Etusivu > Lyhyet ennusteet, Sää maailmalla, Sääennusteet > Arktinen ilmamassa liikkeellä

Arktinen ilmamassa liikkeellä

Kuluvan talven yksi mielenkiintoisimmista sääviikoista on alkamassa. Tiedossa on kovia pakkasia ja sankkoja lumikuuroja.

Helmikuu alkaa arktisen ilmamassan vyöryllä

Tammikuun loppu/helmikuun alku on tilastollisesti vuoden kylmintä aikaa. Kuinka ollakaan, myös tämän talven mahdollisesti kylmimmät lukemat osuvat juuri samoihin aikoihin.

Kuluvan talven toistaiseksi alin lukema mitattiin sunnuntain vastaisena yönä Taivalkoskella (-35,3 °C). Tätäkin kylmempiin lukemiin todennäköisesti vielä päästään, ainakin jos tilastot määrittäisivät lämpötilat. Viimeisten 50 vuoden aikana vain kerran (2007-2008 talvi) on talven alin lämpötila jäänyt tämän hetkistä selvästi ”leudommaksi”.

Tuo -35,3 °C astetta syntyi erittäin korkean ilmanpaineen vallitessa. Kuhmossa mitattiin merenpintaan ”tuoduksi” ilmanpaineeksi hulppeat 1062 hPa. Näin korkeaa ilmanpainetta ei Suomessa ole ainakaan 2000-luvulla esiintynyt. Ilmamassan lämpötila sen sijaan ei ollut mikään erityisen kylmä. Lämpötila 850 hPa korkeudella oli ”vain” -10 °C tienoilla eli selvästikin tuo voimakkaan korkeapaineen tuoma heikkotuulinen ja selkeä sää johti kylmiin lukemiin.

Taivalkosken lukemalle tulee haastajia alkavalla viikolla kun Siperiasta lähtöisin oleva arktinen ilmamassa on viimein liikkeellä kohti Eurooppaa. Alla olevassa animaatiossa on globaalin GFS mallin näkemys ilmamassan lämpötilasta sunnuntai-iltapäivästä (29.1.) viikoksi eteenpäin. Kannattaa muistaa, että ennusteen loppupäässä ennustettavuus alkaa kärsiä, joten yksityiskohdissa voi olla lopulta eroja.

Ilmamassan lämpötila (850 hPa lämpötila).

Venäjän vahvan korkeapaineen vauhdittamana arktinen ilmamassa (valkoinen paksu viiva, Suomessa käytetyn määritelmän mukaan 850 hPa:n -18 °C lämpötila) on liikkeessä kohti Eurooppaa. Sen myötä lämpötilat ovat reippaassa laskusuunnassa eri puolilla Eurooppaa. Nähtäväksi jää, että kuinka alhaisiin lukemiin eri maissa lopulta päädytään, mutta on hyvinkin mahdollista, että esimerkiksi Itä-Euroopassa useita ihmisiä menehtyy kylmyyteen. Pakkasen purevuus tulee olemaan paikoin -40 asteen kylmemmällä puolella.

Ilmamassa tulee olemaan paikoin harvinaisen kylmää. Alla on ERA-Interim uusanalyyseistä poimittu kylmin ilmamassa viimeisten noin 30 vuoden aikana Euroopan eri kolkissa. Kun sitä verrataan tämänhetkiseen ennusteeseen, ei aivan yhtä kylmiin lukemiin ehkä päästä, joten poikkeuksellisen kylmästä ilmamassa ei tällä kertaa kuitenkaan ole kyse. Silti pirun kylmää ilmaa kuitenkin on tulossa.

Kylmin ilmamassan lämpötila 1979-2011. Data: ERA-Interim

Lumikaaos, mutta minne?

Ehkä kaikkein mielenkiintoisinta tässä kylmän purkauksessa on se, kun arktisen kylmä ilmamassa ajautuu sulan Itämeren ylle. Poikkeuksellisen lauhan syksyn ja alkutalven jäljiltä Itämeren pintalämpötila on edelleen selvästi tavanomaista korkeampi.

Itämeren pintalämpötila samanarvonkäyrillä - laatikoissa pitkän ajan keskiarvo. Kuva: Ilmatieteen laitos, jääpalvelu

Sunnuntain 29.1. jääkartasta nähdään, että Pohjois-Itämerellä merivesi on vielä jopa viisiasteista ja Suomenlahdellakin ollaan yli kolmessa asteessa. Nämä ovat karkeasti 1-3 astetta tavanomaisia lukemia korkeampia. Nyt tuon sulan meren ylle on pyrkimässä jopa -25 asteista ilmaa noin 1,5 km korkeudella. Tämä johtaa erittäin suureen lämpötilaeroon, jonka myötä merestä tempautuu suuri määrä lämpöä ja kosteutta ilmaan. Tämä puolestaan johtaa erittäin sankkoihin lumikuuroihin, jotka ajautuvat tuulen johdattamina rannikoille.

Yksi suurimmista kysymyksistä onkin, että mistäpäin tuulee eli minne merellä syntyneet lumikuurot ajautuvat. Lisäksi oleellista on se, että kuinka kauan tilanne pysyy samanlaisena. Suurimmassa vaarassa tällä hetkellä näyttäisi olevan Ruotsin itärannikko ja sen edustan suuret saaret (esim. Gotlanti). Ruotsin rannikko on tässä tilanteessa pisimmän ”pyyhkäisymatkan” alajuoksulla, joten lumikuurot pääsevät muhimaan pisimpään Ruotsin rannikolle saapuessaan. Alla on tilanteesta yksi esimerkki. Kyseessä on hienohilamallilla tehty tutkasimulaatio torstaiksi. Malliajo on otettu sunnuntain 06Z GFS ennusteesta.

Tutkasimulaatio 4km resoluutiolla.

Kun arktinen ilma päätyy Itämeren ylle, on odotettavissa pitkulaisia lumikuurojonoja, jotka voimistuvat alavirtaan nähden pyyhkäisymatkan kasvaessa. Yllä oleva animaatio on vain yksi mahdollinen skenaario, joten yksityiskohtiin tulee vielä muutoksia. Suomen etelärannikko ja Ahvenanmaa ovat riskialueella riippuen lopullisesta tuulen suunnasta. Ruotsissa sen sijaan tilanne näyttää pahemmalta ja lunta voikin paikoin kertyä muutamassa päivässä  useita kymmeniä senttimetrejä. Yli metrin kinokset eivät ole mahdottomia ”otollisimmassa” tilanteessa.

Pyrin tekemään tilannekatsauksen viikon edetessä.

PS. Yhteistä blogitaivaltamme on nyt kestänyt jo kuusi vuotta. Tämän blogin edeltäjä ”Helsingin sää kuvina” (ilmasto.vuodatus.net) aloitti noin kuusi vuotta sitten paukkupakkasten merkeissä.

Mainokset
  1. Sami
    30/01/2012 00:55

    Kiitos Pauli päivityksestä…ja onneksi olkoon että olet meitä kestänyt 6 vuotta! 😉

    Laitan nyt tähänkin ketjuun aiemman viestini, eli jyväskylän tammikuu tulee olemaan noin asteen keskimääräistä viileämpi(-9.6..-9.8), joten vielä tässä on hyvätkin saumat ainakin tavanomaiseen talveen. Toivoa sopii että kylmyys nyt pitäisi pintansa kun tänne kerran on tullut jotta jännitettävää riittää mahdollisimman pitkälle helmikuuhun, jos se menee 10.päivästä eteenpäin sellaiseksi -3…-10 välillä surffailuksi niin eipä siitä mitään sanottavaakaan jää. Sellainen pikku havainto, että jyväskylässä ei ole ennen ollut jaksoa jossa 5/7 helmikuusta olisi ollut 3 astetta(-11,7) tai enemmän keskimääräistä kylmempi. Nyt sellainen olisi tarjolla.

  2. 30/01/2012 07:04

    Kiitokset päivityksestä ja synttärionnittelut blogille!
    Minä en kyllä toivo pitkään kestäviä pakkasia, mutta kyllähän nuo ennusteet aika pahalta näyttää. NAO:kin on niin selvästi ”pakkasen” puolella, että voi tässä hetki mennä ennen kuin taas lämpenee. Luntakaan en enää kauheasti lisää kaipaisi.

  3. Janne S
    30/01/2012 10:00

    Kippis kuudelle vuodelle!

  4. Esa Tuunanen
    30/01/2012 10:37

    -27 mittarissa täällä Parikkalassa.
    Ovat tupanneet olemaan viimeiset puoli viikkoa nuo TV:n ennusteet (+Foreca) varmaan jostain kivihiilivoimaloiden piipun päästä kun niin lämmintä säätä ei ole täällä ollut muuta kuin kerran tilapäisesti.

    Ja ilmapuntarissa viisari on tosiaan kirjaimellisesti kaakossa ja asteikko käy vähiin.

  5. Jussi
    30/01/2012 15:55

    Jännittävää miten ilmeisesti sula meri on lauhduttanut ihan selvästi etelärannikkoa. Esimerkiksi lauantai-iltana Kaisaniemessä oli alle -5, kun Helsinki-Vantaalla ja Porvoossa oli -12-13 astetta. Saman ilmiön olen huomannut monena muunakin päivänä.

    Toisaalta tämä mereltä tulevan tuulen ja kylmän ilmamassan törmäyshän on saanut aikaa kivoja, runsaita lumisateita etelärannikolla, jonka ansiosta Helsingissäkin on noin 30 cm lunta.

  6. Jani
    30/01/2012 17:38

    Kiitos päivityksestä Paulille! Ja Onnittelut 6 vuoden Blogille! :))

  7. Esa Tuunanen
    30/01/2012 17:56

    Kappas vain, Laatokkakin on vielä sula satelliittikuvien perusteella.
    No sieltähän ne nämä useana iltapäivänä taivaalle ilmaantuneet sumumaiset pilvet varmasti ovat tulleet.

    • Sami
      30/01/2012 20:31

      Joo huomaa täällä jyväskylässäkin, pilvet ovat kyllä todella sitkeässä, 48 viimeisen tunnin pilvisyys on ollut käytännössä koko ajan vähintään 7/8, ja keskiarvo aika tasan tuo 7/8, silti lämpötilakeskiarvo kahden päivän ajalta -21..-22 välissä. Nyt on luvattu ensi yöstä eteenpäin että lähestyttäisiin -30 astetta…saahan nähdä, en ihmettelisi vaikka olisi -22..-23 ensi yönkin alin.

  8. Tuomo B
    30/01/2012 21:15

    Tällä kertaa arktista ilmaa on tulossa melkoisen laajalle alueelle, eikä pelkästään ylämataliin liittyen. Mielestäni tuosta 850:n ERA-analyysissä voisi jättää pois pieniin ylähyrriin liittyvät lämpötilat, jotta mukana olisi vain ”todelliset” arktiset purkaukset. Rajoitteena voisi käyttää vaikkapa 200 000 neliökilometrin pinta-alaa.

    • 11/02/2012 09:51

      Hyvää testkiä perusasioista. Muutaman kommentin vois nopeesti mietittynä heittää. -Teksti on kirjoitettu yleisesti kaikille lajeille.Kestävyysurheilijan ravinto on kuitenkin erilainen kuin painonnostajan tai ottelijan (kestävyysurheilussa tarvitaan enemmän rasvoja ja proteiineja). -Nestettä on kyllä nautittava huomattavasti enemmän ennen (pitkää) reeniä kun 3-5 dl. Nestettä taas on turha kantaa mukana ja juoda jatkuvasti alle 1,5h suorituksissa, koska elimistön pitää myös tottua kestämään rasitusta ja nestevajetta suorituksen aikana. -Välipalat ja ravinto yleensä pitäisi olla mahdollisimman normaalia ja “puhdasta” ruokaa -patukoita ja energiajuomia tarvitaan leireillä ja erikoistapauksissa kun muuta ruokaa ei ole saatavilla heti suorituksen jälkeen. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon,että ravintolisissä on hirvittäviä tasoeroja- jotkut ovat täyttä kuraa ja jotkut asiallisia ja hyviä tuotteita. Pelkät sokeria sisältävät hiilihydraattipatukat tai juomajauheet kannattaa jättää ostamatta.-Ruoan laatu. Itse tehty ruoka vs. kaupan valmistuote. Erot ravintoainemäärissä ovat 2-4 kertaiset itse tehdyn hyväksi. Samoin luomu on aina parempaa kuin normaalisti tuotettu tuote.Vitamiinit ja hivenaineet saa parhaiten hyvästä ruoasta ,se kannattaa muistaa. Lisiä kannattaa käyttää, mutta usean päällekkäisen lisän käyttäminen on turhaa ja jopa epäterveellistä. Kovimmat harjoitus -ja kisajaksot on ne riskiajat, jolloin kannattaa erityisesti käyttää lisiä.-jani

  9. nimetön
    31/01/2012 09:52

    Tuleva pakkasjakso tulee jäämään historian kirjoihin yhtenä Euroopan pahimmista, ehdottomasti kysessä on harvinaislaatuinen tilanne.

  10. Quu
    31/01/2012 16:08

    Poikkeuksellista on se, että täällä Raahen rannikolla on talven pakkasennätys vasta -21,3
    Katsotaan mitä tulevat päivät tuovat tullessaan. Hullun lauhoina talvinakin pakkanen on aina käynyt -30 asteessa. Vielä on aikaa… runsaasti.

    Ilmanpaineet on kyllä merkeleellisen huikeat… Euroopassa ollaan hätää kärsimässä. Mikäs se on täällä pakkasiin tottuneessa pohjolassa. Autoissa on nastat, toimiva auraus teillä, hyvät lämmitysjärjestelmät ja kunnolliset asusteet keliin kuin keliin.

    Ja onnea 6-vuotiaalle! Minä löysin tämän palstan vasta jokunen kuukaisi sitten. Valokuvistakin tykkään, kiitos Pauli!

  11. Sami
    31/01/2012 17:49

    Niin, tämä kylmä säähän on toistaiseksi vaikuttanut pahiten/parhaiten suunnilleen Rovaniemi-Kajaani linjan itäpuolella, ei juurikaan pohjanmaalla ja länsi-suomessa. Siksipä tammikuu tulee olemaan idässä tavanomaista kylmempi ja lännessä lämpimämpi. Nyt on kyllä vaikea arvioida miten on koko maan osalta keskiarvo, tuskin poikkeama 0,5 enempää on suuntaansa.

    Viime yön alin oli jyväskylässä odotusteni mukaan vain -23 paikkeilla ja sekin aamulla klo9 paikkeilla, yö oikeastaan mentiin -18..-19 ja runsaassa pilvisyydessä. Katsotaan josko tästä yöstä saataisiin selkeämpi, ainakin suunta on hyvä kun klo17 ollaan jo -24 paikkeilla.

  12. nimetön
    31/01/2012 18:41

    Suomen osaltahan näissä pakkasissa ei ole mitään ihmeellistä, vaikka media puhuukin nyt ennätyspakkasista. Kyllähän Etelä- ja Keski-Suomessa 25…35 asteen pakkasia mitataan jokaisena kunnon talvena, 2000-luvullakin useita kertoja.

    Harvinainen tilanne tulee olemaan nimenomaan varsinaisessa Euroopassa, jossa pääosa Euroopan väestöstäkin asuu.

  13. Petri
    31/01/2012 21:29

    Ei kannata vielä kuitenkaan uumoilla edes normaalikylmää talvea. Tämän kylmän purkauksen jälkipuoliskolla ainakin GFS ennustaa sitten jo totaalista täyskäännöstä – reilun viikon päästä Oulun eteläpuolisessa Suomessa saadaan vettä ja _samaan_ aikaan Välimerellä Etelä-Italiaa myöten tupruttaa lunta… Korkeapaine on löytämässä tutut asemansa Keski-Euroopasta ja Pyreneiltä.

  14. Jormis
    31/01/2012 22:18

    Tuokin ennustus on jo pariin otteeseen kerennyt tämänkin päivän aikana muuttua. Tällä hetkellä toki näyttää melko lämpimältä.

  15. SääJaMää
    01/02/2012 00:02

    Miten tuosta 850hPa:n lämpötiloista arvioidaan talvella lämpötiloja maanpinnalla? Kesän muistan mutta mites se talvella menikään?

  16. Sami
    01/02/2012 05:01

    Jyväskylän tammikuun keskiarvoksi sain -9,5. Voi olla että virallinen on -9,4. Siihen päättyi jyväskylän osalta keskimääräistä lämpimämpien kuukausien putki, edellinenkin ennätys oli 10 peräkkäistä.

  17. Sami
    01/02/2012 17:17

    Jaahas, koko suomen tammikuun keskilämpötila jäi plussalle, hiukan ilmatieteenlaitoksen ilmoitus silti ihmetyttää..miksi eivät ilmoittaneet koko suomen keskiarvoa ja 81-00 keskiarvoa, vain maininta että oli lauhempaa. Lisäksi kummastuttaa että ilmoitettiin keskimääräisistä kylmemmistä ”mutta poikkeama oli suuremmillaankin alle asteen”, Jyväskylä -9,5, 81-00 ka -8,3…olisiko itl:llä syytä mennä opiskelemaan perusmatematiikkaa.

    Minun hyeenansilmät toimivat edelleen 12/2010 alkaen vain yhden kuukauden(toukokuu2011) keskilämpötila on mennyt kymmenyksen väärin virallisiin, kaikki muut 13 täysin kohdillaan.

    Sitten muihin asioihin…minua kyllä ihmetyttää miten tehokkaasti aurinko saa pilvet haihtumaan. Jyväskylässä kahtena yönä on pilvisyys ollut runsasta ja lisääntynyt nimenomaan auringon laskiessa joka on kylmimmät lukemat pitänyt yöllä poissa, pilvet ovat olleet sitkeässä mutta auringon noustessa taivas selkenee ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Kesällähän aurinko kerää kumpupilviä taivaalle, onko talvella sitten toisin eli aurinko haihduttaa pilvet noustessaan.

    • maa
      02/02/2012 10:42

      Tiedotteesta löytyy myös maininta: ”tammikuu oli jo 11 perättäinen tavanomaista lämpimämpi kuukausi”. Turha ja harhaanjohtava ilmaisu, vaikka teoriassa pitäisikin paikkaansa. Tuota on lehdistö sitten siteerannut jopa otsikoinnissa.

      • AP
        02/02/2012 21:26

        Ja jos olisi jo käytetty uutta vertailukautta 1981-2010, joillakin paikkakunnila maalis-, touko- ja elokuu eivät enää olisi olleet keskilämmöltään tavanomaista lämpimämmät vaan ainoastaan tavanomaiset.

  18. Henkka
    01/02/2012 17:29

    Ennätyskylmää, superpakkanen voi luoja noita median hehkutuksia taas ei voi olla totta.

  19. Esa Tuunanen
    01/02/2012 21:45

    Sami, alimpien ilmakerrosten jäähtyminen auringon laskiessahan saa suhteellisen kosteuden kasvamaan jolloin sumua/pilviä alkaa syntyä jos kosteutta on riittävästi (sama aiheuttaa loppukesäisin yökasteen) ja aamulla sama tapahtuu päinvastaiseen suuntaan.

    Talvella taas olosuhteet ovat muuten kehnot kumpupilvien muodostumiselle joka tapahtuu silloin kun alimpien kerrosten auringon voimakkaasti lämmittämä ilma alkaa nousta kunnes se saavuttaa tason jossa se on jäähtynyt ympäristön lämpötilaan ja lakkaa olemasta ympäröivää ilmaa kevyempää. (siinä välillä jäähtyen kastepisteeseensä muodostaen pilven alareunan ellei inversio tulppaa nousua sitä ennen)

    Tässä hyvää tietoa tuosta ”ilmapakettien” peruskäyttäytymisestä
    http://www.myrskyvaroitus.com/site/myrskytieto/mb07_luotaukset.pdf

  20. Jormis
    02/02/2012 21:50

    Onko jossain esillä uuden vertailukauden termisten vuodenaikojen alkamisajat? Termisen kasvukauden kyllä löysin.

  21. Esa Tuunanen
    03/02/2012 12:40

    Ei niillä alkamisajoilla ole paljoa väliä vaan jatkuvat lämpötilat ratkaisevat.
    Kasvukausikin saa alkaa vaikka miten etuajassa mutta jos sen jälkeen on vain koleaa ja sateista niin viljat valmistuvat myöhässä jos edes kunnolla valmistuvat muuten kuin tähkässä itämällä.

    Ja iloisestihan se talvinen keli näyttää jatkuvan GFS-mallissa jo ensi viikon lopulle.

    • Jormis
      03/02/2012 22:50

      Tottakai lämpötilat ratkaisevat. Tilastojen suurena ystävänä haluan vain käsiini kaiken mahdollisen datan.

  22. Sami
    04/02/2012 22:51

    Jormis…pyydä ITL:lta palautekaavakkeella..itsekin sain kaikkien mittausasemien 1981-2010 keskiarvot vaikka vaan jyväskylän tietoja varmistukseksi tarvitsin jotta voin tilastoni muuttaa.

  23. Sami
    04/02/2012 22:55

    Niin…nyt näyttää siltä että jyväskylän kentoasemalle tästä olisi tulossa -30 tai kylmempi päivä.
    Kahtena edellisenä kylmänä talvenaa tähän ei ylletty. Huomattavasti eilisiä ennusteita kylmempää on, en jaksanut kaikkia paikkoja katsoa mutta en usko että tulevana yönä enää uutta pakkasennätystä suomessa tulee.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: