Etusivu > Lyhyet ennusteet, Sääennusteet > Lunta tupruttaa etelään, rajuja puuskia Tanskassa ja Ruotsissa

Lunta tupruttaa etelään, rajuja puuskia Tanskassa ja Ruotsissa

Lomat on vietetty ja on aika palata sorvin ääreen. Voimakas matalapaine on tiistain aikana matkaamassa Suomen eteläpuolitse itään. Sen myötä nollakelin lumisadetta on odotettavissa maan eteläosassa ja lumisade on paikoin runsasta. Samaisesta matalapaineesta saadaan myös yksiä tämän talven rajuimpia puuskia Etelä-Ruotsiin ja Tanskaan.

Lunta ja tuulta ärhäkästä matalapaineesta

Annan tällä kertaa animaatioiden kertoa suurimman osan tarinasta. Alla on nyt illalla pyöräyttämäni WRF-mallin ennuste puuskien osalta.

Yllä olevasta puuska-animaatiosta nähdään, että kovimmat puuskat osunevat yön aikana Tanskaan ja Etelä-Ruotsiin. Myöhemmin voimakkaat tuulet leviävät Kaliningradin alueelle ja Liettuaan. Etelä-Ruotsiin ennustetut puuskat ovat yli 25 m/s. Ruotsin SMHI varoittaa jopa 28 m/s yltävistä puuskista. Näin voimakkaat puuskat riittävät talvisaikaankin kaatamaan laajalti puita ja muutenkin aiheuttamaan paikoin vahinkoa katoille. Sähkökatkoksia on siis odotettavissa.

 

Meille Suomeen ei moisia puuskia ole odotettavissa. Sen sijaan maan eteläosaan saadaan reippaita lumisateita. Sateet alkavat vuorokauden vaihduttua tiistaille ja runsaimmat sateet  saadaan aamuyöstä aamupäivään. Lumisade tulee laajalti nollakelin säestämänä, joten lumensyvyys ei tule kunnolla kasvamaan. Yleisesti lunta saadaan 5-15 cm, eniten kaakon suunnalla, jossa myös lämpötila on alemmissa lukemissa ja lumi aavistuksen kuohkeampaa. Lumisateen myötä ajokeli muuttunee yön aikana erittäin huonoksi. Sateet heikkenevät iltapäivän aikana lännessä ja illalla hiljalleen myös idässä vaikka lumisateet jatkuvat keskiviikon puolelle.

Eli varsin talvinen päivä on tulossa maan eteläosaan. Tosin iltapäivällä voi olla pienet mahdollisuudet, että aurinko pilkahtaa etelärannikolla kun kuivaa ilmaa kiertyy matalapaineen keskustaa kohti.

Sää kylmenee

Matalapaineen väistyessä se imaisee mukaansa kylmää ilmaa pohjoisesta ja tuo sitä Suomen ylle. Keskiviikkona puhaltaa maan etelä- ja keskiosassa puuskainen ja kylmä pohjoistuuli. Näillä näkymin torstaina Suomen päällä vallitsee korkean selänne ja tuulet heikkenevät. Tällöin lämpötilat lähtevät laskusuuntaan. Tässä vaiheessa talvea voi jo hieman huomata selkeällä säällä auringon vaikutuksen. Torstaina päivällä liikutaan koko maassa -10..-20 asteen välillä, mutta öisin lämpötila voi paikoin selkeillä ja heikkotuulisilla alueilla laskea lähelle -30 astetta.

Perjantain tienoilla matalapaine näyttää matkaavan Norjan ja Ruotsin yli Suomen eteläpuolitse kaakkoon. Siitä saattaa yltää joitain sateita lähinnä maan lounaisosiin.

Viikonlopun aikana korkeapaine näyttää voimistavan otettaan Suomen yllä. Samalla Siperiasta saattaa purkautua erittäin kylmää arktista ilmamassaa meille saakka. Ensi viikon alussa voipi olla potentiaalia, että paikoin mitataan tämän talven pakkasennätyksiä. Nooh, täytyy kahtella tuota tilannetta tarkemmin loppuviikosta. Alla on kuitenkin mausteeksi Lahteen GFS mallin parviennuste.

Verrattuna ilmamassan pitkän ajan keskiarvoon (punainen käyrä) on ilmamassa Lahdessa ensi viikolla jopa 10 astetta tavanomaista kylmempää. Helmikuusta voipi hyvinkin muodostua tavanomaista kylmempi jos tuo Siperiasta Suomeen ulottuva korkeapaine jää paikoilleen pidemmäksikin aikaa ja matalapaineet jäävät jylläämään Etelä- ja Keski-Eurooppaan. Tarkkaillaan tilannetta.

Mainokset
  1. 08/02/2011 06:49

    Ajokeli Espoossa kuuden maissa oli kieltämättä varsin haastava. Liukasta ei ollut, mutta pöllyävä lumi kyllä haittasi näkyvyyttä.

    Mielenkiintoista, miten nyt näyttääkin helmikuusta tulevankin tavanomaista kylmempi, kun vielä noin viikko sitten siitä ennustettiin lämpimämpää.

  2. Tuomo T.
    08/02/2011 08:45

    Kiitos jälleen päivityksestä! On kyllä ällistyttävää, miten nopeasti ja totaalisesti helmikuuta koskeva ennuste muuttui. Kun vielä viikko sitten CFS-malli oli sitä mieltä (samoin olin itsekin), että helmikuusta tulee selvästi keskimääräistä lämpimämpi, nyt on toiset ajatukset:

  3. ajo
    08/02/2011 09:11

    Ei ole ensimmäinen kerta, kun kuukausi- ja kausiennusteet pettävät ja rankasti. Oma mielipide on, että ne eivät ole edes arvausta parempia. Nehän johdattalevat ihmistä uskomaan johonkin säätyyppiin, jonka toteutuminen on kuitenkin täysin arpapeliä.

    Eräs kuukausiennuste sai tosiaan vielä tammikuun 27.päivä 1-3 asteen positiivista anomaliaa laajalti koko pohjoiseen Eurooppaan, viikoille 6 ja 7.

    • 08/02/2011 10:47

      ajo :
      Oma mielipide on, että ne eivät ole edes arvausta parempia.

      Vaikka ne todistetusti ovat arvausta parempia. Miksi täysin epäinformatiivisen ennusteen eli arvauksen ja todennäköisyysennusteen erottaminen on niin vaikeaa? Heikkokin sään todennäköisyysennuste on taloudellisesti arvokas – ja aivan konkreettisesti jos hinnoitellaan esim. sähköä tai appelsiinifutuureja.

      • ajo
        09/02/2011 08:57

        Suursäätilan muutosta nuo kuukausiennusteet eivät saa kiinni.

        Nykyisen kaltaisen kuukausiennusteen pystyy tekemään kuka tahansa ilman tietokoneita ja malleja (tyyliin jos tämä viikko on ollut lauhaa, niin on ensi viikko ja sitä seuraavakin).

        Kuukausiennusteissa mahdollinen positiivinen korrelaatio (mitä itse epäilen), johtunee että usein tietty säätyyppi vallitsee useiden viikkojen ajan, etenkin talvisaikaan.

      • Matti
        10/02/2011 09:17

        ”Vaikka ne todistetusti ovat arvausta parempia”

        Ehkä ne ovat yhtä hyviä, kuin huono satunnaislukugeneraattori 😉

      • nimetön
        14/02/2011 15:50

        Tässä on nyt esimerkki, miten pihalla nuo kuukausiennusteet voi olla. Parin viikon takainen kuukausiennuste sai tälle viikolle 1-3 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Todellisuus taitaa olla jopa 15 astetta keskimääräistä kylmempi!

        Voiko pahemmin mennä enää pieleen?

  4. 09/02/2011 13:03

    Joo, Suomen osalta tilanne voi olla melko lailla noin. Kuitenkin jo tilastollinen tieto suursäätilojen pysyvyydestä ehdolla aika, paikka, suursäätila, Atlantin SST ja ehkäpä jotkut telekonnektiot on parempi kuin ei mitään. Oikeastaan jo pelkkä kvantitatiivinen tieto suursäätilojen pysyvyydestä talvella, ilman mitään korrelaatteja, on parempi kuin ei mitään.

  5. 10/02/2011 11:32

    Matti :
    “Vaikka ne todistetusti ovat arvausta parempia”
    Ehkä ne ovat yhtä hyviä, kuin huono satunnaislukugeneraattori

    Paitsi että satunnaislukugeneraattori korreloi itsensä eikä todellisuuden kanssa. 🙂


    http://en.wikipedia.org/wiki/Forecast_skill
    Nimenomaan helmikuu näyttää olevan Skandinavian osalta helppo kuukausi CFS:lle.

    Venäläiset laskevat omaa tarkkuuttaan vähän eri tavalla:
    http://neacc.meteoinfo.ru/forecast/9-ver-t2m-eur/23-verif-0-jfm-t2m
    Jos ymmärrän oikein, arvauksella nuo luvut olisivat 33%, nyt ovat luokkaa 45%-50%.

  6. Matti
    10/02/2011 15:32

    Hyvännäköistä lumimyräkkää ollut Chicagossa: http://vimeo.com/19551063

  7. Nimetön
    10/02/2011 23:41

    Juuri taas uuden forecan ennusteen kirjasin jossa seuraan miten ennustukset toteutuu jyväskylän osalta…12.-19.2. ennustettu keskilämpötila on -20,2, hauska nähdä kuinka nyt pakkasennustus osuu, vai onko taas 5-10 astetta extraa pakkasissa.

  8. Sami
    11/02/2011 05:24

    Yllä oleva oli siis minun kirjoitukseni, kaippa kaikki sen tuosta jyväskylästä arvasi.

  9. Tuomo T.
    11/02/2011 08:28

    Tunnustan jo nyt erehtyneeni karkeasti helmikuun ennusteessani. Saatte lyödä sormille viivottimella :). Jotenkin niin moni ennuste + todennäköisyysarvioni viittasivat lauhaan helmikuuhun mutta rehellisesti sanoen: paljon tyytyväisempi oon näihin nykyisiin ennusteisiin.

    Mutta edelleen olen aika äimän käkenä: saatiin kaksi lumista pakkastalvea peräkkäin! Ei olisi uskonut!

  10. Teemu
    11/02/2011 08:57

    Tuomo T. :Tunnustan jo nyt erehtyneeni karkeasti helmikuun ennusteessani. Saatte lyödä sormille viivottimella . Jotenkin niin moni ennuste + todennäköisyysarvioni viittasivat lauhaan helmikuuhun mutta rehellisesti sanoen: paljon tyytyväisempi oon näihin nykyisiin ennusteisiin.
    Mutta edelleen olen aika äimän käkenä: saatiin kaksi lumista pakkastalvea peräkkäin! Ei olisi uskonut!

    Eikös lumitalvien ja kylmien talvien todennäköisyys pitäisi olla tästä eteenpäinkin suurehkoa, koska tässä on käsittämättömän pitkä lauha jakso takana kuitenkin.

    Itse puolestaan olisin äimän käkenä, mikäli lähivuosina olisi lauhoja talvia.

    • 11/02/2011 10:26

      Miten lauhojen talvien sarja lisää kylmien talvien todennäköisyyttä? Jos heität kolikkoa ja saat kymmenen klaavaa, onko seuraavilla kymmenellä heitolla kruunan todennäköisyys suurempi?

      Edelliseen liittymättä, täytyy myös muistaa että talvien osalta kolikko on jo vinoutunut lauhaan suuntaan.

  11. Tuomo T.
    11/02/2011 10:33

    En myöskään näe mitään perustetta, miksi kylmiä talvia tulisi peräkkäin lisää. Jo kaksi peräkkäistä on nykyisen muuttuneen ilmaston aikana vähintään epätodennäköinen tilanne.

    1980-luvun lopulla tapahtui tilastoissakin selvä muutos lauhojen talvien suuntaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana ei oikeastaan ole kertaakaan ollut kahta selvästi kylmää talvea peräkkäin. Sodankylässä oli kaksi talvea, 1998 ja 1999, peräkkäin, jotka jäivät 1971-2000 keskiarvojen (tai siis silloin 1961-1990) tason alapuolelle, mutta Helsinki-Kaisaniemessä kylmää talvea on aina seurannut lauha talvi. (näin kävi talvien 1993-94, 1995-96 ja 2002-03) jälkeen.

    • Tuomo T.
      11/02/2011 10:35

      Tottahan toki on mahdollista, että tässä tulisi kolmen kylmän talven putki tyyliin 1985-87, mutta pidän sitä erittäin epätodennäköisenä. Samoin kuin kylmästä talvesta ei voi päätellä tulevaksi lämmintä kesää ei kahden peräkkäisen talven välillä ole mitään korrelaatiota.

      • Sami
        11/02/2011 17:32

        Ilmasto vaihtelee, siitä kaikki johtuu, aivan hyvin nyt voi tulla 3 kylmän talven putki. Otetaan esimerkki vaikka talvista 75-76…86-87, silloin oli jyväskylässä 12 talvesta 9 keskimääräistä kylmempiä, 1 tavanomainen ja 2 n.1-2 astetta keskimääräistä lauhempia. Sen jälkeen eli 87-88…09-10 22:sta talvesta 5 oli keskimääräistä kylmempiä, 2 tavanomaisia ja 16 keskimääräistä lämpimämpiä.

    • säätöliittomies
      12/02/2011 21:57

      ”1980-luvun lopulla tapahtui tilastoissakin selvä muutos lauhojen talvien suuntaan. Kahdenkymmenen vuoden aikana ei oikeastaan ole kertaakaan ollut kahta selvästi kylmää talvea peräkkäin. ”

      Oisko tässä vähän liian lyhyt aikasarja kyseessä pitkäaikaisten muutosten seuraamiseksi? 20-vuotta on kuitenkin aika lyhyt luraus, noin niinkuin ilmastollisessa mittakaavassa. Mistä me oikeastaan tiedetään, mitä kaikkia pitkäaikaisia kiertoliikkeen vaihteluita ilmakehässä on? Meillähän oli tässä 2000-luvulla pitkään vallalla lounaiset ilmavirtaukset talvisin, olivatko nämä ilmastonmuutosta vai jotain ilmakehän tavanomaiseen käyttäytymiseen liittyvää…
      Kysymykseni on, että onko ilmasto oikeasti muuttunut niin paljon, että useampia kylmiä talvia ei voisi tulla peräkkäin?
      Vai vaikuttaako ”ilmaston muuttumiseen” 90-luvun ja 2000-luvun lauhat talviset lounatuulet?
      Jos kahden peräkkäisen talven välillä ei ole korrelaatiota, niin eikös tällöin ole loogista, että se kolmas talvi voi olla joko lämmin tai kylmä? Sen kummemmin sanomatta, että on ’epätodennäköistä, että kolmas talvi on kylmä’ ? Millä perusteella on epätodennäköistä, jos talvien välillä ei ole korrelaatiota?
      Sen kummemmin mulla ei ole kantaa, onko talvi kylmä vai lämmmin. Mielestäni molemmat vaihtoehdot ovat mahdollisia ensi vuonna, jompi kumpi jopa todennäköinen 😉

  12. Teemu
    11/02/2011 17:52

    Janne S :Miten lauhojen talvien sarja lisää kylmien talvien todennäköisyyttä? Jos heität kolikkoa ja saat kymmenen klaavaa, onko seuraavilla kymmenellä heitolla kruunan todennäköisyys suurempi?
    Edelliseen liittymättä, täytyy myös muistaa että talvien osalta kolikko on jo vinoutunut lauhaan suuntaan.

    Niin varmaan tässä on olennaista, onko kolikko vinoutunut ylipäänsä lauhaan suuntaan ja mistä se on johtunut. Itselle on jäänyt kovin epäselväksi, miksi kasvihuoneilmiö (ilmeinen kolikon vinouttaja..?) nostaisi juuri lämpötiloja talvisin? ”Peruslämpötila” nousee? ja ilmavirtauksissa ei tapahdu muutoksia ”standardista” vai kasvihuoneilmiö yleistää / tehostaa länsi-/lounaisvirtauksia? Tästä on ollut kovin vähän tarinaa näin yleisesti ottaen. Yleisestihän ottaen kasvihuoneilmiön vaikutuksesta kesälämpötiloihin on ollut, että vaikutus ei olisi niin suurta kesäisin kuin talvella. Miksi siis juuri talvella?

  13. 11/02/2011 22:26

    Teemu :
    Itselle on jäänyt kovin epäselväksi, miksi kasvihuoneilmiö (ilmeinen kolikon vinouttaja..?) nostaisi juuri lämpötiloja talvisin?

    En minäkään tiedä, mutta voisi kuvitella että syyt olisivat samansuuntaisia kuin miksi arktis lämpenee enemmän kuin alemmat leveysasteet: http://www.skepticalscience.com/What-causes-Arctic-amplification.html

    Eli ”Changes in cloud cover, increases in atmospheric water vapour, more atmospheric heat transport from lower latitudes [eli lounaisvirtauksia] and declining sea ice [tai meillä ehkä lumipeite]”. Myöskin talvien lämpötilajakauma on pitkähäntäinen alaspäin. Kun ne kaikkein kylmimmät tilanteet leikkaa pois, jolloin siis vallitsee inversio ja ilmamassa on arktista, vaikuttaa se huomattavasti keskilämpötilaan.

    Tämä siis kaikki pelkkää arvailua.

  14. Ilari Lehtonen
    13/02/2011 00:31

    No niin, nyt ovat TuTiempon sivuille ilmestyneet tammikuun kuukausikoosteet mm ”lakkautetuilta” Turun ja Oulun lentoasemien säähavaintoasemilta.

    http://tutiempo.net/en/Climate/Turku/01-2011/29720.htm
    http://tutiempo.net/en/Climate/Oulu/01-2011/28750.htm

    Ihan suoraan noita ei voi IL:n julkaisemiin arvoihin verrata havaintoaseman päättelemiseksi lukuarvoista salapoliisityönä, koska useilta paikkakunnilta TuTiempon sivuilla esitetään maksimi- ja minimiarvot vain asteen tarkkuudella ja vuorokauden rajana käytetään nähdäkseni paikallista aikaa eikä UTC-aikaa kuten IL:llä on tapana maksimi- ja minimilämpötilojen osalta tehdä.

    Joka tapauksessa esimerkiksi Turun osalta kuukausikeskilämpötilat ovat useimmiten 0,1 asteen sisällä IL:n ilmoittamista lentoaseman havainnoista, aika usein juuri tuon kymmenyksen verran kylmempiä. Sen sijaan esimerkiksi Jyväskylän osalta näyttäisivät sekä joulu- että tammikuu olleen TuTiempon mukaan kymmenyksen lämpimämpiä kuin IL:n mukaan. Missään nimessä nuo Turun arvot eivät voi olla Artukaisista peräisin (mitä puoltaa myös sademäärätietojen puuttuminen siitä lähtien, kun sademäärähavainnot lentoasemalla lakkasivat 1.7.2006) sen jälkeenkään, kun lentoaseman havaintoasema ”lakkautettiin” 18.1., vaikka aiemmissakin havainnoissa on jotain mätää, koska esimerkiksi tammikuun ensimmäisellä viikolla lentoaseman alin lämpötila oli -16,6 °C ja TuTiempon sivuilla on useammankin päivän minimi -18 °C.

    Yhteenvetona väitän, että esimerkiksi Turun ja Oulun lentoasemien säähavainnoista kiinnostuneet löytävät dataa ko asemilta edelleen netistä, vaikka IL:n sivuilta sitä ei enää löydykään.

    • Sami
      14/02/2011 14:14

      Viime syksynä vertailin jyväskylän lukemia, en jaksa nyt selailla enää uudestaan mutta oli kuukausikeskilämpötiloissa useammankin kymmenyksen, jopa puolen asteen heittoja ilmatieteenlaitoksen lukuihin. Nyt ilmastonmuutosaikana kun kymmenyksetkin ovat tärkeitä niin pakko yrittää viralliset lukemat jostain saada, mutta oikeassa olet siinä että paremman puutteessa tutiempon lukemat ovat kohtalaisen lähellä totuutta.

  15. SääJaMää
    14/02/2011 18:37

    Huoh! Toiveikkaana täältä käyn katsomassa mahdollisia merkkejä kevään etenemisestä. Piiiitkä on tämä talvi jo ollut. Toivottavasti Naot sun muut härrävärkit pyörähtää pian siihen malliin, että lumet humpsahtais ja ”räästäät tippuis”. Sitä odotellessa, hyvää talven jatkoa!

  16. 14/02/2011 18:59

    Lähiaikoina olemme näillä näkymin lisäämässä IL:n sivuille noin 10 aseman listan, jossa olisi saatavilla tarkasteltavan kuukauden keskilämpötila, edeltävän vuoden vastaava arvo, 1971-2000 vertailuarvo sekä mahdollisesti 1981-2010 vertailuarvo. Toivottavasti nämä auttavat nyt aluksi numeronälkään. Samille tiedoksi, että mukana on Jyväskylä.

    • Sami
      14/02/2011 20:30

      Kiitos Pauli ja tietysti Ilmatieteenlaitos! Numeronälkä on tosiaan suuri, kyllä on monta luentolehtiön paperia mennyt numerorallissa 🙂

    • Sami
      16/02/2011 01:33

      Nyt on näköjään tammikuun keskilämpötilat 12 paikan osalta tulleet ilmatieteenlaitoksen sivuille. Kyllä ne ihan mukavasti ovat ympäri maata, hiukan kummeksuttaa miksi paikoiksi on valittu pikkukyliä. En vielä viitsinyt laittaa muita kuin jyväskylän tiedon muistiin mutta Paulille kysymys…onko paikkakunnat samat koko vuoden, jos ei ole ja ne vaihtuu/osa vaihtuu niin niitä on turha silloin tarkkailla. Olisi hyvä jos paikat olisivat samat koko vuoden niin pystyisi seuraamaan millainen koko vuosi on eripuolilla suomea.

      • 16/02/2011 08:28

        Pyritään pitämään ainakin nuo paikat jatkossakin. Se miksi noita ”pikkukyliä” tuli mukaan johtuu yksinkertaisesti siitä, että näillä alueilla ei oikein muita asemia löytynyt joista saataisiin sekä 1971-2000, 1981-2010 vertailuarvot sekä tulevat havainnot mukaan. Nämä asemat ovat pysyneet samoilla paikoilla ainakin 1971 lähtien ja jotta asemia olisi suht tasaisesti ympäri maata niin näihin asemiin nyt päädyttiin.

  17. Sami
    15/02/2011 22:24

    Laskin tuossa kuinka pitkän jakson jyväskylässä oli 09-10 talvena keskilämpötila alle -10. Samalla tämän hetken ennusteen mukaan laskin tilanteen tälle talvelle.
    09-10: 23.11.09-31.3.2010, 123pv -10,03. Tämän talven tilanne 23.2 ennusteeseen asti: 31.10-23.2, 116pv -10,08. Eli hyvin todennäköisesti tämän vuoden jakso venyy pitemmäksi kuin viime vuoden. Ihan siksi laskin tämän koska jyväskylän 1971-2000 joulu-helmikuun keskilämpötila on -7,8, ja jakso sisältää vain 90 tai 91 päivää.

  1. No trackbacks yet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: