiet ovat laajalti halkeilleet lämpölaajenemisen takia. Meno näyttää jatkuvan hurjana myös heinäkuussa. Tuoreimpien ennusteiden perusteella ennätyslämpimät ilmat ovat mahdollisia tulevalla viikolla mantereen länsiosassa.

Suomessa ukkosia hyvin vähän

Suomessa on heinäkuun 4. päivään mennessä paikannettu vasta 9155 maasalamaa. Tämä on noin viidesosa mitä tyypillisesti kesäkuun loppuun mennessä on salamoinut. Vertailun vuoksi esimerkkinä Sylvin päivän rajuilma kesältä 2010, jolloin yhden vuorokauden aikana Suomessa paikannettiin yli 24 000 maasalamaa.

Pientä ”parannusta” näihin tilastoihin on odotettavissa viikonloppuna, jolloin kosteaa ja epävakaampaa ilmaa saapuu Suomeen etelästä. Vielä on epävarmaa, että kuinka laajalti ukkosia esiintyy ja kuinka voimakkaita ne ovat. Silti tämän ”surkean” alkukesän johdosta odotettavissa on toistaiseksi ehkä kesän kovimpia ukkosia.

Jatkossa?

Loppuviikolla hellerajaa paukutellaan etenkin maan etelä- ja keskiosassa samalla kun pohjoiseen on virrannut jo viileämpää ilmaa. Ensi viikolla kylmää ilmamassaa sisältävä ylämatala pörrää Suomen länsipuolella ja on kiikun kaakun pysyykö se tarpeeksi etäällä, että se voisi nostattaa Suomeen etelästä lämmintä ilmaa vielä alkuviikolla. Tällä hetkellä mallit näyttävät, että alkuviikosta ilmamassa on vielä melko lämmintä, mutta loppuviikosta tuo ylämatala jyräisi Suomen ylle ja sää muuttuisi jälleen hieman viileämpään ja epävakaisempaan suuntaan. Tosin kesäkuun kaltaista ”koleutta” ei ole varmaankaan odotettavissa. Päivälämpötilat pörräisivät etelässä ehkä jossain +20 kieppeillä tai hieman yli (silloin kun ei sada).

  1. Olli
    06/07/2012 09:03

    Miksiköhän esim foreca ja ilmatieteenlatios ennustavat vain noin 25 astetta viikonlopulle? GFS ja ECMWF ovat sitä mieltä, että 850hpa lämpötila olisi etelässä noin 14 astetta Sillähän voitaisi saavuttaa yli 30 asteta, jos 8 astetta olisi se epävirallinen lukema jolla voidaan saavuttaa 25 astetta. Sitähän ilmamassa oli eilenkin ja 26 astetta oli… Olisikohan syynä ennustettu pilvisyys vai perinteinen ”Ei ennusteta liikaa ettei tule vihaista palautetta jos menee pieleen” En kylläkään valittaisi jos ei tuota 30 astetta saavutettaisi mikäli ilman on niin kosteaa kuin ennustetaan.

    • Nimetön
      06/07/2012 20:00

      Sen 8 asteisen ilmamassan lisäksi vaaditaan aurinkoista ja suhteellisen pilvetöntä ja tuuletonta korkeapainesäätä, että helteitä mitataan. Todennäköisesti tuon 14 asteisen ilmamassan lisäksi sää on tuolloin pilvistä ja ehkä sateistakin, joten sen vuoksi ei +30 astetta mitata.

  2. Matti
    06/07/2012 12:51

    Onkohan Etelä-Saimaa lyönyt vähän yli? http://www.esaimaa.fi/Online/2012/07/06/Viikonloppuna+voi+toistua+40+vuoden+takainen+suurmyrsky/2012113719422/4

    Siteerattu Pauliakin. Ei nuo mallit mitään Astalta kyllä ennakoi.

    • Juhani
      06/07/2012 14:12

      Kyllä nyt GFS:n uusimmassa mallipäivityksessä on sunnuntaille aika hurjia lukemia Etelä- ja Keski-Suomeen länsipainotteisesti. Mm. SBCAPE 2500 ja LI -7…-8.

  3. Olli
    06/07/2012 15:08

    GFS luotaus+ sanoo Jokioisten kohdalla sunnuntaina ”Supercells, supercell tornadoes and large hail possible” No, aika pienellä tuuliväänteellä ennustaa sellaista…

  4. 06/07/2012 17:00

    Mä olen ollut tähänastiseen kesään ihan tyytyväinen. Tuossa etelärannikolla ei ole liikaa satanutkaan kun merituuli on pitänyt kuuropilvet kauempana. Ukkosiahan tämä ei tosin ole suosinut.

  5. #
    06/07/2012 17:03

    Sateet, ukkonen, pilvet yms. = kesä. Lämpöaallot = kidutusta. Ei mulla muuta

    • AP
      06/07/2012 18:31

      Usein nämä käyvät käsi kädessä eli ukkoset ja lämpöaallot. Siksipä niitä ukkosia ei tähän asti ole juuri ollutkaan. Kesän 2010 kaltaisia ääri-ilmiöitä en minäkään kaipaa, mutta tuollaiset ”huoneenlämpimät” 20-25 astetta vilvoittavine kuuroineen saisi kesällä olla, jotta sitä voisi kesäksi kutsua.

      • Nimetön
        06/07/2012 19:29

        Voihan sen kesän noinkin määritellä, mutta jos ajattelee sen tarkoittavan sitä aikaa kun luonto on vihreä, saa siitä paljon pidemmän. Asennekysymys 😉

  6. Tapio R
    06/07/2012 19:50

    Tuossa Etelä-Saimaan jutussa on ajettu takaa ukkosmyrskyä, joka oli lauantaina 8.7.1972. Se liittyi kylmään rintamaan, joka päätti 2 viikkoa kestäneen hellejakson. Oli kyllä täysin erilainen tilanne kuin nyt. Lämpötila oli päivällä koko Etelä- ja Keski-Suomessa 29° – 32°. Rintama saapui Kaakkois-Suomeen klo 18. jälkeen Pietarin tienoilta ja rintamaan liittyi voimakkaita syöksyvirtauksia. Trombeja rintamaan todennäköisesti ei liittynyt. Mikkeliin saakka ukkoset eivät tulleet, vaan meni itäpuolelta n. klo 19.30 ja alkoi vähitellen heiketä. Pahimmat myrskytuhot sattuivat Ruokolahden ja Puumalan seudulle. Tätä edelsi 2 viikkoa kestänyt hellejakso, jolloin ylin lämpötila pysyi koko ajan30° tienoilla. Ukkosia esiintyi lähes päivittäin eri puolilla Etelä- ja Keski-Suomea. Mikkelissä ukkosta ei esiintynyt koko hellejakson aikana. Ilma oli hyvin sameaa ja autereista koko jakson ajan. Ilmavirtaus kävi idästä ja Puolassa oli samanaikaisesti yläsola.

  7. Sami
    07/07/2012 00:50

    Ei ainakaan tänään vielä jyväskylässä saatu hellerajaa rikki, en usko että huomennakaan jos ennusteen mukaista pilvistä säätä on. Sitten saadaankin taas ainakin yli viikko odotella seuraavaa. En omista jyväskylän hellepäivien tilastoja, mutta aika harvinaista varmastikin on että ensimmäinen hellepäivä tulee vasta heinäkuun puolenvälin jälkeen.(On niitä varmaan muutama 1951-2010. Voihan sitä vuorokauden keskilämpötiloista hiukan arvailla, tänään oli korkein lämpötila +24 paikkeilla ja vuorokauden keskilämpötila +18,6, joten melko varmasti +19,3 tarkoittaa jo että on ollut hellettä, +20 jo aivan varmasti…

    Jos raja on +19,3 niin hellepäiviä ei ole esiintynyt heinäkuun puoleenväliin mennessä jyväskylässä 1962, 1963, 1965, 1987, 1990, 1996 ja 2004. Eli voidaan jo puhua suht harvinaisesta tapauksesta 1965 vuoden jälkeen, tapahtunut vain 4 kertaa 46 kesän aikana. Jos mennään heinäkuun loppuun ilman helteitä niin silloin mukana on enää koko kesän helteettömät 1962 ja 1990 sekä 2004 jolloin ensimmäinen hellepäivä saattoi olla vasta elokuun 2. tai 3.päivä.

    • Nimetön
      07/07/2012 17:40

      Tuo 2004 pisti silmään, silloin oli kyllä hellettä toukokuun alussa useampikin päivä? Vai etkö laske kevätkuukautta (toukokuu) mukaan?

      No huomenna on siellä hyvät mahdollisuudet hellerajan rikkoutumiseen, jos vähänkin pääsee aurinko paistamaan aamupäivällä, niin varmasti on hellepäivä.

  8. Juhani
    07/07/2012 11:31

    GFS:n malleissa parametrien arvot ovatkin nyt palanneet aika normaalille suomalaiselle tasolle. Näinhän tuossa aika usein käy. Ensimmäinen ukkosaalto näytti hyytyvän aika perusteellisesti päästyään Varsinais-Suomeen.

  9. nimeTön
    07/07/2012 19:14

    Sami :
    Jos raja on +19,3 niin hellepäiviä ei ole esiintynyt heinäkuun puoleenväliin mennessä jyväskylässä 1962, 1963, 1965, 1987, 1990, 1996 ja 2004.

    Suomessa hellerajana pidetään nykyään 25,1 astetta ja tämä katsotaan vuorokauden ylimmästä lämpötilasta. Ennen vanhaan tosiaan helleraja määriteltiin vuorokauden keskilämpötilan avulla, mutta tämä hellepäivän määritelmä taisi poistua käytöstä jo joskus viime vuosisadan puolivälin paikkeilla? Silloin hellepäiväksi laskettiin ne päivät, jolloin vuorokauden keskilämpötila ylitti 20 astetta. Jonkun aikaa molemmat määritelmät olivat yhtä aikaakin käytössä, siis tämä nykyinen vuorokauden ylimpään lämpötilaan perustuva ja tuo vanha vuorokauden keskilämpötilaan perustuva.

    Noista mainitsemistasi vuosista esimerkiksi vuonna 2004 Jyväskylässä koettiin aikaisin hellepäivä viimeisten 60 vuoden aikana, kun helleraja ylittyi jo 6.5. Seuraava hellepäivä kyseisenä vuonna toki olikin sitten vasta 3.8. Mutta jos katsotaan edelleen Jyväskylää niin koko kesä helteettä vuosien 1962 ja 1990 lisäksi heinäkuun puoliväliin asti on menty ilman yhtään hellepäivää vuodesta 1951 lähtien vain vuosina 1976 (kesän ainoa hellepäivä 25.7.) ja 1987 (kesän ainoat hellepäivät 21.-24.7.). Entä minä vuosina vastaavalla ajanjaksolla kesän viimeinen hellepäivä on ollut jo ennen heinäkuun puoliväliä? Näin on Jyväskylässä käynyt kesinä 1952, 1953, 1954, 1956, 1974, 1993, 1998 ja 2000 ja vuodet 1962 sekä 1990 olivat edelleen kokonaan helteettömiä, joskin kesällä 1990 saavutettiin silti peräti viitenä päivänä vähintään 24,5 astetta. Joka tapauksessa Jyväskylässä on useammin sattunut niin, että kaikki kesän helteet on jo koettu heinäkuun puoliväliin mennessä kuin että kaikki kesän helteet olisivat olleet vasta tulossa.

    • Sami
      07/07/2012 23:26

      Tarkoitin siis kun en omista suoria hellepäivien tilastoja jyväskylästä, niin jollain lailla on vuorokauden keskilämpötilasta pääteltävissä milloin helleraja(+25,1) on ko. vuorokauden aikana ylittynyt. Tuota +19,3 astetta tarjosin, mutta kuten viestissäsi mainitsit että 2004 vuonna oli hellettä 6.5, niin ko.päivän keskiarvo on vain +17,9, joten mitään varmaa ei siis voi vuorokauden keskilämpötiloista sanoa(tosin toukokuun alussa helteistä ja aurinkoista päivää seuraavat pilvettömät yöt ovat yleensä viileämpiä kuin kesä-heinäkuussa.

      Mutta kiitos tiedosta, 1951-2011 siis helteet jääneet tulematta heinäkuun puoleenväliin mennessä jyväskylään neljästi(1962,1976,1987 ja 1990), joka on keskimäärin noin 1/15, voi hyvinkin olla että tästä kesästä tulee sellainen missä jyväskylässä saatiin helteitä odottaa pisimpään. Mainittakoot vielä että kyse on pienistä eroista(yli tai alle hellerajan), vaikka tästä kesästä tulisi jyväskylässä kokonaan helteetön, ei se tarkoita että koko kesä olisi ollut mitenkään erityisen kylmä. Enemmänkin kyse on tilastollisesta harvinaisuudesta.

  10. Matti
    07/07/2012 19:50

    Näyttäis Helsingin seudulle osuneen kaarikaiku?

  11. Nimetön
    07/07/2012 20:07

    Saas nähdä, miten sään suhteen käy jatkossa. Seuraavan 2 viikon ajan näyttäisi melkoisen matalapainevoittoista säätä olevan. Tuossa kuun puolevälin tienoilla saattaa Arktika purkaa koleaa ilmaa tänne. Tuossa kuun 20. päivän tienoille on jo useamman päivän ajan näyttänyt, että silloin saattaisi suursäätila vihdon ja viimein muuttua. Silloin saattaisi vihdoin ja viimein muodostua tuonne Keski-Eurooppaan tai Itä-Eurooppaan korkeapaine, joka pitäisi matalapaineet loitolla ja sää muuttuisi korkeapainevoittoiseksi. Tuolloin viimeistään saattaisi olla hyvät mahdollisuudet saada tällekkin kesälle vaikka uusi lämpöennätys.

    Tuollaista on GFS näyttänyt jo useamman päivän ajan. Katsotaan miten käy.

  12. Toni 2
    08/07/2012 11:19

    Kylläpä meni Ilmatieteen laitoksen ennusteet nyt aivan poskelleen. Täällä Varsinais-Suomessa on tähän mennessä ukkostanut ja satanut mitättömän vähän.

    • Matti
      08/07/2012 11:59

      Eiköhän niitä ukkosia sinne kerkeä tulemaan vielä tänään. Ukkospilvikehitys alkanee kunnolla vasta myöhemmin. Eikä se tietty tarkoita sitä, että ne osuisivat juuri sinun kohdallesi.

  13. Tapio R
    08/07/2012 13:38

    Eilen illalla tuli muutama pisara vettä. Koko aamun oli taivas sumupilven peittämä. Sumupilvi hajosi klo 11. jälkeen. Nyt tällä hetkellä on yksittäisiä sumupilviä ja matalaa cumulusta. Yksi korkeampikin cumulus näkyy, mutta se on sumupilven yläpuolella ja tummempi kohta kielii korkeammasta cumuluksesta. Lämpöä Otavassa on tällä hetkellä 22°.

  14. #
    08/07/2012 15:15

    Nyt alkaa suoraan sanottuna ottamaan päähän nämä ainaiset varoitukset ”voimakkaista” ukkoskuuroista. Viime kesänä ”ennusteltiin” ukkosia tälle suunnalle noin 25 kertaa ja näin kesän aikana ehkä jopa yhden salaman. Rahaa syydetään ilmatieteenlaitokselle, mutta ennustukset ovat naurettavan heikkoja, pystyisin itsekin ennustamaan, että jossain päin etelä-suomea tai siellä sun täällä voi tulla ukkosta tai sitten ei.

    • Nimetön
      08/07/2012 17:10

      Minusta on väärin ja yksipuolista syyttää mediaa näistä tapposääotsikoista. Kun Ilmatieteen laitos itse ruokkii pelkoa uusilla varoituksilla ja mediatiedotteita tehdään heti kun etelään uhkaa tulla 5cm lunta tai heinäkuussa Suomeen tulee ukonilma.

  15. Tapio R
    08/07/2012 21:59

    Kylmä rintama on juuri nyt Mikkelin kohdalla. Ajoin pyörällä futisottelusta Mikkelin keskustasta kotiin Otavaan kohti rintamaa. Vähän klo 17. jälkeen luoteiselle taivaalle ilmestyivät korkeat kumpupilvet. Läksin vähän jälkeen 20. pyöräilemään kohti Otavaa. Taivaalla oli hahtuvapilvilauttoja ja luoteisella taivaalla näkyi kuuropilviä. Kotiin ajaessani tiesin, ettei matkalla juuri sada, koska lounaasta saapuvat kylmät rintamat harvoin satavat Otavassa. Näin kävi nytkin. Pohjoispuolelta meni ukkospilvi kohti koillista, ehkä reunat voivat vähän sataa. Lounaassa näkyy jo kylmän rintaman takana oleva selkeämpi alue.

  16. AP
    09/07/2012 00:14

    Kyllähän se on niin, että ukonilmoja on yhä hankala ennustaa nykyisillä malleilla. Sen myönsi päivystävä meteorologikin HS:n haastattelussa. Tämän viikonlopun sade- ja ukkosennusteet etenkin eteläosassa maata pettivät pahasti. Silti koko ajan loppuun asti oli varoitukset päällä rankkasateista ja rajuista ukonilmoista. Ihmettelin jo lauantai-iltana, että aina vain sade-ennuste esitti rankkoja sateita ja ukkosia esim. Tampereen seudulle koko yöksi, vaikka pelkkää sadetutkaa katsomalla näki ettei mitään sateita ollut enää nousemassa eikä kehittymässä (eikä sitten mitään tullutkaan). Jossain vaiheessa ilmatieteen laitoksen ennusteessa oli Tampereelle merkitty salamankuva viisi kertaa peräkkäin 12 tunnin ajalle. Foreca oli oikeastaan vielä säälittävämpi: joka tunnille oli merkitty sunnuntaiksi ukkoskuuroja ja sadetta 98 %:n todennäköisyydellä.

    Väkisinkin tuli mieleen tässä tarpeettomaksi osoittautuneessa ”varoitustehtailussa”, että kun kesän 2010 rajuista ukkosmyrskyistä pystyttiin varoittamaan kunnolla oikeastaan vasta sitten kun ensimmäiset tuhot olivat jo tapahtuneet, niin nyt piti ikäänkuin varmuuden vuoksi antaa jatkuvasti varoituksia laajoille alueille, vaikka ennusteet ukkosten rajuudesta, sijainnista ja synnystä olivat epävarmalla pohjalla.

    Mutta syntyihän niitä ukkosia sitten ainakin Satakunnasta Pohjanmaan kautta Jyväskylään, vaikka ilmeisesti mistään tavallista rajummista ukkosista ei ollut kysymys. Aika pienestä kiinni oli lopulta ettei ukkosia syntynyt Tampereellekin (välittömästi Tampereen pohjoispuolelle niitä alkoi muodostua klo 16 aikoihin). Muutama räväkkä sadekuuro kyllä saatiin (8 mm la-iltana ja 5 mm su-iltana), mutta aika kauaksi jäätiin sadevaroitukseen johtavista lukemista (joka muuten tätä kirjoittaessa on yhä päällä, vaikka viimeisetkin kuurot ovat poistuneet tältä alueelta).

  17. Matti
    09/07/2012 10:01

    No voi herranjumala… ihmisiä varoitetaan kun on potentiaalia vaaraa aiheuttavaan säähän, ja sitten kun riski ei realisoitunut syytetään meteorologeja.. Kuinkahan moni valittaja luki tämän sivun? http://www.myrskyvaroitus.com/site/content/view/370/44/ Tuollahan on epävarmuustekijätkin (oikein: epävarmuus-) mainittuna.

    • Olli
      09/07/2012 11:00

      Juuri näin! Kun varoitetaan etukäteen ja menee pieleen syytetään liiasta varoittelusta vaikka 2010 kesällä valitettiin siitä kun aina ei ehditty antaa varoituksia. Ikinä ei kelpaa. Ihmiset ottavat sääennusteet lupauksina, aina puhutuaan siitä mitä ”luvataan” vaikka ne ovat ENNUSTEITA.

    • Mökkiläinen
      09/07/2012 13:28

      Ongelma onkin siinä, että annetaan laajamittaisia koko etelä- ja keskiosan kattavia sade- ja rajuilmavaroituksia, joita toitotetaan noin 48 tuntia putkeen, ja sitten syntyy lopulta paikallinen ukkosrintama hyvin rajatulle alueelle. Sade- ja rajuilmavaroitukset pidetään silti voimassa niilläkin alueilla, joilla ei mitään potentiaalistakaan vaaraa enää ole. Jos jatkossa on tällainen tiedottamistapa, tavalliset ihmiset eivät osaa ottaa varoituksia vakavasti silloinkaan kun syytä olisi.

      • Olli
        09/07/2012 14:14

        Sääilmiöt, eteenkin ukkoset ovat niin paikallisia että ennustaminen on äärettömän vaikeaa. Ja on totta että noista ukkosista varoitettiin aika myöhään asti. Ehkä syynä on juuri nuo kesän 2010 ukkoset ja sitä kautta se, ettei vahingossakaan jäisi varoitukset ihmisiltä kuulematta. Ja tuo liiallinen varoittelukin on kyllä toisaalta ongelma, mutta nyt tilanteessa olisi kyllä ollut potentiaalia hyvinkin koviin ukkosiin, myös jonkinlaisiin syöksyvirtauksiinkin. Mutta kuten sanottu, hyvin pienet asiat voivat muuttaa asetelman täysin. Tällä kertaa syynä oli mitä ilmeisimmin Baltian ukkoset joiden jättämät pilvet estivät kunnon lämpenemisen Suomessa ja sitä kautta heikensivät olennaisesti ukkosten voimakkuutta ja myös määrää…

  18. nimeTön
    09/07/2012 11:29

    Enpä ole noita varoituksia seuraillut, mutta sadevaroituksia olisi ainakin ollut paikallaan antaa niin kuin kommenteista päätellen niitä on ollutkin. Karvialla on viimeisen vuorokauden aikana satanut nyt noin 95 mm.

    • Nimetön
      09/07/2012 11:43

      Juu ehdottomasti kannatti varoittaa puolta Suomea runsaista sateista, jos 2500 asukkaan Karvia sai noin paljon vettä niskaan.

  19. Juhani
    09/07/2012 12:34

    Aika erikoista vinkumista kyllä, kun ukkonen sitten ei tullutkaan omalle kohdalle. Kannattaa vilkaista salama-arkistoa 6.-8.7.
    http://www.ursa.fi/ursa/jaostot/myrskybongaus/pnuukko/arkisto.php?pvm=20120708
    Tuon perusteella varoitukset olivat täysin aiheellisia, koska tuo 6.-7.7. ukkostanut ilmamassa oli meille liikkeessä. Lisäksi esim. torstaina tietokonemalleissa tunnusluvut olivat todella hurjia. Ja vaikka noista hurjista luvuista siirryttiinkin vähän lievempiin, niin aika yksiselitteisesti suuri ukkosriski oli olemassa.
    Laajoilla alueilla Etelä-Suomessa konvektion käynnistymisen käsittääkseni esti pilvilautta, joka oli etelästä nousseiden ukkosten jäänteitä. Toki itsekin hiukan ihmettelin, että vielä radion iltatiedotuksissa Etelä-Suomea varoitettiin ukkosista ja rankoista kuuroista, koska silloin jo mallitkin paikansivat ukkosen sinne, missä niitä esiintyikin. Illalla tosin vielä kehittyi muutama ravakasti satanut kuuro Etelä-Suomen länsiosiin, josta ne liikkuivat koilliseen. Näissä ei enää juurikaan ukkosta ollut mukana.

  20. Tapio R
    09/07/2012 13:03

    Parempi on näinpäin eli varoittaa. Jos olisi jätetty varoittamatta, ja jotain vahinkoja olisi sattunut, niin siitä vasta meteli nousisi. Jokainen, joka vähänkin osaa tarkkailla kehittyvää tilannetta, ymmärtää tilanteen, ja pystyy tulkitsemaan, onko tapahtuma omalle kohdalle tulossa.
    Tämä aamu oli selkeä Otavassa. Yöllä ei tullut pisaraakaan vettä, kuten ei lauantaina eikä sunnuntaina. Noin 10 kmn päässä Ristiinan puolella oli sunnuntaita vasten yöllä satanut niin runsaasti, että eräällä kauppapuutarhalla oli mansikoiden poiminta keskeytettävä.
    Nyt taivas on tiheässä verhopilvessä, jonka alapuolella ajelehtii fractostratus pilviä. Alatuuli käy lounaan puolelta. Lämpötila on 20°. Ilma hämärtyy koko ajan ja sade saattaa lähitunteina alkaa.

    • Mökkiläinen
      09/07/2012 13:36

      Onko parempi varoittaa liikaa kuin liian vähän? Varmaan on. Mutta varoitusjärjestelmää pitää kehittää niin, että varoituksia päivitetään paljon nopeammin kuin mitä nyt viikonloppuna tapahtui ja kohdennetaan paremmin niille alueille joissa jotain oikeasti tapahtuu.

      Ainakin pitäisi tavallisille ihmisille tiedotettaessa painottaa ennusteisiin liittyviä epävarmuuksia kun lähdetään varoittamaan rankkasateista ja ukkosmyrkyistä. Mediassakin on vikansa. Etenkin iltapäivälehdet mutta ikävä kyllä muutkin tahot vahvistavat edelleen mielikuvaa siitä kuinka jokin sääilmiö on ”luvattu” eikä vain ennustettu ja otsikot tehdään sen mukaan.

      • 09/07/2012 14:03

        Ihan hyviä kommentteja. Lähihetkivaroittamiseen ollaan panostamassa lähivuosina, mutta tarkemmasta aikataulusta ei minulla ole tietoa. Muutos vaatii ison varoitusjärjestelmän uudelleen rakentamisen, joten sen suunnitteluun, koodaamiseen ja testailuun menee aikaa. Mutta kyllä semmoinen on tietääkseni tulossa.

  21. JR
    09/07/2012 21:25

    AP :
    Jossain vaiheessa ilmatieteen laitoksen ennusteessa oli Tampereelle merkitty salamankuva viisi kertaa peräkkäin 12 tunnin ajalle. Foreca oli oikeastaan vielä säälittävämpi: joka tunnille oli merkitty sunnuntaiksi ukkoskuuroja ja sadetta 98 %:n todennäköisyydellä.

    Ukkospäivinä nämä paikkakuntakohtaiset sääsymbolirivit (eli ns. sääbingon) voisi melkeinpä ottaa pois käytöstä. Tilalle teksti ”lue sääennusteteksti ja seuraa tutkakuvia”.

    Ihan melkein vakavissani puhuen. Kun ei kerran pystytä ennustamaan (kuin poikkeustapauksissa) osuuko ukkonen Karvialle vai Honkajoelle, molempiin paikkoihin vai ei kumpaankaan, niin mitä järkeä on pitää sivuilla sellaista ennustetta, joka luo vaikutelman sellaisesta tarkkuudesta, jota ei ole olemassa?

    Tuon kirjoitettuani tarkistin asian http://www.fmi.fi -sivuilta, ja kas: huomisen tiistain 10. 7. ennusteessa on tosiaan Karvialle ennustettu ukkosta klo 15, mutta Honkajoelle samaan aikaan vain vesisadetta.

  22. Sami
    10/07/2012 00:03

    Nyt jo 2.8. asti ei olisi tiedossa hellettä jyväskylään, eikä edes lähellekään. Sellaista +17…+20…näinköhän kävisi niin ”onnettomasti” että tästä tulisi kolmas helteetön kesä 1951-vuodesta alkaen? Sinänsä en pidä ihmeenä, koska hellepäiviä oli kahtena edelliskesänä tämän ja seuraavankin edestä. Jos ensi talvi on kylmä niin minä olen ? 😉

    • Nimetön
      10/07/2012 18:28

      Nyt en ihan ymmärtänyt, miten viime ja toissavuoden helteet liittyvät tähän kesään. Ja tuolle 23 vuorokauden ennusteelle en laittaisi mitään painoarvoa. Toki lähimmät 7 vuorokautta mennee epävakaisessa ja viileähkössä säässä, lähinnä aivan tilapäisesti voi idästä yltää lämpimämpää ilmaa.

  23. Juhani
    10/07/2012 12:37

    Käsittääkseni meteorologit eivät hirveästi pidä noista paikkakuntakohtaisista ennusteista, mutta kansa niitä haluaa. Kun paikkakuntia on julmetusti ja päivityksiä useita päivässä, niin ei kai mitenkään riitä meteorologeja räätälöimään ennusteita. Tulevatko ihan suoraan tietokonemalleista? Pauli voisi valaista asiaa.
    Ja mitää tulee lähellä olevien paikkakuntien eroihin, niin kyllä todellisuudessa erot voivat olla suuria. Katselin eilen tutkakuvia, joissa näkyi länsi-itä -suuntainen kuuropilvien nauha Tampereen korkeudella iltapäivällä ja illalla. Asun noin 20 km tuon nauhan eteläpuolella eikä meillä tullut vettä pisaraakaan ja sää oli jopa aurinkoinen päivällä.

    • #
      10/07/2012 16:08

      jep mielestäni ilmatieteenlaitos vois alkaa käyttää todennäköisyyksiä, toivottavasti paremmin laskettuja kuin forecalla 😀 taisi olla viime kesänä kun ennustivat 98% varmuudella vesisadetta vaikka kuinka monta kertää, muttei sieltä mitään ikinä tullut.. 98% voisi jo kutsua jonkin sortin lupaukseksi.

      • #
        10/07/2012 16:17

        ja vielä.. Noissa ns. ennakkovarotuksissahan prosentit on jo käytössä miksei siis myös 24 varoituksissa?

  24. #
    10/07/2012 16:17

    24h*

  25. JR
    10/07/2012 17:37

    JR :
    Tuon kirjoitettuani tarkistin asian http://www.fmi.fi -sivuilta, ja kas: huomisen tiistain 10. 7. ennusteessa on tosiaan Karvialle ennustettu ukkosta klo 15, mutta Honkajoelle samaan aikaan vain vesisadetta.

    Peijakas, kun näyttäisi vielä osuneen kohdalleen… ainakin tutkakuvien ja salamanpaikantimien perusteella. Tuli valittua huono (hyvä) esimerkki.

  26. Juhani
    10/07/2012 19:17

    Vielä radion sääennusteista ja nimenomaan merisäästä ja veneilysäästä. Täällä sisämaassa tuntuu aika kummalta, kun esim. klo 15.50 tuleva veneilysää Pirkanmaan maakuntaradiossa sisältää ainoastaan ennusteet merialueille. Miksi ei näitä voisi räätälöidä myös sisävesille veneilykaudella? Esim. ”Kokemäenjoen vesistö pohjoinen: lounaistuulta 4-7 m/s, paikoin sadekuuroja, Kokemäenjoen vesistö eteläinen: lounaistuulta 5-9 m/s, sadekuuroja ja mahdollisesti ukkosta sekä ukkospuuskia yli 12 m/s. Tällä hetkellä Näsijärvi Siilinkari +22 astetta, lounaistuulta 6 m/s, puuska 10 m/s.” Täällä sisävesilläkin veneillään paljon ja löytyy kyllä aavoja selkävesiä, joille kehittyy kunnon aallokkoa, joka vielä usein on aika terävää. Itse toki katson nämä Kippari-lehden nettisivulta, josta löytyvät tuuliennusteet myös sisämaahan, mutta tämän palvelun saavat vain lehden tilaajat. Eli sisävesiltä vesistökohtaiset ennusteet maakuntaradioihin!

    • Tapio R
      10/07/2012 21:33

      Kun YLEn maakuntaradiot ottivat käyttöön kesäaikaan klo 15.50 luettavan veneilysään noin 10 vuotta sitten, niin Etelä-Savon Radiossa ensimmäisinä vuosina luettiin lämpötila- ja tuulitietoja Saimaan alueelta. Tämäkin oli lähetyksen juontajakohtainen. Toiset luki, toiset ei. Myöhempinä vuosina nämä alueellisten tietojen lukeminen loppui ja nykyisin luetaan netistä vain merialueen tiedotteet. Tuntuu, ettei maakuntaradioiden toimittajilla ole intressiä lukea merisäätietoja. Onhan se musiikista pois, on minun hypoteesini. Muutkin säätiedotteet, varsinkin alueellisten kertominen on joillekin toimittajille tervanjuontia. Monesti mainitaan muutamalla sanalla paikallinen sää ja sen jälkeen kiireesti levyjä soittamaan. Käytäntö vaihtelee jonkin verran maakuntaradioiden välillä.

  27. Tapio R
    11/07/2012 21:47

    Otavassa on kuurotellut koko illan ja sadekuurot jatkuvat edelleen. Ensimmäiset kuurot alkoivat klo 13. jälkeen ja myös ukkonen jyrähti yhden kerran hieman ennen klo 13. Kuurot ovat jatkuvasti tihentyneet iltaa myöten.

  28. Nimetön
    11/07/2012 22:36

    Uskaltaako kukaan veikata koska se kunnon korkeapainesää tulee?
    Huikeita paikkakunta kohtaisia sademääriä,peltoa veden alla,korjataanko kuivaheinää laadukkaana vai ei, jne…

    • Sami
      12/07/2012 00:26

      Ei näytä kovin hyvältä, useat 15-25 päivän ennusteet ovat samaa mieltä, eli sateinen/sadekuurovoittoinen sää jatkuu, eikä helteitä(ainakaan jyväskylään) ole tiedossa. Täytyy kyllä sanoa että vaikka ei hellepäivääkään ole ollut niin ei tämä nyt miltään umpisurkealta ole tuntunut. Maajussien kannalta ei tosiaan näytä hyvältä, saattaa kotimaisesta viljasta valmistettu leipä maksaa ensi talvena aika paljon.

      • Tuomo T.
        15/07/2012 10:57

        Toistan itseäni mutta mua ei helteiden puuttuminen haittaa. Oltiin viisi päivää Ahvenanmaalla pyöräilemässä ja päivän ylin oli maksimissaan 20 astetta yhtenä päivänä. Oli kuitenkin oikein hyvä sää pyöräillä ja etenkin telttailla. Telttailu 30 asteen helteessä vastaa keskinkertaista saunaa!

  29. Tapio R
    12/07/2012 06:42

    Samaa mieltä Samin kanssa. Huonompiakin kesiä on Otavassa ollut, vaikka hellelukemiin ei ole täälläkään päästy. Helatorstaina toukokuussa päästiin melko lähelle 25° ja myös täksi päiväksi on arvioitu melko lämmintä. Esim. kesät 1990, 1993, 1998, 2000 ja 2008 olivat pilvisempiä ja viileämpiä kuin meneillään oleva kesä.

  30. Jykä
    12/07/2012 09:26

    Helsingissä on heinäkuussa tähän mennessä satanut ainoastaan 10 mm. Vuosihan on muuten ollut erittäin sateinen (viime vuoden elokuusta lähtien). Lämpötiloiltaan tämä kesä sen sijaan on ollut hyvinkin normaali, tietty kahden huippulämpimän kesän jälkeen tällaiset 17-18 asteen vuorokausilämpötilat tuntuu aika viileiltä.

  31. Samu
    12/07/2012 14:33

    Niin… tämähän taitaa olla sitä normaalia suomalaista kesäsäätä (ainakin pääkaupunkiseutu). Ihminen helposti tottuu ja luulee, että jos kaksi edellestä kesää on eletty helteessä, niin se on sitä tästä ikuisuuteen.
    Henkilökohtaisesti uskon, että tämä artikkeli pitää ainakin osittain paikkaansa:
    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/51933-pilasiko-tama-saailmio-suomenkin-kesan

    • Juhani
      12/07/2012 15:22

      Petri Takalahan on suihkuvirtauksiin kiinnittänyt huomiota jo aiemminkin tänä kesänä blogissaan Forecan sivuilla ja jälleen palaa aiheeseen uusimmassa blogissaan:
      http://blogi.foreca.fi/

    • Jeppe
      13/07/2012 15:20

      Matalapainevoittoinen sää on vallinnut oikeastaan jo monta kuukautta putkeen. Se alkoi huhtikuun alusta ja on siitä asti ollut vallitsevana säätyyppinä. Välillä kävisi Atlantilla korkeapaine, mutta kun Suomen itäpuolella oli samaan aikaan matalapaine, niin silloin virtasi kylmää ilmaa pohjoisesta. Tämähän aiheutti esimerkiksi huhtikuun takatalven. Viime aikoina olemme olleet jopa kahden matalan välissä. Matalapaineita on ollut niin länsipuolellamme, kuin itäpuolellammekin. Tällöin ilmavirtaukset ovat käyneet pääasiassa tuolta lounaan suunnalta. Ne eivät sentään mitään koleimpia mahdollisia ilmavirtauksia ole, mutta eivät missään nimessä sieltä lämpimimmästäkään päästä. Sateita ovat tuoneet mukanaan. Säätila ei ole oikeastaan missään välissä ollut pätkääkään suosiollinen helteitä ajatellen. Helteet ovat menneet pääasiassa Uralille ja Siperiaan.

      Helteille alkaa kohta tulla tämän kesän suhteen jo kiire, ellei tämä säätila ala tästä kohtapuoliin muuttumaan korkeapainevoittoiseksi.

  32. Olli
    12/07/2012 18:26

    Ei taas näitä ”murskaavia sääennusteita”
    iltasanomat.fi…

    • Nimetön
      12/07/2012 18:46

      Lehden luetuin uutinen tällä hetkellä ja heti heittämällä lähes 100 kommenttia ja tuhat fb-suositusta perässä, valtava kiinostus siis. Sanoisin että erittäin onnistunut uutisointi, eihän itse jutun sisällöllä juurikaan väliä ole. Ei nuo lehdet ihan huvin vuoksi säästä uutisoi tapposääretoriikalla, business as usual.

      • Matti
        12/07/2012 19:02

        Sehän se on, ei tiedon validiudella ole enää mitään merkitystä. Ihmiset aivopestään p*skalla, joka myy. Suurin syy lienee mainokset, koska niitä varten älyttömiä otsikoita tehdään, että jengi klikkaa ja näkee mainoksia. Kun keltainen roskalehdistö tuntuu haluavan kaikkea extremeä, mikseivät vaikka uutisoi jokaisesta jenkeissä olleesta raju-ilmasta erikseen? Saisivat vuodessa tuhansia extreme-juttuja, jotka ovat vielä peräti faktaa.

      • Matti
        12/07/2012 19:31

        ”Yllättävää” muuten että jutun alla on Norwegianin mainos… varmaan kalliimpaan mainossoppariin kuuluu että manipuloidaan lukijat mainostajan asiakkaiksi.

  33. Matti
    13/07/2012 21:18

    Enpä oo vastaavaa myötähäpeää taas hetkeen kokenut… Mitkä ihme dillet noita uutisia tekee? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012071315845817_uu.shtml

    • Tapio R
      13/07/2012 22:44

      Kävin juuri lukemassa tuon jutun. Ei siinä mitään sensaatiota pitäisi olla. Iltalehdillä näyttää olevan joutavaa tilaa tällaisia ”uutisia” varten. Pakonomainen myyntikeino tämä näyttää olevan.

      • Olli
        14/07/2012 10:08

        Kesällähän rakeita juuri sataa, enemmän ihmeteltävää olisi jos tammikuussa tuollaista tapahtuisi.

  34. Matti
    14/07/2012 10:22

    Olli, niinpä. Ihmetyttää että Iltalehti yhdistää jäärakeet talveen, vaikka talvella niitä ei edes sada. Ukkospilvet tarvitsevat rakeita salamoinnin syntymiseen.

  35. Matti
    14/07/2012 10:28

    Yhdysvaltojen lämmöstä: Arizonassa Phoenixissa ollut mukavan lämmin viikonalku. Maksimit viime maanantaina vajaa +45 astetta ja yön alin +33. Oklahomassakin yleisesti vajaa +40.

  36. Juhani
    14/07/2012 11:33

    Alkaa näyttää hyvin vahvasti siltä, että tässä säätyypissä mennään heinäkuun loppuun saakka. Mallit eivät edes haistele muutosta. Näyttäisi kuitenkin hPa 850 -tason lämpötila pysyttelevan viidessä asteessa tai vähän yläpuolella eli saadaanhaan tuosta auringonpaisteessa 20-22 asteen lämpötiloja. Aurinko vain näyttää olevan aika kortilla lähiaikoina.

  37. Tapio R
    14/07/2012 16:17

    Ilmatieteen Laitoksen ennusteessa ei ollut sadetta Mikkeliin tänään. Toisin kuitenkin kävi. Täällä on erittäin rankka sadekuuro nyt päällä. Taivas on kokonaan pilvessä ja keskustassa tulvii 100% todennäköisyydellä.

    • Tapio R
      15/07/2012 11:51

      Eilen olin pyöräilemässä 9kmn päässä ja ehdin tuttaville ennen kuuropilveä, joka satoi vähän ennen klo 13. Tuossa klo 14. tienoilla katsoin parhaaksi lähteä ajamaan 9 km kotiin selvitäkseni mahdollisimman kuivana. Välillä on 2 paikkaa, joissa mennä sateensuojaan, jos on tarpeen. On ns. huvimaja ts. katos sekä 2 km kotoa huoltoasema, mutta näillä väleillä ei saisi kastua. Noin 3 km kotoa ilmestyi horisonttiin kuuropilvi, jonka etureunalle oli muodostumassa vyörypilvi. Lisäsin vauhtia ja ajoin suorinta tietä kohti kotia säilyäkseni kuivana, sillä alapilvet tulivat kohti melko nopeasti. Laskin kuivana selviämisen olevan minuuteista kiinni. Kotiin päästyäni alkoi sataa ja kaikkein voimakkain kuuro osui klo 16.00 – 16.30 välille. Piha ja kadut olivat järvenä kuuron jälkeen. Niin raju kuuro oli. Ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Kuuroalue oli ennustettuakin laajempi Ilmatieteen Laitoksen animaation mukaan. Kuuroalue ulottui Salpausselältä pohjoiseen kattaen koko Etelä- ja Keski-Eilen olin pyöräilemässä 9kmn päässä ja ehdin tuttaville ennen kuuropilveä, joka satoi vähän ennen klo 13. Tuossa klo 14. tienoilla katsoin parhaaksi lähteä ajamaan 9 km kotiin selvitäkseni mahdollisimman kuivana. Välillä on 2 paikkaa, joissa mennä sateensuojaan, jos on tarpeen. On ns. huvimaja ts. katos sekä 2 km kotoa huoltoasema, mutta näillä väleillä ei saisi kastua. Noin 3 km kotoa ilmestyi horisonttiin kuuropilvi, jonka etureunalle oli muodostumassa vyörypilvi. Lisäsin vauhtia ja ajoin suorinta tietä kohti kotia säilyäkseni kuivana, sillä alapilvet tulivat kohti melko nopeasti. Laskin kuivana selviämisen olevan minuuteista kiinni. Kotiin päästyäni alkoi sataa ja kaikkein voimakkain kuuro osui klo 16.00 – 16.30 välille. Piha ja kadut olivat järvenä kuuron jälkeen. Niin raju kuuro oli. Ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Kuuroalue oli ennustettuakin laajempi Ilmatieteen Laitoksen animaation mukaan. Kuuroalue ulottui Salpausselältä pohjoiseen kattaen koko Etelä- ja Keski-Eilen olin pyöräilemässä 9kmn päässä ja ehdin tuttaville ennen kuuropilveä, joka satoi vähän ennen klo 13. Tuossa klo 14. tienoilla katsoin parhaaksi lähteä ajamaan 9 km kotiin selvitäkseni mahdollisimman kuivana. Välillä on 2 paikkaa, joissa mennä sateensuojaan, jos on tarpeen. On ns. huvimaja ts. katos sekä 2 km kotoa huoltoasema, mutta näillä väleillä ei saisi kastua. Noin 3 km kotoa ilmestyi horisonttiin kuuropilvi, jonka etureunalle oli muodostumassa vyörypilvi. Lisäsin vauhtia ja ajoin suorinta tietä kohti kotia säilyäkseni kuivana, sillä alapilvet tulivat kohti melko nopeasti. Laskin kuivana selviämisen olevan minuuteista kiinni. Kotiin päästyäni alkoi sataa ja kaikkein voimakkain kuuro osui klo 16.00 – 16.30 välille. Piha ja kadut olivat järvenä kuuron jälkeen. Niin raju kuuro oli. Ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Kuuroalue oli ennustettuakin laajempi Ilmatieteen Laitoksen animaation mukaan. Kuuroalue ulottui Salpausselältä pohjoiseen kattaen koko Etelä- ja Keski-Eilen olin pyöräilemässä 9kmn päässä ja ehdin tuttaville ennen kuuropilveä, joka satoi vähän ennen klo 13. Tuossa klo 14. tienoilla katsoin parhaaksi lähteä ajamaan 9 km kotiin selvitäkseni mahdollisimman kuivana. Välillä on 2 paikkaa, joissa mennä sateensuojaan, jos on tarpeen. On ns. huvimaja ts. katos sekä 2 km kotoa huoltoasema, mutta näillä väleillä ei saisi kastua. Noin 3 km kotoa ilmestyi horisonttiin kuuropilvi, jonka etureunalle oli muodostumassa vyörypilvi. Lisäsin vauhtia ja ajoin suorinta tietä kohti kotia säilyäkseni kuivana, sillä alapilvet tulivat kohti melko nopeasti. Laskin kuivana selviämisen olevan minuuteista kiinni. Kotiin päästyäni alkoi sataa ja kaikkein voimakkain kuuro osui klo 16.00 – 16.30 välille. Piha ja kadut olivat järvenä kuuron jälkeen. Niin raju kuuro oli. Ukkosta ei kuitenkaan kuulunut. Kuuroalue oli ennustettuakin laajempi Ilmatieteen Laitoksen animaation mukaan. Kuuroalue ulottui Salpausselältä pohjoiseen kattaen koko Etelä- ja Keski-Suomen.

  38. Tapio R
    15/07/2012 11:55

    Pahoittelen. Tämä kone jostain syystä ketjutti artikkelini useaan kertaan.

  39. Sami
    15/07/2012 14:33

    10 päivän ennusteet vain lupaavat viileämpää kuin pari päivää sitten, samoin kuin pitemmät ennusteet elokuun alkuun. Veikkaan että jyväskylässä jäädään koko kesän keskilämpötilan osalta jonnekin 13,9…14,3 välimaastoon.

    • Nimetön
      15/07/2012 17:04

      Elokuun suhteen on kuitenkin vielä kaikki auki, vai oliko sinun kesässä mukana vain kesä- ja heinäkuu? Itse kyllä veikkaan, että joku lämmin jakso tässä vielä tulee joko aivan heinäkuun lopussa tai elokuun aikana.

      • Sami
        15/07/2012 21:39

        Joo, minun kesä on vain kahden kuukauden mittainen 😉

  40. Matti
    16/07/2012 14:17

    Uskon kyllä että elokuussa meininki muuttuu ja tämän hetkinen suljettu järjestelmä hajoaa. Vähän vastaava tilanne mitä oli 2 vuotta sitten, mutta ilmanpaine-erot olivat silloin päinvastoin Euroopassa(?).

  41. Tapio R
    16/07/2012 17:56

    Katsotaan, muuttuuko kokonaistilanne elokuussa vai lokakuussa. Yleensä siinä vaiheessa tulee muutoksia Euroopassakin, kun Karibian merellä alkaa hurrikaanikausi. Jos jo huhtikuussa täällä mainitsemani säätyypin muutos tapahtuu vasta lokakuussa tai aikaisintaan syyskuun lopulla, niin hyvin on arvioni Katsotaan, muuttuuko kokonaistilanne elokuussa vai lokakuussa. Yleensä siinä vaiheessa tulee muutoksia Euroopassakin, kun Karibian merellä alkaa hurrikaanikausi. Jos jo huhtikuussa täällä mainitsemani säätyypin muutos tapahtuu vasta lokakuussa tai aikaisintaan syyskuun lopulla, niin hyvin on arvioni Katsotaan, muuttuuko kokonaistilanne elokuussa vai lokakuussa. Yleensä siinä vaiheessa tulee muutoksia Euroopassakin, kun Karibian merellä alkaa hurrikaanikausi. Jos jo huhtikuussa täällä mainitsemani säätyypin muutos tapahtuu vasta lokakuussa tai aikaisintaan syyskuun lopulla, niin hyvin on arvioni Katsotaan, muuttuuko kokonaistilanne elokuussa vai lokakuussa. Yleensä siinä vaiheessa tulee muutoksia Euroopassakin, kun Karibian merellä alkaa hurrikaanikausi. Jos jo huhtikuussa täällä mainitsemani säätyypin muutos tapahtuu vasta lokakuussa tai aikaisintaan syyskuun lopulla, niin hyvin on arvioni täsmännyt.

    • Tapio R
      16/07/2012 18:00

      Taas päätteeni herjaa tallentamalla useaan kertaan.

  42. AP
    16/07/2012 18:24

    Kun alla on kaksi poikkeuksellisen lämmintä heinäkuuta, ei ole ihme, jos nyt on viileämmän ja sateisemman heinäkuun vuoro. Erikoinen havainto muuten tilastoja vilkaistuani: lämpimän heinäkuun 1988 jälkeen on juuri olympiavuosina eli neljän vuoden välein heinäkuut olleet sieltä huonommasta päästä (sattumaa tietysti mutta hauska havainto!)

    1992: keskimääräistä viileämpää ja sateisempaa (tosin paikallisia eroja sateisuudessa)
    1996: laajoilla alueilla selvästi keskimääräistä viileämpää ja sateisempaa, eikä juurikaan hellepäiviä
    2000: keskimääräistä viileämpää ja sateisempaa, eikä juurikaan hellepäiviä (esim. Tampereella ei yhtään)
    2004: selvästi keskimääräistä viileämpää ja paikoin jopa ennätyssateista, eikä hellepäiviä (paitsi pohjoisimmassa Lapissa)
    2008: keskimääräistä viileämpää ja sateisempaa sekä vähähelteistä, lounaisinta Suomea lukuunottamatta

    Entä sitten elokuut noina vuosina ”huonon” heinäkuun jälkeen?

    1992: erittäin lämmintä toisella viikolla (31-32 astetta), mutta muuten viileää ja sateista
    1996: hyvin aurinkoista, kuivaa ja lämmintä vahvan korkeapaineen ansiosta (esim. Tampereella oli lähes 30 päivän ajan päivisin 22-27 astetta ja 9 hellepäivääkin)
    2000: melko keskimääräinen lämmöltään ja vaihteleva sateisuudeltaan, ei helteitä
    2004: yksi viikko lämmintä, jopa helteistä, mutta muuten keskimääräistä viileämpää
    2008: selvästi keskimääräistä viileämpää ja paikoin erittäin sateista, ei helteitä 1.8. jälkeen

    Eli huonoa heinäkuuta voi seurata vielä täyspotti (1996) tai sitten surkeus vain kasvaa syksyä kohti (2008). Tai sitten voi käydä kuten 2004 – jota tämä kuluva kesä muistuttaa kesä- ja heinäkuun osalta – eli loppukesästä tulee edes yksi lämmin poutajakso (ehkä jopa helleviikko ukkosineen…).

  43. Sami
    16/07/2012 19:45

    Ei näytä kovin hääppöiseltä sää lapissa torstain-perjantain ja osittain lauantainkaan aikana. Onneksi näyttää säästävän muun suomen sentään järjellisissä lukemissa, vaikka olisihan se ihan mukava kokea esim. täällä jyväskylässä heinäkuinen päivä jonka keskilämpötila on +5..+6 välissä. 20.7.1958 lähes tällainen päivä oli kun keskiarvo oli +6,5, se on ainut päivä heinäkuussa jolloin jyväskylässä on vuorokauden keskilämpötila ollut 1951-vuodesta alkaen alle +8 astetta.

    • Sami
      16/07/2012 19:59

      Jyväskylään ei torstai-perjantai akselilla odoteta alle +10 asteen keskiarvoa, mutta jos sellainen sattuisi käymään niin edellisen kerran jyväskylässä on jääty heinäkuun 16.päivän jälkeen alle +10 keskiarvon juuri 1958, sen jälkeen myöhäisin heinäkuun kolea päivä on ollut 16.7.1987. 26.-31.7. ei ole +10 asteen alle jääty yhtenäkään päivänä ja 1.-10.8. vain vuosina 1962 ja 1987.

  44. Nimetön
    16/07/2012 19:51

    Kesä 2004 oli kyllä erityyppinen kuin tämä kesä. Silloin vallitseva ilmavirtaus oli kaakosta ja helleilmamassat Venäjällä olivat paljon lähempänä, heti rajan takana. Tämä osaltaan selitti tosi runsaita sateita Suomessa ja myös sitä että Pohjois-Lapissa Utsjoella oli peräti 17 hellepäivää. Nyt helteet ovat jossain Komin tasavallassa tai jopa Uralin takana ja vallitseva ilmavirtaus käy meillä lounaasta. Helteiden suhteen tilanne on nyt huonompi kuin kesällä 2004, mutta yhtä runsaita sateita en odota kuin mitä oli silloin. Toki tästä kaikesta pohdinnasta huolimatta kaikki on mahdollista, ilmakehä voi heittää häränpyllyä ja elokuussa onkin 2-3 viikkoa hellettä putkeen. Olisiko se kesä 2008 lähimpänä tätä kesää?

    • AP
      16/07/2012 20:43

      Totta, helleilmamassat olivat 2004 paljon lähempänä kuin nyt. Paikallisesti on kyllä saatu yhtä runsaita sateita kuin 1996 tai 2004 muttei yhtä laajalti kuin noina vuosina. Vaan eipä olisi mitään sitä vastaan, että vuoden 1996 ilmiö toistuisi: vielä heinäkuun päättyessä näytti aika heikolta, mutta sitten pian otti korkeapaine vallan ja aurinkoisia kesäpäiviä riitti aina syyskuun alkuun asti… Tuo oli se kuuluisa vuosi kun ”sammakkoprofessori” ennusti jo keväällä, että elokuussa tulee olemaan parhaat ilmat – ja nappiin meni! (Sen jälkeen ei tainnut enää sammakkoennustukset juuri oikein mennäkään, mutta legenda jäi elämään…)

    • Jeppe
      18/07/2012 13:43

      Helleilmamassa ei tänne ole päässyt, koska Suomen itäpuolella on myös pitkään majaillut matalapaineen alue. Se matalapaineen alue siellä on kuin seinä, joka estää itäisten helteisten ilmamassojen pääsyn tänne. Jokusen kerran tämän kesän aikana tuo helteinen ilmamassa on siirtynyt lännemmäksi, ja on yrittänyt tulla meillekkin, mutta sen eteneminen on pysähtynyt tuohon Suomen itäpuolella olevaan matalapaineeseen.

      Esimerkiksi Länsi-Siperiassa sen sijaan tilanne on ollut täysin päinvastainen kuin meillä.
      Hyvin lämmintä ilmamassaa on siellä virrannut hyvin pohjoiseen asti, voidaan puhua esimerkiksi Suomeen verrattuna Lapin korkeudesta hyvinkin. Tätä lämmintä ilmamassaa on siellä virrannut ehkä jopa Taimyrin niemimaalle asti ja Koillisväylälle. Mukavan kesäisiä lämpötiloja on siellä mitattu hyvin pohjoisessa asti.

      Helteille on vielä mahdollisuus, mutta syksyä kohden ilmamassat viilenevät myös siellä Venäjällä, jopa paljon rajummin kuin täällä, joten ei ne ilmamassat helteisinä sielläkään ikuisuuksia pysy. Toki tuolla Keski-Aasiassa (esimerkiksi Kazakhstan) ilmamassat pysyvät kuumina vielä melko pitkään, joten jos sieltä pääsee ilmaa virtaamaan, niin on vielä mahdollisuus helteisiin.

      Oliko tuolloin kesällä 2004 sellainen säätilanne, että Suomen lounaispuolella ja pääosin Suomen päällä oli matalapaine? Silloin voi joskus käydä niin, että jos itäiset helteiset ilmamassat ovat tarpeeksi lähellä, niin matalapaineen pohjoispuolitse voi päästä ulottumaan lämpimän ilman kieleke. Ehkä tuolloin kesällä 2004 sellainen ulottui Pohjois-Lappiin. En ole varma, mutta näin arvelisin.

  45. Sami
    17/07/2012 00:37

    Täytyy kyllä kritisoida myös ilmatieteenlaitosta minkälaisia vastauksia antavat tiedotusvälineille…A.Hutila hutiloi ihan kiitettävästi Ylelle antamassaan haastattelussa: ”Kun kuluvaa kesää verrataan 50 edellisen kesän lämpötiloihin, on kesän alkupuoli ollut hieman keskimääräistä lämpimämpi”. Miksi ihmeessä pitää ottaa 50 vuoden keskiarvo nyt peliin, kun ITL on koko ajan käyttänyt 30-vuoden vertailujaksoa kaikissa taulukoissaan? Olisikohan syynä se, ettei 1981-2010 periodilla alkukesä ollutkaan keskimääräistä lämpimämpi, mutta pakko oli taas saada toitotettua että tavanomaista lämpimämpää on. Kun kesäkuu oli aika tarkalleen asteen 1981-2010 keskiarvoja viileämpi ja heinäkuun alkupuoli esim. jyväskylässä 0,6 astetta keskiarvoja lämpimämpi, niin jos heinäkuun alku olisi ollut koko suomessa 2 astetta keskimääräistä lämpimämpi, olisi 1.6.-15.7. jakso ollut tasan keskiarvossaan.

    • Nimetön
      17/07/2012 10:31

      Keskilämpötila ei ole aina hyvä luku kertomaan kesän hyvyyttä. Surkeiden kesien tapauksissa yöt ovat usein melko lämpimiä. Nytkin on monena yönä ollut 15 astetta lämmintä, vaikka päivälämpötila on jäänyt korkeintaan 20 asteeseen. Eli vuorokauden keskilämpötila on ollut yllättävänkin korkea, vaikka lomalaisen näkökulmasta on ollut paska keli. Ja toinen ongelma on että niitä lämpimiä kausia ei jälkikäteen muisteta: heinäkuun ekat 10 päivää oli selvästi keskimääräistä lämpimämpää, siis kolmannes koko heinäkuusta! Mutta kukapa sitä enää muistaa.. . Silti missään tapauksessa ei tulisi sanoa tässä tilanteessa toimittajalle ”ollut keskimääräistä lämpimämpää”.

      • #
        17/07/2012 10:51

        minkä takia sadesäätä aina kutsutaan paskakeliksi? Mielestäni paras mahdollinen keli.. Luulen, että monet ovat kanssani samaa mieltä, mutta media uutisoi sateita kuin jonain maailman pahimpana asiana. Sateenvarjo kouraan ja ulos kävelylle. Paljon mukavampaa kuin hikoilla joka paikassa tuskallisessa helteessä.

      • Esa Tuunanen
        17/07/2012 21:22

        Ei ollut heinäkuun alku kyllä yhtään lämpimämpi kuin mitä sen pitäisikin olla täällä Itä-Suomessa.
        Ja maan jatkuvan kosteuden takia se alkukesästä lehdissä mainostettu tutkijoiden mukaan aikaistunut ja lyhentynyt itikkakausi on jatkunut kohta kaksi kuukautta.

        Keskilämpötilahan pitäisi jakaa kahden osaan eli yöhön ja päivään jotta se kuvaisi säätä paremmin.
        Siinä on aika hiton iso ero onko yöllä -10C ja päivällä 10C vai onko koko vuorokausi nollakeliä mutta siltikin kumpikin saavat tässä järjestelmässä saman arvon.

  46. Mökkiläinen
    17/07/2012 12:44

    # :
    minkä takia sadesäätä aina kutsutaan paskakeliksi? Mielestäni paras mahdollinen keli..

    Sano se noille viljelijöille, joiden perunat makaavat nyt veden alla. Olet kyllä siinä oikeassa, ettei sadesään pitäisi aina automaattisesti tarkoittaa paskakeliä. Sadetta viljelijätkin välillä toivovat, mutta liika on aina liikaa. Mutta harvassahan ne kesät ovat, että lämpöä/aurinkoa/sadetta olisi saatu juuri sopivasti ja että kaikki olisivat tyytyväisiä: viljelijät, kaupunkilaiset, lomalaiset, matkailijat, ulkotyöläiset ynnä muut. Joku valittaa aina kuitenkin.

    • #
      17/07/2012 13:34

      Tällä hetkellä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä, että ilmastonmuutos on totta ja että siitä voi seurata pidempiä kuivuus/sadejaksoja. Mielestäni viljelijät yms yms voisivat alkaa varautua tulevaan. Turha sitä on vaihtaa/kehittää menetelmiä 2030-2040-luvuilla kun voi olla jo liian myöhäistä.

      • #
        17/07/2012 13:36

        kaikki suot vaan sileäksi niin varmasti pikkusateet saa pellot tulvimaan.

      • Anonyymisti
        17/07/2012 16:56

        Jahas, täällä taas joku asiantuntija… Nohan noita peltoja salaojitettuja jne millä juurikin saadaan sitä vesitaloutta hallittua, mutta liika on liikaa.

        Toki ihminen on kekseliäs, tässä hyvä esimerkki:
        http://www.nettikone.com/deutz/uiva/1083356

        Ongelmallista tulevaan varautumisesta tekee se, ettei säätä osata ennustaa kovin hyvin suurpiirteisyyttä paremmin. Kun kahdenkin päivän paikalliset ennusteet saattavat toisinaan mennä tieteilijöiltä täysin pieleen lienee turha toivoa, että kylvöaikana saisi riittävän tarkat ennusteet optimaalisen kasvilajin valitsemiseksi.

        Ainakaan en ole havainnut meteorologien ynnä muiden kehittyneiden tietokonemallien taitajien suosittelevan riisinviljelyä pohojanmaalle täksi kesäksi.

        Säätieteilijät eivät ole tulosvastuullisia toisin kuin yrittäjät, joiden sääriski on konkreettinen.

        Vaan mistäpä muusta suomalaiset puhuisivat, kuin säästä. Paljon vakavampiakin asioita on, paitsi jos kyse on perunoista.

    • Juhani
      17/07/2012 19:53

      Ehkä tätä blogikeskustelua ei ole tarkoitettu maatalouspolitiikalle, mutta pakko on hiukan kommentoida. Pohjanmaalla ei oikeastaan pitäisi viljellä perunaa ollenkaan. Tasaiset ja märkyydelle herkät ja siten rutolle alttiit maat sekä eloperäinen maaperä ovat huono yhdistelmä perunanviljelylle. Karjatalouttahan siellä pitäisi harjoittaa, sillä tuskin muualla Suomessa on niin mahtavia laidunmaita ja kovaa nurmenkasvua kuin Pohjanmaalla. Perunanviljelylle otollisimmat seudut ovat eteläisten harjuvyöhykkeiden vaiheilla, joissa maat ovat hiekkaisia ja viettäviä. Niillä ei vesi seiso sateisinakaan kesinä. Perunasta tulee hyvälaatuista ja hehtaarisadot ovat maan suurimmat. Toki kuivina kesinä joutuu hiukan sadettamaan, mutta sitäkin aika harvoin. Tämä ihan pointtina sille, miten voi varautua sään puolesta erilaisiin kasvukausiin. Toisessa tuotantosuunnassa on sääriski suurempi kuin jossain toisessa tuotantosuunnassa eri osissa maata.

      • Anonyymisti
        17/07/2012 20:28

        Hyvä pointti tuo maalaji asia.

      • Esa Tuunanen
        17/07/2012 21:43

        Se sato on kuule saatava korjattuakin sieltä pellolta niin ei siinä kasvin vaihto paljoa auta jos sää kusee.
        Heinikko vielä suojaa maanpintaa tehokkaasti kuivumiselta (jota ei tosin paljoa tapahdu pilvisellä ja viileällä säällä muutenkaan) niin siinä ei mutaiset multamaat tai savikot kestä yhtään sitten koneita eikä eläinten sorkkia.

  47. Tapio R
    17/07/2012 21:28

    Sunnuntai-iltapäivästä saakka satanut jatkuvasti ilman taukoja Otavassa ja sade jatkuu edelleen.

    • Tapio R
      18/07/2012 02:14

      Odotin, että sade lakkaisi tänä aamuna. Katsoin uutta ennustetta, niin turha toivo. Sade jatkuisi ainakin torstai-iltaan ja mahdollisesti senkin jälkeen jopa viikonlopulle saakka. Ei tämä kovin tavallista heinäkuussa ole, että jatkuva sade kestää useita päiviä. Heinäkuussa 2004 tosin satoi useita vuorokausia perätysten. Eilinen ylin lämpötila jäi alle 15°.

  48. Matti
    18/07/2012 11:54

    Tuota sadetta ihmettelen itsekin, olenkohan vastaavaa tilannetta edes aiemmin nähnyt, että matalapaineen rippeet jää puristuksiin ja kerää jatkuvasti uusia voimia? E-Karjalassa vettä satanut myös pari päivää putkeen, välillä kaatamalla. Tällä hetkellä ensimmäinen tauko. Rankimmat sateet näyttäisi jääneen nyt onneksi Venäjän puolelle. Paljonhan on sademäärät näillä hoodeilla? Ollaan luultavasti lähellä paikallisia ennätyksiä.

  49. Esa Tuunanen
    18/07/2012 13:51

    No nyt on täällä Parikkalassa parin päivän sademäärä 70mm luokassa mikä on kyllä selvästi yli ”keskimääräisen” edes puoliksi mantereisemman sään koko kuukauden sademäärää.

    Ja koko kuun sademäärän oleminen luokassa kymmenesosa tuosta ei ole ollut erityisen harvinaista kuurojen mennessä muualle.

  50. Sami
    18/07/2012 18:25

    Tapio…Onko ollut Otavassa hurja ilma ja ukkosta? Harmittavasti taas tuo reilu ukkosrypäs väistää jyväskylän itäpuolitse noin 30-50km päästä.

    • Tapio R
      18/07/2012 20:06

      Nyt kuuluu kaukaista ukkosen jyrinää länsipuolella Hirvensalmen suunnalla. Pilvet lienevät menossa etelään kohti Itä-Hämettä tai Kouvolan seutua. Se on eri asia, kuinka kauan ukkonen pysyy voimissaan.

  51. Nimetön
    18/07/2012 18:58

    Mielestäni kuun vaihteessa voisi olla pientä toivoa suursäätilan muutoksesta ja jopa korkeapaineen muodostuminen suomen itäpuolelle olisi mahdollista. Ainakin viimeisimpien ajojen perusteella. Myös ensi viikolla saattaisi olla joitain poutaisempia päiviä mahdollisesti jos korkeapaineen selänne ulottuisi Keski-Euroopasta Suomeen asti.

    • Juhani
      18/07/2012 20:03

      Ehkä ei kuitenkaan 16 vuorokauden päähän ulottuvasta mallista kannata vielä kovin suuria johtopäätöksiä tehdä. Jos mallit yhtenevästi alkavat 10 vuorokauden päässä haistella muutosta säätyyppiin, niin silloin jotain voisi tapahtuakin. Nythän ilmamassa näyttäisi loppuviikolla viilenevän alle viiden asteen hPa 850 -tasolla eli parikymppisetkin voivat olla tiukassa.
      Esalle vielä kommenttina, että täällä meidän kylällä kutakuinkin kaikki märkyydelle alttiit alavat ja tasaiset pellot ovat nurmella tai laitumena. Ja kyllä sieltä rehut on saatu korjatuksi. Loivasti viettävillä hieta-/hiekkapelloilla on sitten perunaa, rypsiä ja viljaa.Totta kai tilanne muuttuu, jos pellolla on puoli metriä vettä, mutta silloin ollaan äärioloissa. Tarkoitinkin sitä, että kannattaisi yrittää vähentää riskiä valitsemalla pelloilleen parhaiten sopiva tuotantosuunta, jossa ei heti olla vaikeuksissa, jos on vähänkin normaalia kosteampaa. Liian kostea eloperäinen maa ei ole perunalle oikea kasvuympäristö. Ja nyt en enää kommentoi maataloutta… 😉

      • Olli
        18/07/2012 21:23

        Liian vähäinenkin sade on suuri ongelma. USA:n keskilännen maissisato uhkaa jäädä kuivuuden takia katastrofaalisen pieneksi ja se on jo vaikuttanut ruuan hintaan maailmanlaajuisesti ja vaikuttaa vielä lisää ellei sateita saada pian. Siellä kun yleensä sataa tarpeeksi ei kastelulaitteita ole käytettävissä.Voisi vähän lähettää suomesta sadetta sinne 😀

      • Esa Tuunanen
        18/07/2012 22:24

        Onkos tullut oltua siellä pellon puolella töissä edes SAK:laisten työviikkoa ennen neljättä työpäivää?
        Kesäkuu oli jo liian kostean ja viileän puolella edes hyvän heinäsadon korjaamiseen.
        Siinä vaihteessa kun aurinko vihdoin suostui näyttäytymään enemmän että heinäkin alkoi kasvamaan niin muutaman päivän välein tulleet sateet jo hidastivat töitä päästäen heinän korsiintumaan turhan paljon säilörehuksi. Kuivasta heinästäkin tulee nykyisinä paskakesinä lähinnä kovia selloloosatikkuja kun kostea ja viileä kesäkuu ei anna tehdä sitä ajallaan.

        Olli, parempi onkin että sadetuslaitteita ei ole USA:ssa joka pellolla. Sikäläiset kastelulaitteet kun sumuttavat veden vain korkealle ilmaan haihtumaan eikä maata kastelemaan niin veisivät lopunkin pohjaveden. Näin ne toukokuussa 2007.

  52. Tapio R
    18/07/2012 20:00

    Ei toistaiseksi ole ukkostanut tänään, mutta vielä ehtii sitäkin. Muutaman tunnin sisällä varmasti selviää, tulevatko pilvet tänne. Aamulla sade taukosi, mutta klo 15. jälkeen kuurot alkoivat uudelleen. Tunti sitten meni itäpuolelta ukkosen näköisiä pilviä. Pilvet saattoivat mennä Mikkelin keskustaan. Tässäkin hämärtyi ja alkoi sataa, mutta ukkosta ei kuulunut. Sade jatkuu edelleen. Heinävedellä ollut 3 tuntia kestänyt ukkonen runsaine salamointeineen noin 2 tuntia sitten, kertoi eräs soittaja YLEn luontoillasssa. Pilvi oli erittäin hidasliikkeinen soittajan kertoman mukaan.
    Katsoin tuota Ilmatieteen Laitoksen sivulla näkyvää pintakarttaa, joka perustuu klo 15. havaintoihin. Jotain tuttua on Etelä-Skandinaviassa olevassa matalassa ja sen kulkureitissä. Tässä spekuloin ja katsotaan, kuinka käy. Tämä matala mahdollisesti runsaine sateineen saattaa jäädä pilaamaan Suomen sään pahimmillaan kahdeksi viikoksi. Saattaa tehdä saman tempun kuin nyt Itä-Suomessa majaileva osakeskus eli vettä riittää? Lämmin menee Venäjälle, mutta saattaa ohimenevästi levitä Itä-Karjalan.

    • Juhani
      18/07/2012 20:13

      Ukkoset sammuivat suunnilleen Pieksämäki-Varkaus -tasolla tuossa klo 18:n jälkeen. Olen seurannut sade-/salamatutkasta tilanteen kehittymistä. Taisi Heinävedenkin soittajalla olla hiukan värikynää mukana kuvailussaan. Ei tuo data oikein puolla sitä, että siellä olisi ollut mitenkään voimakas ukkonen. Sen sijaan siitä pohjoiseen mentäessä salamointi oli iltapäivällä huomattavasti vilkkaampaa.

  53. SääJaMää
    18/07/2012 21:09

    Olipa säpäkät ukkoset täällä Pohjois-Pohjanmaan etelälaidalla. Puolisko tunnin kesti mutta useampi ”veret seisauttava” räsäys kyllä tuli. Sähkötaulu rasahteli vaan mitään vaurioita ei mihinkään tullut. Näin jälkikäteen sitten voikin sanoa, että olipa hieno ilotulitus! 🙂

  54. Esa Tuunanen
    18/07/2012 21:41

    Päivitetäänpäs monsuunin kokonaissaldoa 25mm:llä ja viimeisen 22 tunnin saldo on nyt 65mm.
    Seuraavat kaksi päivääkin näyttävät oikein lupaavilta ei mihinkään matkalla olevine saderintamineen.

    Sen joka tulee väittämään tätä kesää normaaliksi on parempi varautua vähintään päälle kaadettuun vesiämpäriin.

  55. Tapio R
    18/07/2012 22:51

    V. 2004 heinä-elokuun vaihteessa lämmin ilma virtasi juuri kaakosta. Lämmin jakso jäi lyhyeksi, vain viikon mittaiseksi, sillä Pohjois-Venäjällä ollut korkea heikkeni ja siirtyi länteen Norjan merelle. Itäpuolitse alkoi virrata pohjoisesta viileää ilmaa. Vähän ennen elokuun puoltaväliä sää lämpeni uudelleen ohimenevästi ja Länsi-Suomessa päästiin paikoin hellelukemiin. Muutamaa päivää myöhemmin Jäämereltä virtasi uudelleen viileää ilmaa, minkä yhteydessä esiintyi paikoin voimakkaitakin raekuuroja erityisesti Päijänteen itäpuolella.

  56. Sami
    18/07/2012 23:24

    Aika sadevoittoista on ollut 5/2011 lähtien…tässä ilmastokatsauslehdessä ilmoitettujen paikkojen keskiarvot kuukausittain, eli siis koko suomen poikkeama:
    5/2011 +11mm, 6/2011 +14mm, 7/2011 +9mm, 8/2011 +3mm, 9/2011 +28mm, 10/2011 +3mm, 11/2011 -22mm, 12/2011 +43mm, 1/2012 +5mm, 2/2012 +9mm, 3/2012 -3mm, 4/2012 +18mm, 5/2012 +10mm, 6/2012 +28mm, 7/2012 +40-50mm? Toteutuessaan keskimäärin siis satanut 220-230mm enemmän kuin keskimäärin, paikkakuntaiset poikkeamat ovat toki suurempia/pienempiä mutta on tuo aika hurjaa, ainoastaan viime marraskuu oli vähäsateinen, muut joko lähellä keskiarvoa tai runsassateisia.

    • Sami
      19/07/2012 00:15

      Aika mielenkiintoista, täälläkin sivustoaan mainostaneen meteorologiopiskelijan sivujen mukaan jyväskylässä olisi ollut 1 hellepäivä, ei takuulla ole ollut lentoaseman mittausasemalla ainakaan, joka päivä olen laskenut keskiarvot ja olisinhan ylityksen huomannut grafiikasta. Helsingissäkään ei olisi vielä ollut hellepäivää.

      • Nimetön
        19/07/2012 21:44

        Ulkomuistista Jyväskylässä (lentokentällä) taisi olla se yksi päivä about 24,5C. Ja kun otetaan huomioon nykyiset kuntaliitokset (esim. Korpilahti), niin varmasti helleraja on jossain päin kaupunkia mennyt rikki. Jämsässä ja Leivonmäellähän on ollut hellettä. Lentokenttähän on 20km pohjoiseen kaupungista. Tämä hellejuttuhan on pohjimmiltaan vääntöä asteen kymmennyksistä. Toivottavasti otit huumorilla 🙂

  57. Matti
    19/07/2012 10:17

    Kylläpäs tuli eilenkin vettä. Taitaa Etelä-Karjalan sade-ennätykset paukkua, jos eivät pauku niin mittauspisteet ovat olleet paikoissa joissa ei ole satanut läheskään yhtä paljon.

  58. LJ
    19/07/2012 14:27

    Näkökulmat tuntuvan vaihtelevan paikkakunnan ja ammatin mukaan subjektiivisista näkemyksistä puhumattakaan 🙂

    Turun seudulla on ollut oikein hyvä ja mukava kesäsää, tiistai – keskiviikkona pari virkistävää iltapäiväkuuroa. Muutoin aurinkoista ja parhaimillaan +21-22 astetta. Isoimmat kuurot liikkuvat näin länsituulella aina sisämaahan. Koko kesän sademäärä ei ole mitenkään kovin poikkeuksellinen. Pellot eivät ole kärsineet yhtään (täällähän sitä viljellä kannattaa eikä Pohjanmaalla:)

    Elokuussa on täysin mahdollista stabiilimpi jakso mikäli korkeapaine jaksaa vahvistua Suomen etelä- tai kaakkoispuolelle.

    • Nimetön
      19/07/2012 14:40

      On aivan totta, että paikalliset erot ovat olleet valtavia viime päivinä. Jossain on tullut useampi päivä putkeen vettä ja jopa 100 mm, toisaalla ollut koko ajan aurinkoista ja jossain hätyytelty jopa hellerajaa. Heinäkuun suhteen säät alkaa olemaan paketissa, ei tämä tästä mihinkään muutu. Viikonlopun jälkeen taas uusi matalapaineen alue menee maamme yli lännestä itään ja sen jälkeen virtaus kääntyy lännen ja luoteen välille, viileää ja epävakaista luvassa. Korkeapaine ja lämpimämpi ilma etelästä ei vaan pääse pohjoiseen.

    • Esa Tuunanen
      19/07/2012 16:58

      Jos se korkeapaine on Suomen eteläpuolella niin käytännössähän se tarkoittaa monesti joko märän läntisemmän ilman tai kylmän pohjoisen ilman pääsyä suurimpaan osaan Suomea.
      Oikea paikka korkeapaineen keskukselle on juuri Suomen itäpuolella jolloin sateet jäävät Ruotsiin.

  59. Tapio R
    19/07/2012 14:31

    Koko yön Otavassa satoi vettä. Sade lakkasi aamulla klo 9. tienoilla. Sen jälkeen on tullut vähäisiä kuuroja auringonkin näkyessä pilvien raosta. Hetki sitten päättyi ukkoskuuro. Yhden kerran jyrähti, mutta sitäkin enemmän satoi. Uusia sade- ja ukkoskuuroja on todennäköisesti tulossa lännen suunnalta.

  60. Sami
    19/07/2012 15:15

    Jyväskylässä oli ihan kiva rapsakka ukkoskuuro jo klo13 paikkeilla, sadetutkasta katsottuna saattaa jopa käydä niin että jyväskylä säästyisi loppuillan aikana uusilta ukkoskuuroilta jotka menisivät itäpuolelta ohitse. Toki uusia kuuroja voi vielä kehittyä.

  61. Esa Tuunanen
    19/07/2012 16:50

    120mm täynnä monsuunin alusta täällä Parikkalassa.

    Ja kosteusvoittoisempaahan se on ollut jo ”luokkaa 10mm sadetta kesäkuun puolivälistä elokuun alkuun” ja ”pihanurmikko vihreämpi joulukuussa kuin juhannuksena” 2006:n jälkeen.
    Tuon tyyliset ennätysyritykset pitäisi olla täällä Itä-Suomessa tavallisempia kuin tämä minkälaisia ennätysateita ja kuinka monta normaalia sateisempaa kuukautta saadaan putkeen meno.
    Tosin on 2006:n jälkeenkin muutama kuiva pätkä (kuten yksi rutikuiva toukokuu) ollut jotka vain ovat tahtoneet johtua nykyisin lämpimän korkeapaineen sijasta kylmästä pohjoisesta ilmavirtauksesta.

    • Matti
      20/07/2012 07:56

      Mistä muuten tuo 120mm mittaustulos on peräisin? Omasta vai virallisesta mittarista? En epäile hetkeäkään etteikö tulos voisi olla jopa huomattavasti suurempi lähiympäristössä. Taisi sataa lähipäivinä enemmän, mitä koko kesänä yhteensä. Mutta päästiinhän siitä 4 päivää paikallaolleesta matalapaineesta sitten lopultakin eroon, eilenkin jopa paistoi aurinko hetken ennen kuin ukkoskuurot tulivat niskaan. Lappeenrannassa tuli nähtyä eilen vuoden toinen salama 😉 Tänään aurinko tuntuu paistavan. Jes!

  62. Hellettä?
    20/07/2012 12:10

    Nyt povaavat GFS-ennustemallit viimeinkin korkeapaineen vahvistumista Suomen itäpuolelle heinäkuun loppuun ja elokuun alkuun. Toivottavasti näin käy, sillä aika hulppeita lämpötiloja olisi tiedossa.

    • Juhani
      20/07/2012 12:55

      GFS ja ECMWF eroavat 10 vuorokauden päässä toisistaan kuin yö ja päivä. Toivottavasti GFS on tällä(kin) kertaa on lähempänä oikeaa. Sehän haistoi aikaisemmin kesällä heinäkuun ensimmäisen viikon kesäiset kelit.

      • #
        20/07/2012 15:51

        Toivottavasti kesän viimeiset helteet on jo nähty. Tulis vaan lisää sadetta, joku 350 milliä elokuussa olisi ihan riittävä

    • Jeppe
      21/07/2012 02:13

      On näyttänyt parhaimmillaan jopa +18 tai +19 asteista ilmamassaa osaan Suomea. Jos tähän saadaan mukaan poutaista ja aurinkoista korkepainesäätä, mennään heittämällä yli +30 asteen.

      Tosin eipä tämä vielä niin varmaa ole tai pitäisikö sanoa, läheskään varmaa ole. Mutta toivotaan parasta.

      • Jeppe
        21/07/2012 13:13

        No niin. Heti kun pääsin sanomasta tuon edellisen viestin, niin eiköhän vain taas kerran muuttuneet sääennusteet radikaalisti. Nyt näyttää samalle ajankohdalle ”normaalia tämän kesän säätä” sen sijaan, että olisi tulossa helteitä. Ei kyllä pitäisi koskaan mennä sanomaan. 😉

  63. Tapio R
    20/07/2012 21:27

    Iltalehti on taas vauhdissa. Tämän päivän Iltalehdessä on julkaistu päiväkohtainen ennuste usealla Suomen paikkakunnalla 4 viikon ajaksi. Forecan kautta tämäkin arvio varmaan on mennyt. Ennusteessa arvioidaan sadetta koko Suomeen jakson ajaksi ja maksimilämpötilat olisi kaikkialla yleensä alle 20°. 2-3 matalapaineen okklusiorintamaa kulkisi Suomen joka viikko ja rintamissa sade olisi runsasta.

  64. LJ
    20/07/2012 23:09

    Kyllä tuo elokuun alun korkeapaine (sulku- sellainen) ja keskus lähellä Suomen kaakkoisrajaa on jopa todennäköisempi usean viime gfs-ajon perusteella 😉

    • #
      21/07/2012 10:40

      toivottavasti mallit ovat väärässä, kuten lähes aina ukkosten kanssa. Pari päivää etukäteen ennustellaan 3000 capea ja sitten kun päivä koittaa capet laskee alle tonniin

    • Olli
      21/07/2012 10:49

      Ei noihin deterministisiin ennusteisiin kannata luottaa useiden päivien päähän. Järkevämpää olisi katsoa parviennusteita ja niiden hajonnasta päätellä ennustettavuus. Löytyy esim. ECMWF omilta nettisivuilta.

  65. Nimetön
    21/07/2012 13:25

    Kannatti käydä näköjään mainostamassa täällä viileää heinäkuun loppua taannoin, erittäin mielelläni ja toivottavasti totean olleeni väärässä. Mukavan lämpimältähän tuo ensi viikko näyttää ainakin Etelä-Suomessa. Elokuun suhteen kaikki on kyllä täysin auki: sääennusteet sen suhteen eivät ole minun mielestä muuttuneet. Tuonne asti luotettavuus on ainoa järkevä ennustettava parametri ja se on ollut kaiken aikaa todella surkea.

  66. Matti
    21/07/2012 14:51

    Tulipa sitten pystymetsästä pari ukkoskuuroa Imatralle, vaikkei malliajot niitä tänne juuri povannetkaan. Pari positiivista maasalamaa bongattu, hyvät rytinät irtos, vaikkakin vähäiset.

    • Matti
      21/07/2012 15:57

      Toinen solu perässä antoikin huomattavasti kovempaa pauketta.

    • Matti
      21/07/2012 15:58

      Ja rakeita.

      • Tapio R
        21/07/2012 20:59

        Mikkelissäkin oli kunnon ukkoskuuro klo 13.00 – 13.45 välillä. Olin pyörällä kylässä Rantakylän kaupunginosassa 4 km keskustasta länteen, melko lähellä lentokenttää. Samassa paikassa kävin viikkoa aikaisemmin. Taas ukkospilvi ajoi takaa, mutta selvisin jälleen kerran kuivana. Ensin alkoi kunnon salamointi kahdesta solusta vuorotellen. Useaan otteeseen rysähti heti salaman jälkeen. Vihdoin alkoi sade ja myös rakeita tuli. Ilmatieteen Laitoksen ennusteessa ei luvattu sadetta Mikkeliin kuten ei viikkoa aikaisemminkaan, mutta osasin kuitenkin varautua ukkoseen ja ei tarvinnut Mikkelissäkin oli kunnon ukkoskuuro klo 13.00 – 13.45 välillä. Olin pyörällä kylässä Rantakylän kaupunginosassa 4 km keskustasta länteen, melko lähellä lentokenttää. Samassa paikassa kävin viikkoa aikaisemmin. Taas ukkospilvi ajoi takaa, mutta selvisin jälleen kerran kuivana. Ensin alkoi kunnon salamointi kahdesta solusta vuorotellen. Useaan otteeseen rysähti heti salaman jälkeen. Vihdoin alkoi sade ja myös rakeita tuli. Ilmatieteen Laitoksen ennusteessa ei luvattu sadetta Mikkeliin kuten ei viikkoa aikaisemminkaan, mutta osasin kuitenkin varautua ukkoseen ja ei tarvinnut Mikkelissäkin oli kunnon ukkoskuuro klo 13.00 – 13.45 välillä. Olin pyörällä kylässä Rantakylän kaupunginosassa 4 km keskustasta länteen, melko lähellä lentokenttää. Samassa paikassa kävin viikkoa aikaisemmin. Taas ukkospilvi ajoi takaa, mutta selvisin jälleen kerran kuivana. Ensin alkoi kunnon salamointi kahdesta solusta vuorotellen. Useaan otteeseen rysähti heti salaman jälkeen. Vihdoin alkoi sade ja myös rakeita tuli. Ilmatieteen Laitoksen ennusteessa ei luvattu sadetta Mikkeliin kuten ei viikkoa aikaisemminkaan, mutta osasin kuitenkin varautua ukkoseen ja ei tarvinnut Mikkelissäkin oli kunnon ukkoskuuro klo 13.00 – 13.45 välillä. Olin pyörällä kylässä Rantakylän kaupunginosassa 4 km keskustasta länteen, melko lähellä lentokenttää. Samassa paikassa kävin viikkoa aikaisemmin. Taas ukkospilvi ajoi takaa, mutta selvisin jälleen kerran kuivana. Ensin alkoi kunnon salamointi kahdesta solusta vuorotellen. Useaan otteeseen rysähti heti salaman jälkeen. Vihdoin alkoi sade ja myös rakeita tuli. Ilmatieteen Laitoksen ennusteessa ei luvattu sadetta Mikkeliin kuten ei viikkoa aikaisemminkaan, mutta osasin kuitenkin varautua ukkoseen ja ei tarvinnut kastua.

  67. Nimetön
    06/11/2012 03:52

    Buy 30 s style retro with ivory Monster Beats by Dr Dre Solo HD with ControlTalk Special Edi. Red 100% AUTHENTIC (REAL NOT CHINESE) Monster Beats by Dr Dre Pro White Over the Head Headphones

  68. 19/05/2013 00:04

    ubwdwysfanvc

  69. 19/05/2013 00:04

    wmqzkgoheptw

  70. 01/06/2013 01:54

    nptbyzidbrsh

  1. No trackbacks yet.

Jätä kommentti Juhani Peruuta vastaus