Syksy saapuu

Elokuun alun ennätyslämpötilat ovat vaihtuneet kuun loppua kohden syksyisen viileisiin lukemiin koko maassa. Selvää lämpenemistä ei ole näköpiirissä, joten helteille voidaan suurella todennäköisyydellä heittää hyvästit tämän vuoden osalta.

Menneestä kesästä

Alla on 2 metrin lämpötilan poikkeama maa-alueilta 20N latitudin pohjoispuolelta touko-heinäkuilta. Poikkeama on laskettu 1989-2001 suhteen. Siitä nähdään kuinka mennyt touko-heinäkuu oli pohjoisella pallonpuoliskolla lämpimin vuosikymmeniin.

Lähde: ECMWF

Toukokuun alusta elokuun 17. päivään saakka ollut ajanjakso oli koko Suomen mittakaavassa lämpimin vuodesta 1961 lähtien tarkasteltuna. Tämän jakson Suomen keskilämpötila oli +13,94 astetta kun toiseksi lämpimin vastaava jakso koettiin vuonna 2002, jolloin keskilämpötila oli +13,79 astetta. Koko kesän yhteenvedon teen lähempänä kuunvaihdetta.

Vesipatsaille otolliset olosuhteet

Ruotsin yllä oleva matalapaine on keskiviikon aikana kulkemassa Suomen eteläpuolitse kohti itää. Keskiviikkona onkin maan eteläosissa odotettavissa paikoin ukkoskuuroja. Etelä- ja länsirannikolla kannattaa torstai-aamupäivään saakka tarkkailla vesipatsaita merellä. Vesipatsas on käytännössä trombi veden yllä. Ne ovat yleisimpiä syksyllä lämpimän meriveden yllä. Heikko tuuliväänne, alhainen pilven alaraja ja tuulien törmäysalue suosivat vesipatsaita. Nämä olosuhteet ovat jossain määrin kehittymässä lähipäivinä. Vesipatsaat ovat tyypillisimpiä rannikon tuntumassa olevissa nauhamaisissa (ukkos)kuuroryppäissä. Mikäli tällaisen vesipatsaan tai suppilon havaitset, ilmoita siitä Ilmatieteen laitokselle (nettisivujen kautta). Vesipatsaista on tullut alustavasti havaintoja viime päiviltä, joten tilannetta kannattaa tarkkailla.

Loppuvuoden pitkä ennuste

Vuodenajat ovat hiljalleen vaihtumassa ja on aika luoda ensimmäinen karkea silmäys syksyn ja alkutalven säähän. Jälleen alkuun maininta, että ennuste on hyvin epävirallinen eikä siitä tule tehdä suurempia johtopäätöksiä. Pitkiä ennusteita on vaikea tehdä Suomen leveysasteille meidän hyvin vaihtelevien säätyyppien vuoksi. Niinpä signaalit ovat yleensä varsin heikkoja ja ne vaativat merkittävämpää subjektiivista tulkintaa ja spekulointia. Tätä ennustetta tuleekin päivittää syksyn kuluessa.

Tällä hetkellä pitkät ennusteet ennakoivat, että syksyllä ja alkutalvesta suursäätilanne olisi seuraava: Atlantilla vallitsee tavanomaista korkeampi ilmanpaine Azorien ja Islannin välillä. Toisaalta Suomen yllä tai Suomesta itään/kaakkoon vallitsee keskimäärin matalampi paine. Tällaisessa asetelmassa matalapaineet matkaisivat Atlantin korkeapaineen pohjoisreunaa pitkin idemmäksi ja ne putoaisivat etelämmäksi Skandinavian yllä ja jäisivät pyörimään Suomen itäpuolelle. Tämä tarkoittaisi ehkä hetkellisesti hieman lämpimämpiä tuulahduksia maan eteläosiin matalapaineiden etupuolella, mutta vastaavasti voimakkaampia kylmän purkauksia pohjoisen suunnalta matalapaineen jälkipuolella. Kylmän purkaukset ja matalapainetoiminta viittaisivat ehkä hieman lumisempaan alkutalveen. En pitäisi mahdottomana, että jo lokakuun toisella puoliskolla saataisiin eteläänkin välillä hieman reippaammin lunta.

Vaikka asetelma ei suoranaisesti suosi pitkäkestoista myrskyjunaa, on tilanteessa potentiaalia varsin voimakkaille ja puuskaisille pohjoistuulille matalapaineiden takaosissa (etenkin maan pohjoisosissa).

Yhteenvetona voisi siis arvioida, että syyskuu mennään karkeasti ottaen tyypillisessä, vaihtelevassa syyssäässä. Lokakuun aikana sää viilenee selvemmin ja ensimmäiset reippaammat lumisateet ovat mahdollisia. Marras- ja joulukuu olisivat suurimpaan osaan 2000-luvun alkutalviin verrattuna kylmempiä ja lumisempia. Eli todennäköisemmin on odotettavissa viileämpi kuin lämpimämpi loppuvuosi. Varsinaisia talvikuukausia (tammikuu-helmikuu) en vielä uskalla arvioida lainkaan.

Seurataan tilannetta syksyn mittaan ja päivitetään ennustetta uusien tietojen pohjalta aina kuukausittain.

Mainokset
  1. 25/08/2010 07:18

    Kiitos vuodenaikaennusteesta. Mielenkiintoista seurata kuinka käy. Tähän asti olet onnistunut älyttömän hyvin osumaan ennusteissa kohdalleen. Ei mitään paineita… 🙂

    Tämä (ja edeltäjä) on kyllä niin erinomainen blogi kun vaan olla voi!

  2. Tuomas
    25/08/2010 18:23

    Ensilumen ajankohta — yksityiskohdassa jopa käänteinen ilmastonmuutos?

    Paulille: Ennakoit, että lokakuun jälkipuoliskolla saattaisi tulla runsaastikin lunta tupaan. Tämä olisi eteläisimmässä Suomessa ensilumenkin ajankohtana keskimääräistä aikaisempi.

    Tämä vuosi ei jäisi kuitenkaan ainoaksi erittäin aikaisen ensilumen syksyksi viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Esimerkiksi Tampereella ensilumi havaittiin 1992 muistaakseni 11.10., 2002 5.10., 2003 joskus noin 20.10., ja olikohan se 2007 noin 10.10.

    Pitkäaikainen keskiarvo on pk-seudulla muistaakseni noin 10.11. ja Tampereella noin 1.–5.11.

    Erityisesti siis viimeisen 10 vuoden aikana Tampereella on satanut huomattavan usein poikkeuksellisen aikainen ensilumi. Samana aikana poikkeuksellisen myöhäisiä ensilumia ei ole tainnut olla kuin 2008. (Vuonna 2000, vaikkakin syksy oli keskimäärin erittäin lämmin, ensilumi tuli Tampereelle lyhyen kylmän purkauksen myötä noin 28.10.)

    Pk-seudun osalta tilanne lienee suunnilleen samanlainen, paitsi että vuosi 2000 poikkeaa 45 päivää.

    Pystyisitkö katsomaan tilastoista, onko ensilumen ajankohta ollut viimeisen vuosikymmenen aikana erityisen aikainen, vai onko ensilumen aika vain pysynyt ennallaan?

    Asia kiinnostaa minua, sillä nuo erityisen aikaiset ensilumet ovat todella pistäneet silmään. Saattaa kuitenkin olla, että kyse on vain tavanomaisesta vaihtelusta.

    Jos tutkit useampia paikkakuntia, niin toivoisin, että Tampere on niiden joukossa.

    Muistaakseni päivämäärät Tampereella olisivat seuraavat:

    1999 n. 15.11.
    2000 n. 30.10.
    2001 n. 5.11.
    2002 n. 5.10.
    2003 n. 20.10.
    2004 n. 15.11.
    2005 n. 30.10. ??
    2006 n. 30.10.
    2007 n. 10.10.
    2008 n. 25.11. ??
    2009 n. 5.11.

    Mistä tulisi 11 vuoden keskiarvoksi noin 1.11.

  3. Allu
    26/08/2010 00:26

    Jännä nähdä miten käy ennusteen kanssa. Kesän ennuste osui jo jokseenkin kohdalleen. Osaisitko vastata kysymykseen minkälaisiin lämpötilalukemiin Suomessa voidaan tietyissä olosuhteissa päästä? Eli onko mahdollista, että esim. Etelä-Suomessa tultaisiin joskus rikkomaan +40 asteen raja? Entä kuinka kylmää Lapissa voisi teoriassa olla?

  4. Sami
    26/08/2010 01:48

    Saas nähdä, itse en uskalla juuta enkä jaata sanoa syksyn säistä. Tilastoja tutkailemalla olisi odotettavissa kylmä marraskuu(kuumia heinäkuita seurannut useasti kylmä marraskuu), voihan se olla ihan sattumaa mutta ei ne hyvin kylmät marraskuutkaan ihan jokavuotisia ole. Paulin ennusteeseen suhtaudun siksi varauksella vielä että jos syys-joulukuu jakso on normaalia kylmempi niin on myös koko vuosi ja edellisen kerran näin on käynyt vuonna 1998. Kohtahan muuten vaihtuu tuo 30 vuoden keskiarvojakso, eli 1971-2000 poistuu ja tilalle tulee 1981-2010.

    • 26/08/2010 10:22

      Tein nopeasti tarkastelun koko Suomen lämpötilojen osalta heinäkuiden ja marraskuiden suhteista. Vuodesta 1961 lähtien yhdeksän lämpimimmän heinäkuun jälkeen tuli kolme selvästi tavanomaista kylmempää marraskuuta, kaksi selvästi lämpimämpää ja neljä melko tavanomaista. Tilastollista yhteyttä ei näiden välillä siis oikein ole. Kaikkein kylmimmät marraskuut ovat puolestaan tasaisesti jakautuneet niin, että niitä on edeltänyt suunnilleen yhtä monta kylmää ja kuumaa heinäkuuta.

  5. 26/08/2010 07:15

    Allu: Tästä blogista olen oppinut, että keskikesällä 2 m lämpötila voi olla noin 15-17 asetetta korkeampi kun ilmamassan lämpötila. Eli 40 asteen rikkominen vaatisi 22-25 asteisen ilmamassan. Tänä kesänä Kaakkois-Suomessa kaiketi on ilmamassan osalta lähellä noita lukemia piipahdettu. Eli ihanteellisissa olosuhteissa (kirkas taivas ja tyyntä) voitaisiin kait teoriassa 40 astettakin saada rikki. Mutta tänä kesänä ainakin kun ilmamassa on noissa lukemissa on taivas enemmän tai vähemmän umea ilman kosteudesta johtuen, joten aurinko ei varmaan maata pääse ihan täydellä teholla lämmittämään. Varmaan aika vaikea olisi näillä seuduilla saada 40 astetta rikki, kun ei kait se mennyt siellä Moskovassakaan rikki, vaikka ennätyshelteet olivatkin.

    • 26/08/2010 09:10

      Tosiaan teoriassa +40 voisi juuri ja juuri olla nykyilmastossa mahdollinen. Pakkasten osalta arviointi on hankalampaa, sillä tähän vaikuttavat niin paljon ympäristön olosuhteet ja siten havaintopaikkojen sijainti (esim. kylmä, raskaampi ilma kasautuu laaksoihin).

  6. Janne S
    26/08/2010 09:06

    Paulin ennusteeseen suhtaudun siksi varauksella vielä että jos syys-joulukuu jakso on normaalia kylmempi niin on myös koko vuosi ja edellisen kerran näin on käynyt vuonna 1998.

    Tuollainen ennustaminen vaatisi peräkkäisten kuukausien välille negatiivista korrelaatiota. Korrelaatio on pikemminkin positiivinen, jos mitään riippuvuutta on. Keskiarvojen suhteellisen pieni hajonta ei johdu ajanjaksojen ”itsensäkorjaavuudesta”, että kylmä loppu korvaisi lämmintä alkua tai päinvastoin, vaan suurten lukujen laista.

    Noppaakin kun heittää 1000 kertaa tulee aika tarkasti 1000/6 ykköstä – muttei siksi että loppupäästä niitä tulisi enemmän jos alkupäätä sarjaa on ollut vähemmän. Ja ”aika tarkasti” on vain suhteessa heittojen kokonaismäärään – absoluuttisesti ykkösten määrä heittelehtii sitä enemmän mitä pidemmästä heittosarjasta on kyse.

  7. Sami
    26/08/2010 16:54

    Noista kuumista heinäkuista ja kylmistä marraskuista sen verran että minusta riski on suurempi nyt kylmälle marraskuulle, vain kerran(2003) on marraskuu ollut selvästi k-arvoa leudompi lämpimän heinäkuun jälkeen, joten jos vetoa olisi lyötävä niin kylmänpuoleiselle marraskuulle roponi pistäisin.

    Laskin tuossa myös heinäkuuhun ja alustavasti elokuunkin vertailukeskiarvot jyväskylään 1981-2010. Ensin luvuissa on 61-90, toisena 71-00 ja kolmantena 81-10:

    Tammikuu:-9,9, -8,5, -8,3. Helmikuu:-9,5, -8,7, -8,6. Maaliskuu:-4,7, -4,0, -3,8. Huhtikuu: 1,3, 1,4, 2,2. Toukokuu: 8,7, 8,7, 8,9. Kesäkuu: 14,1, 14,0, 13,7, Heinäkuu: 15,7, 16,0, 16,5. Elokuu: 13,6, 13,7, 14,1. Laitan täyden paketin kunhan vuosi on jaksanut loppuun asti.

  8. tilastonikkari
    26/08/2010 23:12

    YLE suoritti vahvasti taas tässä uutisoidessaan Venäjän helteiden ja Pakistanin tulvien yhteisestä selittäjästä New Scientistin juttuun viitaten. Julkaisivat jopa ”parhaista” nettikommenteista oman uutisen http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/08/kesan_poikkeussaa_puhututti_nettikeskustelijoita_1929916.html Ihan mitä tahansa kommentteja ei sentään kelpuutettu http://ursa.fi/ursa/viestinta/listat/myrskybongarit-l/6235.html

    Laskin nopeasti marraskuun keskilämpötilat Helsingistä niiltä vuosilta, kun heinäkuun keskilämpötila on ollut vähintään 20 astetta. Tällaisia vuosia on kaikkiaan ollut ennen tätä vuotta 11 ja näiden vuosien marraskuiden keskilämpötila on ollut -0,7 °C keskihajonnan ollessa 2,2 °C. Lämpimin oli vuoden 2003 marraskuu (3,7 °C) ja kylmin vuoden 1925 marraskuu (-4,0 °C). Aika pieni on kuitenkin tuo otos, joten ehkä tähän pätee vanha kasku ”vale, emävale, tilasto”.

  9. Tuomo T.
    27/08/2010 08:20

    Mielenkiintoinen on muuten ollut tämä ”jyrkkä leikkaus” todella kuumien säiden ja tämän nykyisen, viileämmän säätyypin välillä. Täällä etelässähän ei kovin kylmää ole vielä ollutkaan vaan pikemminkin lähempänä normaalia, mutta Pohjois-Suomessa päivälämpötilatkin ovat olleet syyskuun tasolla.

    Eihän se välttämättä mikään yllätys ole. Kuten muistetaan, ensimmäinen helleviikko oli jo toukokuun puolivälissä ja siitä lähtien jatkui koko ajan lämpimänä kesäkuun lopulle, jolloin ”päättymätön helle” alkoi ja jatkui elokuun puoliväliin.

    Mäkin kallistun kylmähkön marraskuun puolelle. Veikkaan myös, että syyskuu on melko lähellä 1971-2000 tasoa lämpötilaltaan, melko sateinen myös. Lokakuusta tulee pari astetta keskimääräistä lämpimämpi.

  10. tilastonikkari
    27/08/2010 11:10

    Pohjois-Suomessa ei myöskään kovin kuumaa missään vaiheessa ollutkaan. Tuo pitää kyllä oikaista, että toukokuun helleviikon jälkeen olisi ollut koko ajan lämmintä kesäkuun lopulle asti, sillä melko viileähän tuo kyseinen jakso vielä oli keskiarvoihinkin verrattuna.

  11. Sami
    27/08/2010 17:24

    Aivan…todellakaan toukokuun helteiden jälkeen ei ollut lämmintä kesäkuun lopulle asti…23.5-16.6 jyväskylän keskilämpötila oli 11,0 astetta, silloin ei todellakaan voi puhua lämpimästä säästä, koleaa se on.

    Tuomo otti kantaa jyrkkään lämpötilan muutokseen…toisaalta se oli hyvinkin odotettavissa koska lapissa ei hellepäiviä ollut juuri ollenkaan tänä kesänä ja talvikin kävi kolkuttelemassa lapissa heinäkuussa.

  12. Sami
    28/08/2010 01:42

    Ei taida helsingissäkään tulla kaikkien aikojen lämpimintä kesää, 27.8 päivän jälkeen keskiarvo on 18,46 ja ennätys siis 18,2. Neljän viimeisen päivän keskilämpötila on forecan mukaan n.11,5 astetta joka tiputtaa keskiarvon 18,1 ja 18,2 välille, eli jaetulle kärkisijalle vuosien 2002 ja 1997 kanssa on jonkinmoinen mahdollisuus vielä, mutta ennätykseen(18,3)ei ole asiaa. (Huom. elokuun keskilämpötilat katselin laitoksen grafiikasta joten silmä voi tietysti vähän nähdä väärin).

  13. Nimetön
    28/08/2010 13:32

    Forecan silvuilta löytyy myös havaintohistoria-osuus, josta voi laskea elokuun keskilämpötilan olleen Kaisaniemessä 27.8. asti 19,0 °C. Yleensä tosin jos noista Forecan tilastoista laskee keskilämpötiloja niin Ilmatieteen laitoksen ilmoittamiin lukuihin pääsee lisäämällä vielä yhden kymmenyksen. En tiedä miten laskit nuo keskilämpötilaennusteet, mutta jos viimeisten neljän päivän keskilämpötila olisi vaikka 12 °C, niin koko kuun keskilämpötilaksi tulisi silloin noin 18,1 °C ((27*19)+(4*12))/31) = 18,1

    • Tuomo T.
      31/08/2010 07:56

      Riippuu tietysti mistä Foreca laskee Helsingin keskilämpötilan. Kaisaniemi ja Kumpula ovat periaatteessa ilmatieteen laitoksen mittauspisteitä (?). Tuo tähänastinen ennätyslämpö on peräisin Kaisaniemestä ja jos Foreca laskee tiedot Kumpulan – tai puhumattakaan jostain vielä enempi sisämaassa olevasta mittauspisteestä kuten Malmin lentokentältä – niin varmasti saadaan korkeampi lukema kuin tuo entinen ennätys.

      On totta, että kesäkuu oli tosiaan hieman keskimääräistä viileämpi, mutta kuitenkin alle asteen. Siksi pidin sitä kuitenkin melko lämpimänä :). Onhan meillä ollut sellaisiakin kesäkuita ihan viime vuosina, jolloin poikkeama on ollut 2-3 astetta alaspäin.

  14. Sami
    28/08/2010 16:19

    Suunnilleen noin niinkuin ilmoitit, elokuun keskilämpötila helsingissä tulee olemaan aika lähellä koko kesän keskilämpötilaa kun se on noin 18,1, kesäkuu jäi siitä 3,5 astetta(14,6), ja heinäkuu ylitti sen 3,6 asteella(21,7).

  15. Nimetön
    28/08/2010 21:42

    Joo siis näemmä sekoilin tuossa itse, kun käsitin jostain syystä, että olisit puhunut jossain kohtaa elokuun keskilämpötiloista, mutta koko kesän keskilämpötilastahan siinä oli koko ajan kyse. Tulevat kyllä olemaan likimain samat.

  16. Nimetön
    29/08/2010 21:27

    Näemmä ensilumen ennuste menee yksiin lentokusiaisten kans. 😉 Kusiaiset oli kyllä sitä mieltä, että jo lokakuun kahden ensimmäisen viikon aikana sataa ensilumi. No, se kansanviisauksista. Kiitos tästä syksyn ennusteestasi! Näemme kuinka käy.

  17. Sami
    01/09/2010 00:42

    Tässä on nyt alustavasti jyväskylän ja helsingin kesän keskilämpötilat: Jyväskylä 16,7. Helsinki 18,2= sama kuin aiemmat ennätykset vuonna 1997 ja 2002.

    • Tuomo T.
      01/09/2010 08:08

      Saapa nähdä. Tänään tulee ilmatieteen laitoksen kuukausi- ja kesätiedote, jossa on ”viralliset” luvut. Onneksi tuli tämä elokuun lopun viileämpi jakso (vaikka ensi viikolla taas lämpenee) niin saatiin vähän normaalimpaa säätä kehiin.

  18. Sami
    01/09/2010 20:07

    Koko kesän lämpötiloja ilmatieteenlaitos ei vielä ilmoittanut mutta elokuun keskiarvot sentään. Kesän keskilämpötilat ovat seuraavat:(1971-2000 k-a suluissa) Turku 17,4(15,7), Helsinki Kaisaniemi 18,2(15,9), Jyväskylä 16,7(14,6), Oulu 15,0(14,5), Sodankylä 12,7(12,4). Turussa keskiarvo riitti jaetulle viidennelle sijalle ja helsingissä jaetulle kärkipaikalle. Jyväskylässä kesä oli jotain 6-8 lämpimin, Oulussa ja Sodankylässä ei oltu lähelläkään lämpimimpiä kesiä.

  19. Sami
    02/09/2010 20:30

    Helsingin kaisaniemen kesän keskilämpötila jäi näköjään laitoksen mukaan 18,1 asteeseen. No hyvä että joskus pyöristää alaspäin 🙂

  20. Sami
    04/09/2010 02:50

    Minua hiukan kummastuttaa ettei ainakaan jyväskylässä ole ollut kylmää vuotta sitten vuoden 1987. Suurin poikeama alaspäin on ollut n.0,4 astetta 23 viimeisen vuoden aikana. Nyttenkin ilman tätä venäjän korkeapainetta olisi ollut kaikki edellytykset kylmään vuoteen, laskin että jos tähän vuoteen olisi yhdistetty vuoden 2007 touko-elokuu ja loppuvuosi olisi keskimääräinen, vuoden keskilämpötila olisi n.1,2 astetta keskiarvoa kylmempi. Jyväskylässä seitsemän kylmintä vuotta joiden keskilämpötila on ollut 0,6-1,1 astetta ovat olleet vuosijärjestyksessä 1902,1915,1941,1956,1958,1985 ja 1987. Tasaisella väliajalla seuraavat kylmät vuodet olisi 2014 ja 2016. Vaikka ilmasto onkin lämmennyt niin luulisi joskus sen kylmänkin vuoden tulevan. Voisiko Pauli vaikka kertoa millainen tämä vuosi on ollut keski-euroopassa, itselläni on sellainen tunne että siellä ainakin paikoin on ollut kylmä talvi ja viileä kesä(britteinsaaret, ranska, kenties saksa?)

    • Tuomo T.
      06/09/2010 08:30

      On kyllä totta, että on hieman erikoista, ettei viileää vuotta ole ollut yli 20 vuoteen. Siinä missä eri vuodenajat saattavat vaihdella vuosien välillä aika paljonkin (verrataan nyt vaikka talvia 2007-08 ja 2009-10 tai kesiä 2008 ja 2010!), niin vuosien keskilämpötilat ovat aina yläkanttiin, yleensä vähintään asteen.

      Vanha kansakin tiesi, että poikkeus vahvistaa säännön. Luulisi siis, että jossan vaiheessa tulisi koleampikin vuosi.

  21. Matti
    06/09/2010 09:12

    Jokos terminen syksy kerkesi alkamaan tänä vuonna etelässä? Nyt kun ilmat ovat lämpenemässä, niin sehän tarkottaisi ns ”intiaanikesää”, kun keskilämpötila nousee jälleen termisen kesän lukemiin. Tosin jos se on vain lyhytaikaista, niin välttämättä pitkän ajan keskiarvo ei enää kerkeä ylittyä ja intiaanikesä jäisi haaveeksi.

  22. Tuomo T.
    06/09/2010 12:31

    Laskin muuten 8 ensimmäisen kuukauden keskilämpötilat ja niiden poikkeamat Helsingin Kaisaniemessä ja Jyväskylässä. NÄyttää siltä, että elokuun lopussa ollaan lähes ”nollassa”: molempien kaupunkien keskilämpötilan poikkeama 1971-2000 tasosta oli naurettavat -0,1 astetta!

    Periaatteessa siis on vielä mahdollista, että vuodesta tulisi keskimääräistä kylmempi, mikä tosiaan olisi ensimmäinen kerta yli 20 vuoteen – ellen väärin muista. Toisaalta suurin osa vuosista on ollut vähintään +1 astetta keskiarvotasosta, mikä toteutuisi helposti jos syksy on lämmin ja joulukuu tyypillisen suttuinen ja lauha.

  23. Tuomo T.
    06/09/2010 12:33

    Jännittävää muuten, että CFS-ennuste on itsepintaisesti sitä mieltä, että syksystä tulee melko viileä.

    Jos se toteutuisi (mitä vahvasti epäilen), niin vuosi tosiaan päättyisi tavallista kylmempänä. Poikkeus vahvistaisi säännön…

  24. Tuomo T.
    06/09/2010 12:36

    Vielä sen verran, että ei kannattaisi liikaa keulia kausiennusteillaan. Yksityinen englantilainen Positive Weather Solutions (yrittää kilpailla Met Officen kanssa) uutisoi jo viime joulukuussa, että luvassa on ”barbecue summer” ja Britanniassa mitataan ennätyslukemat eli yli 100 fahrenheitia. No, PWS oli jyvällä ja tälle tasolle kyllä päästiin melkein kaikkialla muualla Euroopassa – paitsi Britanniassa, jota ennuste koski! 🙂

  25. Sami
    07/09/2010 03:14

    Kyllä tuomo olet oikeassa että nyt ollaan aika lähellä 1971-2000 keskiarvoa jyväskylässä ja helsingissä. On siis muutama keskiarvoa viileämpi vuosi ollut 1987 jälkeen mutta kuten aiemmin sanoin, ero on ollut max. 0,4 astetta alle keskiarvon.

    Tuo NOAA:n ennuste lupailee itsepintaisesti tosiaan sitä minun lupailemaa kylmää marraskuuta, mutta kylmää talvea se ei ennakoi, varsinkin tammi-maaliskuu olisi k-arvoa lämpimämpiä. Siirrytääs taas uuteen blogiin.

    • Tuomo T.
      07/09/2010 08:31

      Olisinkin todella hämmästynyt, jos ensi talvesta tulisi kylmä. Ja olen ainakin huomannut, että jos marraskuu on kylmä, se ei tosiankaan povaa pitkää talvea.

      Kaksi peräkkäistä kylmää talvea on toteutunut vain 1980-luvun hulluina vuosina, tai silloin niitä oli kolme (1985, 1986 ja 1987). ”Nykyilmaston” aikana se olisi aika huikeaa.

      Edellistä kylmää talvea eli 2002-03 seurannut talvi 03-04 oli alkoi tosi lauhana, mutta päättyi ihan kohtuullisen talvisena.

  1. 30/08/2010 07:46

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: