Kuivaa kesäsäätä

Terassisäät alkaneet

Kyllä se kesä sieltä aina tulee, vaikka välillä toivottomalta näyttääkin. Helleraja on jo ehditty rikkoa idässä ja aina Itä-Lappia myöten on ylletty yli +20 asteeseen.

Toukokuusta on vielä jäljellä tovi. Tähän mennessä kuukausi on ollut lämpötilojen osalta melko tavanomainen (muutama kymmenys yli keskiarvon). Mikäli loppukuu mennään niin kuin ennusteet tällä hetkellä näyttävät, tulee toukokuu olemaan Suomen mittakaavassa hieman tavanomaista lämpimämpi (kuten myös koko kevät).

Sadetta on tosin kevääseen mahtunut runsaasti. Nyt toukokuussa eniten vettä on kertynyt Toholammille, hieman yli 90 mm. Paikkapaikoin maan keskivaiheilla sademäärä onkin ollut yli kaksinkertainen tavanomaiseen nähden. Sade-ennätyksiä ei ole tosin rikottu.

Kuluva viikko näyttää pitkästä aikaa varsin poutaiselta ja yleisesti mennäänkin sateettomassa säässä aina ensi viikolle asti. Lämpötilatkin näyttävät keskiviikon pienen notkahduksen jälkeen nousevan uudelleen varsin kesäisiin lukemiin, ainakin etelässä ja maan keskiosassa. Lapissakin käväistään aina välillä yli +20 asteessa, mutta siellä vaihtelu on suurempaa.

”Hurrikaanikausi” alkoi Atlantilla

Ensimmäinen trooppinen myrsky syntyi viikonloppuna Yhdysvaltain itärannikon tuntumaan. Alberto ei ole juurikaan liikkunut muutamien päivien aikana, eikä se ole kovin voimakas myrsky. Sen ennakoidaan keskiviikkoon mennessä häviävän kun se viimein tempautuu kauemmas Pohjois-Atlantille. Tyypillisesti Atlantin ensimmäinen trooppinen myrsky kehittyy vasta myöhemmin kesä, -heinäkuun aikana.

Päivitykset olleet vähissä

Keväällä päivitystahti on ollut verkkaista. Huhtikuussa olin kiireinen myrskybongareiden kevätkoulutuksen kanssa ja sen jälkeen lähes kaikki vapaa-aika on mennyt värkätessä uutta, upeaa ja ilmaista WRF-säämallia Suomeen. Aikataulun puolesta asiassa on viimein edistytty ja tällä hetkellä karkea arvio on, että säämalli pyörii 24/7 kuukauden vaihteen tienoilla tai aikaisin kesäkuussa. Tästä on tulossa juttua tarkemmin, kunhan saan mallin pyörimään.

Mainokset
  1. Tapio R
    22/05/2012 06:30

    Baltiassa ja Venäjällä oleva lämmin ilma ei liene toistaiseksi leviämässä Suomeen. Hämeessä ja Pirkanmaalla on yöllä kuurotellut. Otavassa on pilvistä, mutta ei ole satanut.

  2. 22/05/2012 08:47

    Onpa hyvä päivä. Paulilta uusi postaus ja Espoossa kesän ensimmäinen ukkonen. 🙂 http://www.flickr.com/photos/aajii/archives/date-posted/2012/05/22/?view=md

  3. Tuomo T.
    22/05/2012 13:59

    Pauli ei ehtinyt kiireiltään ottaa sen kummemmin kantaa kesän kausiennusteisiin. Spekulointiahan ne ovatkin. WSI on yhä itsepintaisesti sitä mieltä, että kesä on suhteellisesti lämpimin pohjoisessa.

    Saattaahan niin olla, mutta ainakin Suomen osalta en vain usko, että yllettäisiin 2010 ja 2011 tasolle. Kaksi niin kuumaa kesää oli jo harvinaista, kolmas olisi ennennäkemätöntä. Mitä mieltä muut ovat? Nyt voi jo ”heittää tikkaa” kesän säästä :).

    Tässä oma veikkaukseni:

    – kokonaisuudessaan melko poutainen ja vähäsateinen kesä, mitä nyt aika ajoin tulee ukkosia ja ukkoskuuroja, joissa paikallisesti koviakin sateita

    Kesäkuu: +1-1,5 astetta keskiarvoihin nähden
    Heinäkuu +1-2 astetta keskiarvoihin nähden, suurin poikkeama Itä-Suomessa
    Elokuu: +1-2 astetta keskiarvoihin

    En toivo kylmää kesää, mutta milloinhan mahtaa sellainen ihme Suomessa tapahtua? Edellisen kerran harvinaisen vähähelteisiä kesiä oli 1990-luvun alussa ja kesä -87 oli parikin astetta keskiarvoja kylmempi. Sen jälkeen koleaksi on voinut suven laskea, jos se on ollut lämpöoloiltaan keskimääräinen.

    • Tapio R
      22/05/2012 15:13

      Kesä 2008 oli viileä. Mikkelissä hellepäivät oli kortilla. Kesäkuussa oli yksi hellepäivä ja siihen helteet jäikin koko kesän osalta.

      • Olli
        22/05/2012 17:44

        Vaikka 2008 hellepäiviä ei kovin suuria määriä ollutkaan, oli kesä silti tavanomainen lämpötiloiltaan, vaikkakin varsin sateinen. Ja muutenhan tuo vuosi oli poikkeuksellisen lämmin, eteenkin talvet. Kotipihan tulppaanit alkoivat kasvamaan tammikuussa, vaikka sitten meinasivatkin niinä muutamana kunnon pakkaspäivinä paleltua…

      • nimertön
        02/06/2012 07:51

        Kesä 2004 oli ainakin viileä, sitä ei ainakaan kukaan voi lämpimäksi väittää. Lisäksi oli sateista.

  4. Tuomo T.
    22/05/2012 14:03

    Sitä vielä, että CFS:llä on todella heikkoa signaalia kesän suhteen, ei juuta eikä jaata. Sama pätee ECMWF:ään. 8.5. julkaistussa ennusteessa ECMWF toteaa kesä-elokuun osalta:

    ”Jakson keskilämpötilan arvioidaan olevan maan länsi- ja pohjoisosassa 0-0,5 astetta tavanomaista korkeamman, mutta maan itäosan osalta ennuste ei näytä poikkeamaa suuntaan tai toiseen.

    Sademäärä

    Sade-ennusteessa ei ole Suomen osalta selviä merkkejä poikkeamasta suuntaan tai toiseen. ”

  5. Matti
    24/05/2012 08:22

    Katsausta jenkkilään: tänään saataneen vaihteeksi kunnon tornadosarja Michiganissa. Mukavan näköinen kaari matkaa kohti länttä.

    • Matti
      24/05/2012 08:27

      Siis kohti itää 🙂

  6. Juhani
    24/05/2012 14:20

    Näyttää maanantaina-tiistaina purkautuvan arktista ilmamassaa. Saattaa jäädä riesaksi pidemmäksikin ajaksi. Tuskin ensi viikon aikana oleellisesti lämpenee uudelleen. Hallat olisivat nyt huono juttu, kun mustikkakin kukkii todella runsaasti ainakin täällä Hämeessä. Ja jossain lööpissä taas kiljuttiin vaarallisen kuumasta kesästä…

    • Tuomo T.
      24/05/2012 14:22

      Tuo otsikko ”vaarallisen kuuma kesä” oli mielestäni myös jotenkin kaukaa haettu. Eihän tietenkään ole mahdotonta, etteikö tulisi kolmatta kuumaa kesää, mutta pidän sitä hyvin epätodennäköisenä. Eikä Iltalehden jutussa väitettä perustettu mihinkään tutkimukseen vaan yksittäisen tutkijan näkemykseen. Ja hänkin vain totesi, että ”kaikki viittaa siihen, että luvassa on tukalia kesäkelejä”. Mikä kaikki siihen viittaa muka? Se jäi epäselväksi.

  7. Sami
    24/05/2012 23:57

    Olli :
    Vaikka 2008 hellepäiviä ei kovin suuria määriä ollutkaan, oli kesä silti tavanomainen lämpötiloiltaan, vaikkakin varsin sateinen. Ja muutenhan tuo vuosi oli poikkeuksellisen lämmin, eteenkin talvet. Kotipihan tulppaanit alkoivat kasvamaan tammikuussa, vaikka sitten meinasivatkin niinä muutamana kunnon pakkaspäivinä paleltua…

    Kesä 2008 oli jyväskylässäkin viidenneksi viilein 1961-vuodesta lähtien niin ei se nyt millään tavalla ”tavanomainen” voi olla.

    • Olli
      25/05/2012 08:34

      http://ilmatieteenlaitos.fi/kesa-2008 Poikkeama keskilämpötiloissa Etelä-Suomessa oli varsin pieni ilmatieteenlaitoksen mukaan, mutta kasvoi nopeasti pohjoisemmaksi mentäessä. Turun saaristossa näköjään oli jopa 0,1 astetta tavanomaista läpimämpi kesä.

  8. Tapio R
    25/05/2012 06:11

    Mikkelissä lämpötila oli 0° toissa yönä. Iltalehden jutussa ei ollut oikeastaan mitään. Lööppi oli hieman harhaanjohtava. Ei viitattu tulevan kesän säähän, vaan kerrottiin yleensä helteiden haitoista tilastojen avulla.
    Ensi viikolla tapahtuva kylmän purkaus muistuttaa jossain määrin vuoden 1976 vastaavaa tilannetta. Silloin toukokuussa oli samantapainen lämmin jakso, joka päättyi kylmän purkaukseen. Koko kesästä muodostui viileä. Koko kesäkuun ajan matalapaineet liikkui Suomen yli luoteesta kaakkoon, ja rintamaa seurasi aina kylmän purkaus Jäämereltä. Ainoa poikkeus sattui juhannuksena, kun yksi matalapaineista liikkui pohjoisempaa reittiä tuoden lämpimän sektorin lännestä Etelä- ja Keski-Suomeen yhden päivän ajaksi, ja tämä sattui juhannuspäiväksi. Kylmä rintama saapui luoteesta jo toisena juhannuspäivänä, jolloin sää jälleen viileni koko maassa. Juhannus sattui tuolloin 26. kesäkuuta. Itä-Suomessa ukkosti rintaman yhteydessä. Olin itse silloin Helsingissä, jossa ei silloin satanut, vaan sunnuntai-iltapäivällä kylmä pohjoistuuli alkoi nujuta sään ollessa lähes selkeä. Jos juhannuksena ei päästy hellelukemiin, niin niihin ei päästy koko kesänä, sillä heinäkuu oli kolea ja epävakainen. Elokuun puolenvälin jälkeen oli noin viikon kestänyt lämpimämpi jakso, mutta tuskin silloinkaan saavutettiin hellelukemia.

    • Juhani
      25/05/2012 10:52

      Kun Tampereen horisontista tarkastelee 1976 kesää, niin ei silloin hellepäivillä mässäilty. Niitä kertyi Tampereelle koko kesänä neljä, joista kolmen putki kesäkuun lopulla ja yksi heinäkuussa. Kesän korkein lämpötila oli 20.7. mitattu 25,5 eli kaikki hellepäivät olivat vain niukasti yli 25 asteen. Kesä ei kuitenkaan ollut ihan surkea, sillä 20 astetta rikottiin noiden hellepäivien lisäksi 48 päivänä. Kuukausittain ne jakaantuivat näin: toukokuussa 13, kesäkuussa 2, heinäkuussa 15 ja elokuussa 18.

      • Sami
        25/05/2012 15:59

        Juhanin kirjoituksessa on ihan asiaa…ei kesän hyvyyttä/ surkeutta ihan tuolla hellepäivien määrällä voi vertailla. Ei lainkaan huonoa säätä ole jos on +20…+24 välissä päivälämpötilat ja ainakin osittain aurinkoista. Surkea kesä pitää sisällään pilviä, tuulta, tihkusadetta ja lämpötilat suurimmaksi osaksi +15 asteen paikkeilla tai alle. Onhan helteet ihan jees, muttei viime kesäisiä pitkiä hellejaksoja ihan joka vuosi tarvitse olla.
        Oma veikkaukseni on että jos viikon-kahden hellejakso tähän kesään tulee niin se on aivan heinäkuun lopussa-elokuun alkupuolella.

  9. Sami
    29/05/2012 18:51

    Eipä ole enää kauaa kuivaa kesäsäätä, vaan alkamassa on pitkähkö kolea jakso. +15 astetta tekee tiukkaa jyväskylässä seuraavien 10 päivän aikana. Kuinkahan surkea kesä tästä loppujen lopuksi tulee.

    • Olli
      29/05/2012 21:00

      Sami, ei olla ainaisia pessimistejä, aina se heinäkuu kuitenkin lämpimämpi on kuin tammikuu… Ja Islantiin verrattuna Suomen kesä on aina pitkä ja kuuma 😀 (Reykjavik keskilämpötila heinäkuussa normaalisti 10.8 astetta)

      • Sami
        29/05/2012 23:32

        No, en en! 😉 Tässä nyt vaan on tottunut lämpimiin kesiin. Ja kun tuolla taivasalla harrastustani kesäisin harjoitan niin viimeinen mitä toivon on sade ja kolea keli, ainakin jatkuvasti. Saa olla vaikka +10 kunhan ei sada.
        Mutta tosiasiahan on että ei kesät noin vain lämpene astekaupalla, joten kyllähän surkeita kesiä tulee joukkoon väkisin. Minulla on ollut jo viime joulukuusta sellainen tunne että tämä kesä on korkeintaan tavanomainen ja ensi talvi vielä leudompi kuin mennyt talvi, mutta enemmän tasaisesti, eli joka kuukausi 2-5 astetta keskim. leudompi, eikä kovia pakkasjaksoja olisi ollenkaan.

  10. Tapio R
    29/05/2012 21:11

    Vuonna 1959 toukokuun lämpimien päivien jälkeen seurasi kylmän purkaus helluntaina, joka sattui toukokuun 17. – 18. Tämä viileä jakso kesti kesäkuun ensimmäiselle viikolle, jolloin lämpeni hellelukemiin. Lämmintä riitti lyhyin katkoksin elokuun 25nteen, jolloin sää muuttui syksyisen kylmäksi kerralla. Todennäköisesti 30° ei saavutettu koko kesänä, vaikka kesä olikin koko maassa tavallista lämpimämpi.
    1960 toukokuun 21. oli kylmän purkaus, jonka yhteydessä saatiin Mikkelissä räntäkuuroja, mutta sää lämpeni jo seuraavana päivänä.
    1964 toukokuun 28. viileni viikon kestäneen lämpimän jakson jälkeen. Sää alkoi lämmetä perjantaina 12.6. Tällöin lämmin kesti vain yhden päivän päättyen paikoin voimakkaisiinkin ukkoskuuroihin koilliseen liikkuneen kylmän rintaman yhteydessä. Lämmintä ilmaa alkoi kuitenkin virrata uudelleen sunnuntaina 14.6. Etelä-Ruotsista. Maanantaina 15.6 päästiin hellelukemiin ja useilla paikkakunnilla mitattiin kesän lämpöennätykset. Mikkelissä mitattiin 28°. Sää kuitenkin viileni jo seuraavana yönä.
    1966 sää viileni perjantaina 20.5 viikon kestäneen lämpimän jakson jälkeen. Sää lämpeni ohimenevästi maanantaina 6.6 ja viileni samana iltana ukkoskuurojen kera. Kuitenkin seuraavana päivänä sää lämpeni uudelleen lännestä saapuneen sulkukorkean yhteydessä. Sää pysyi helteisenä 2 viikkoa ja korkeimmat lämpötilat mitattiin maanantaina 20.6, jolloin useilla paikkakunnilla ylittyi 30°. Sää oli lähes koko jakson ajan selkeää. 2 kylmän purkausta korkean itäpuolitse Jäämereltä lisäsi pilvisyyttä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Ensimmäiset sadekuurot saatiin torstaina 16.6. Maanantaina 20.6 alkoi esiintyä ukkosia ja huippulämpötilat alkoivat laskea. Torstaina 23.6 saapui kylmä rintama lounaasta, mutta lämpötila pysyi yli 20°ssa maanantaihin 27.6 saakka. Juhannuspäivinä 25. – 26. sää oli kosteaa ja ukkosia esiintyi yleisesti. Uusi kylmä rintama lounaasta saapui sunnuntaina 26.6.
    1967 alkoi toukokuun viimeisellä lämmin jakso päättyen sunnuntaina 4.6. lännestä saapuneeseen sadealueeseen. Sää pysyi viileänä kesäkuun 16nteen, jolloin alkoi uusi vajaan viikon kestänyt lämmin jakso.
    1971 sää viileni helatorstaiyönä 20.5 edellisen illan ukkosten jälkeen. Lämmin jakso kesti noin viikon. Perjantaita 21.5. vasten yöllä Mikkelissä alkoi lumisade, jota jatkui pitkin perjantaipäivää saaden maan valkoiseksi ja loskakelin.
    1975 alkoi lämmin jakso jo keskiviikkona 30.4. Lämmintä riitti lyhyin katkoksin sunnuntaihin 18.5 saakka. Perjantaina 16. ja lauantaina 17.5. päästiin Etelä- ja Itä-Suomessa ainakin lähelle hellelukemia. Toukokuun viimeinen viikko oli kylmä. Mm. Mikkelissä saatiin viimeisellä viikolla useana päivänä heikkoja lumikuuroja. Kesäkuun toisella viikolla mitattiin jälleen hellelukemia.
    1982 kesäkuun alussa oli viikon kestänyt erittäin lämmin jakso. Lauantaina 5.6 sää viileni Jäämereltä saapuneeseen kylmän purkaukseen. Vietin tämän ja seuraavankin kesän Helsingissä työn merkeissä.
    Mikkelissä tuli seuraavalla viikolla täydellinen takatalvi. Lunta tuli noin 20cm maahan pysyen parin vrkn ajan. Naapurit näyttivät kuvia, kun he ajelivat potkukelkoilla. Sää lämpeni kesäiseksi vasta kesä- heinäkuun vaihteesa, jolloin alkoi yli 3 viikkoa kestänyt hellejakso.

  11. Matti
    30/05/2012 17:09

    Toivottavasti WRF saataisiin pian tulille. Lauantaina olisi grillijuhlat ja olisi ollut hienoa katsoa tarkemmalla hilalla mihin ajankohtaan sateet osuvat 🙂 GFS on vähän liian epätarkka moiseen.

    • Juhani
      30/05/2012 20:32

      Tämän hetken datan mukaan juuri lauantai olisi kovinkin sateinen päivä siellä Kaakkois-Suomessa – tosin muuallakin Etelä- ja Keski-Suomessa. Puoli tuntia sitten päivitetyn sadeanimaation mukaan runsaimmat sateet ajoittuisivat iltapäivään ja alkuiltaan, mutta periaatteessa koko päivä olisi sateinen ja sademäärät kohtuullisen suuria.

  12. Tapio R
    30/05/2012 22:50

    Jyväskylässä mitattiin maanpinnassa viime yönä -7°. Näin kylmä tekee marjojen kukille pahaa. Mikkelissä lämpötila vain käväisi nollassa kahden aikaan yöllä ja mustikan kukkia on mennyt viime yönä. Osa mustikoista on jo ehtinyt raakileille.

  13. Sami
    31/05/2012 12:15

    Jyväskylän toukokuun keskiarvo tulee olemaan 9,5 tai 9,6, eli 0,6..0,7 1981-2010 keskiarvoja korkeampi. Koko alkuvuoden poikkeamat jyväskylässä 81-10 keskiarvoihin: Tammi -1,2, Helmi -2,7, Maalis +1,8, Huhti -0,9, Touko +0,6/+0,7. Keskimäärin tammi-toukokuu on ollut 0,4..0,5 astetta keskimääräistä viileämpi. Myös 1971-2000 keskiarvoihin verrattuna alkuvuosi on ollut hitusen keskimääräistä viileämpi.

  14. Tuomas
    31/05/2012 13:38

    Luoteis-Kanadan ja Alaskan pitkät hellejaksot

    Olen kiinnittänyt huomiota monena kesänä siihen, että Kanadan luoteisosiin ja Alaskaan jämähtää usein pitkäksi aikaa paikalleen kuumaa ilmamassaa. Näillä seuduilla ei tietenkään ole aina kuuma, mutta jos hellejakso sattuu kohdalle, se näyttää kestävän usein pitkään tai hyvin pitkään, jopa 3 viikkoa.

    Tietääkö kukaan (kuten Pauli), onko tämä pelkkää sattumaa, vai johtuvatko näiden seutujen pitkät hellejaksot jostakin syystä?

    Juuri tällä hetkellä yksi ainakin kahden viikon hellejakso näyttäisi olevan kehittymässä. Kanadassa hellettä on jo ollutkin jonkin aikaa, mutta nyt helleilma olisi siirtymässä myös Alaskan puolelle. Alla ensiksikin 2 m lämpötilan viikkoennusteet:

    http://wxmaps.org/pix/temp2.html

    Ja alta GFS-ennusteista näkee, että Alaskan kuumuus verrattuna ympäröiviin alueisiin ei johdu pelkästään siitä, että ympärillä on merta, vaan myös siitä, että tikkataulutarkkuudella nimenomaan Alaskan päälle jää kuuma ilmamassa jumiin, ja merellä on kylmää ilmamassaa.

    http://www.wetterzentrale.de/pics/Rhavn602.html
    http://www.wetterzentrale.de/pics/Rhavn1202.html
    http://www.wetterzentrale.de/pics/Rhavn1802.html

    Yksi syy jämähtämiseen voisi olla vuoristot, mutta onko tämä todellinen syy ja onko muita syitä olemassa?

  15. Sami
    31/05/2012 13:44

    Ompa taas iltalehti niin fiksuna että!! ”Tämän hetkisen ennusteen mukaan turku on ainut paikka jossa koko juhannuksen paistaa aurinko”. 22 päivää juhannukseen ja iltalehti niin asiantuntevana olettaa että kaupunkikohtaisesti voi ennusteen tehdä 3 viikon päähän.

    • Olli
      31/05/2012 15:21

      Ovat näköjään iltalehdellä katsoneet accuweatherin 25 päivää pitkää ennustetta… Sinänsä koomista tosiaan, varsinkin kun viikonkin mittainen sääennuste muuttuu yleensä monta kertaa. Mutta totuushan on se, että näiden iltapäivälehtien tehtävänä ei ole tiedottaa vaan myydä. Sehän pätee vaikkapa lento-onnettomuuksiinkin. Vaikka maahan syöksynyttä konetta ei olisi edes löydetty, ollaan jo huutelemassa syyksi kaikkea mahdollista UFO hyökkäyksestä lähtien. 😀

  16. 02/06/2012 12:31

    Tänään ei ole ollut täällä Etelässä kovin kuivaa kesäsäätä http://ilmatieteenlaitos.fi/saa/Espoo?parameter=353&station=2978&map=weathernow

  17. Jykä
    02/06/2012 17:49

    Tukholmassa tänään klo 16, +4.8 C….

    • nimetön
      03/06/2012 10:40

      Eilisen kaltainen säätilanne sattui myös kesäkuun alussa 2009. Silloin matalan keskus oli Laatokan Karjalassa ja pohjoismyrsky kaatoi metsää Itä-Suomessa. Pilvisessa ja sateisessa pohjoisvitauksessa mitattiin aivan etelää myöten vaivoin yli +5 asteen päivälämpötiloja. Kolea säätyyppi jatkui silloin useamman päivän ajan.

  18. Matti
    04/06/2012 10:37

    Aika hyvää jälkeä puskee tuo WRF malli, julkaisua odotellessa 🙂 Säätkin näyttävät lämpenevän pikkuhiljaa perus kesäkuun lukemiin.

  19. Jukka
    04/06/2012 20:18

    Kesäkuu tai iso osa siitä oli viileä ja sateinen sellaisina upeina ja ikimuistoisina hellekesinä kuten 1994, 2003 ja 2010. Jos vielä heinäkuun 2. viikolla ennusteet pyörii 14-17 asteen tasolla, alan menettää uskon lämpimään ja aurinkoiseen kesään.

    • Tapio R
      04/06/2012 21:08

      Kesä 1996 oli aika poikkeuksellinen. Kesä- ja heinäkuu oli viileä ja epävakainen. Heinäkuun 20 – 26 oli poutaisempi jakso. Kuitenkin kuurotteli ja ukkosti tänäkin aikana ainakin sisämaassa. Lämpötila oli tuon jakson ajan hieman yli 20°. Elokuun viidentenä säätyyppi muuttui täysin. Pohjanmereltä saapui Suomeen korkea, joka vahvistui ja pysyi Suomen yllä syyskuun alkupäiviin saakka. Elokuu muodostui kesäisen lämpimäksi ja lähes sateettomaksi muutamaa kuun alkupäivää lukuunottamatta. Lämpötila nousi hellelukemiin lähes koko maassa. Pari heikkoa kylmää rintamaa liikkui Suomen yli koilliseen elokuun 5nnen jälkeen. Näidenkin rintamien yhteydessä satoi vain muutama tippa vettä. Lämpimän jakson alkuvaiheessa tuli Itä-Suomessa heikossa koillisvirtauksessa paikallisia sadekuuroja.

  20. Matti
    06/06/2012 11:34

    WRF näyttäisi olevan jo ajossa: http://www.puuppa.org/~pnuu/wrf/ mahtava homma! 🙂

    • Olli
      06/06/2012 12:31

      Jep, omalla mökillä tuli viime kesän koeajoja katseltua ja ennusti kerran sinne osuneen kovan ukkospuuskankin oikein, tosin vähän ajoitus petti, mutta sinänsä loistava tulos. Ei 10 vuotta sitten voinut kuvitellakaan että näin tarkkoja ennusteita voisi edes olla, vaikka ennustaisivatkin välillä väärin.

      • Satu
        06/06/2012 21:17

        Hitsin pimpula. Neuvokaas, miten tuosta nähdään sade? Pilvet kyllä löysin mutta…

  21. Sami
    06/06/2012 21:40

    NOAA ei lupaa juuri keskimääräistä lämpimämpää koko loppuvuoden aikana ja ennustelee jo keskimääräistä viileämpää talveakin.

  22. Olli
    07/06/2012 09:43

    Satu :
    Hitsin pimpula. Neuvokaas, miten tuosta nähdään sade? Pilvet kyllä löysin mutta…

    Sade on Composite radar reflectivity, mutta myös Pseudo radar. 🙂 Pauli osaisi varmaan selittää mikä niiden ero on, itse en sitä osaa sanoa. Aika samalta näyttävät.

    • Matti
      08/06/2012 17:42

      Olisikohan pseudo radar kaiut eri korkeuksilta (1000m ja 4000m) ja composite on noiden yhdistelmä. Villi veikkaus on, että tuo 4000m on tarkoitettu esim rakeiden ennustamiseen? 🙂

      • Olli
        08/06/2012 20:16

        Niinhän se tietysti menee. Hyvä minä. Olisihan tuosta sanasta composite pitänyt tajuta. 😀

  23. Sami
    08/06/2012 03:58

    Jyväskylässä edellisen kerran Joulukuu-Seuraava kesäkuu on ollut kylmä-kylmä/lämmin-lämmin 2002-2003, jolloin 2002 oli kylmä joulukuu(poikkeama noin -5 astetta ja kesäkuu, poikkeama -2 astetta). Sen jälkeen: 2003-2004 +2/-2, 2004-2005 +3/-0,5, 2005-2006 0/+1,5, 2006-2007 +7/0, 2007-2008 +6,5/-1,5, 2008-2009 +5/-1, 2010-2011 -7,5/+2, 2011-2012 +6/ennuste -1..-2 .
    Viime kesäkuu osoitti olevansa näköjään se harvinainen poikkeus, 10 viimeisen kesäkuun keskiarvo tulee olemaan jyväskylässä 13,4 tai 13,5. 1965-1974 se oli 15,0. Voisiko Pauli selittää tällaisen notkahduksen?

    • Sami
      08/06/2012 14:51

      Katsoin vielä tilastoista kuinka usein on jyväskylässä jäänyt vuorokauden korkein keskilämpötila alle +16 asteen ennen kesäkuun 17.päivää(johon ennuste nyt ulottuu)…Juuri 17.6. vuonna 2001 meni tuo +16 raja rikki, sitä aikaisemmat vuosina 1994, 1991, 1987, 1962. Kertaakaan ei ole +16 raja jäänyt saavuttamatta kesäkuun loppuun mennessä 1951-2011.

  24. nimetön
    08/06/2012 14:52

    Tuossa aikajaksossasi 1965-1974 on juuri sopivasti vain lämpimiä kesäkuita ja heti jakson ulkopuolelle jää peräti 7 selvästi kylmempää kesäkuuta, eli kesäkuut 1962, 1963, 1964, 1975, 1976, 1977 ja 1978.

    • Sami
      08/06/2012 18:26

      Kyllä kyllä, olet aivan oikeassa…mutta mistä johtuu että nyt on pääsääntöisesti ollut kylmiä kesäkuita? Ilmastonhan pitäisi lämmetä, keväät ovat olleet lämpimämpiä, joiden pitäisi lämmittää vesistöjä ja sitä kautta lämmittää alkukesää aikaisempia enemmän, mutta näin ei olekaan käynyt, päinvastoin kesäkuut ovat kylmenneet.

    • Tapio R
      08/06/2012 22:36

      Tuo kesäkuu 1977 olisi ollut huomattavasti kylmempi, mikäli kuun 11. – 18. päivien välille ei olisi osunut poikkeuksellisen lämmin jakso. Etelä- ja Keski-Suomessa mitattiin yleisesti 30° lämpötiloja. Vietin tämän, edellisen ja seuraavan kesän Lahdessa, jossa mitattiin yli 30°, mikä lienee edelleenkin voimassaoleva Lahdessa mitattu korkein lämpötila kesäkuussa. Ilmamassa oli kuivaa, ja ainoastaan cumulus humilis pilviä muodostui harvakseltaan taivaalle muutamana päivänä jakson aikana. Sunnuntaina 19. kesäkuuta aamukymmeneltä tuli kylmä ilmamassa pohjoisesta ja ei kovinkaan perinteinen ollut kylmän ilman raja-alue. Pohjoisesta Vesijärven suunnalta lähestyi tumma sadepilviseinä. Sade alkoi heti kun pilven raja tuli päälle. Aurinko häipyi sadejuovien taakse ja lämpötila putosi 25°stä 15°een alle puolessa tunnissa. Ukkosta viilenemisen yhteydessä ei esiintynyt, vaan sade oli ajoittain tihkua. Seuraavalla eli juhannusviikolla olin Otavassa ja torstaina 23.6 Otavassa liikkui raekuuroja pohjoisen suunnalta lyhyin tauoin. Raekuurojen yhteydessä lämpötila putosi +3°een. Kuurojen jälkeen pieniä rakeita oli maassakin joitakin minuutteja.

  25. Sami
    10/06/2012 23:07

    GFS tarjoaa tuonne 20.päivän paikkeille korkeapainetta ja jopa +30 asteen lämpötiloja. Saas nyt nähdä…ainakaan foreca ei edes hellettä tarjoa edes itäsuomeen, AccuWeather juuri ja juuri hellettä.

    • Juhani
      11/06/2012 12:12

      ECMWF on viemässä helleilmamassan jälleen kerran Suomen itäpuolelle. Kun juhannus lähestyy, niin täytyy pitää peukkuja GFS:n mallin puolesta.

      • Juhani
        11/06/2012 18:44

        Nyt näyttää, että GFS on taipumassa samaan kuin ECMWF eli helteet Venäjälle.

      • Tapio R
        11/06/2012 21:16

        Käyköhän niin, että helteet menevät koko kesän Suomen kaakkoispuolitse Pohjois-Venäjälle muutamaa yksittäistä hellepäivää lukuunottamatta, jos niitäkään saadaan. Saammehan helteiden sijaan vettä sitäkin enemmän. Ei pitkät hellejaksot ole välttämättömiä. 20° – 25° lämpö on aivan riittävä.

    • Tapio R
      11/06/2012 17:16

      Nyt Foreca tarjoaa ensi viikon tiistaiksi Mikkeliin 27° ja länsituulta ja jo seuraavaksi päiväksi 16° ja sadetta. Ukkosta on toistaiseksi ollut hyvin vähän. Huhtikuun lopulla 1 ja helatorstai-iltana, toukokuun 17. ukkonen jyrähteli toisen kerran. Viimeksimainittu ukkonen meni länsipuolelta ohitse.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: