Arkisto

Artikkelit ajalta 25/08/2010

Syksy saapuu

Elokuun alun ennätyslämpötilat ovat vaihtuneet kuun loppua kohden syksyisen viileisiin lukemiin koko maassa. Selvää lämpenemistä ei ole näköpiirissä, joten helteille voidaan suurella todennäköisyydellä heittää hyvästit tämän vuoden osalta.

Menneestä kesästä

Alla on 2 metrin lämpötilan poikkeama maa-alueilta 20N latitudin pohjoispuolelta touko-heinäkuilta. Poikkeama on laskettu 1989-2001 suhteen. Siitä nähdään kuinka mennyt touko-heinäkuu oli pohjoisella pallonpuoliskolla lämpimin vuosikymmeniin.

Lähde: ECMWF

Toukokuun alusta elokuun 17. päivään saakka ollut ajanjakso oli koko Suomen mittakaavassa lämpimin vuodesta 1961 lähtien tarkasteltuna. Tämän jakson Suomen keskilämpötila oli +13,94 astetta kun toiseksi lämpimin vastaava jakso koettiin vuonna 2002, jolloin keskilämpötila oli +13,79 astetta. Koko kesän yhteenvedon teen lähempänä kuunvaihdetta.

Vesipatsaille otolliset olosuhteet

Ruotsin yllä oleva matalapaine on keskiviikon aikana kulkemassa Suomen eteläpuolitse kohti itää. Keskiviikkona onkin maan eteläosissa odotettavissa paikoin ukkoskuuroja. Etelä- ja länsirannikolla kannattaa torstai-aamupäivään saakka tarkkailla vesipatsaita merellä. Vesipatsas on käytännössä trombi veden yllä. Ne ovat yleisimpiä syksyllä lämpimän meriveden yllä. Heikko tuuliväänne, alhainen pilven alaraja ja tuulien törmäysalue suosivat vesipatsaita. Nämä olosuhteet ovat jossain määrin kehittymässä lähipäivinä. Vesipatsaat ovat tyypillisimpiä rannikon tuntumassa olevissa nauhamaisissa (ukkos)kuuroryppäissä. Mikäli tällaisen vesipatsaan tai suppilon havaitset, ilmoita siitä Ilmatieteen laitokselle (nettisivujen kautta). Vesipatsaista on tullut alustavasti havaintoja viime päiviltä, joten tilannetta kannattaa tarkkailla.

Loppuvuoden pitkä ennuste

Vuodenajat ovat hiljalleen vaihtumassa ja on aika luoda ensimmäinen karkea silmäys syksyn ja alkutalven säähän. Jälleen alkuun maininta, että ennuste on hyvin epävirallinen eikä siitä tule tehdä suurempia johtopäätöksiä. Pitkiä ennusteita on vaikea tehdä Suomen leveysasteille meidän hyvin vaihtelevien säätyyppien vuoksi. Niinpä signaalit ovat yleensä varsin heikkoja ja ne vaativat merkittävämpää subjektiivista tulkintaa ja spekulointia. Tätä ennustetta tuleekin päivittää syksyn kuluessa.

Tällä hetkellä pitkät ennusteet ennakoivat, että syksyllä ja alkutalvesta suursäätilanne olisi seuraava: Atlantilla vallitsee tavanomaista korkeampi ilmanpaine Azorien ja Islannin välillä. Toisaalta Suomen yllä tai Suomesta itään/kaakkoon vallitsee keskimäärin matalampi paine. Tällaisessa asetelmassa matalapaineet matkaisivat Atlantin korkeapaineen pohjoisreunaa pitkin idemmäksi ja ne putoaisivat etelämmäksi Skandinavian yllä ja jäisivät pyörimään Suomen itäpuolelle. Tämä tarkoittaisi ehkä hetkellisesti hieman lämpimämpiä tuulahduksia maan eteläosiin matalapaineiden etupuolella, mutta vastaavasti voimakkaampia kylmän purkauksia pohjoisen suunnalta matalapaineen jälkipuolella. Kylmän purkaukset ja matalapainetoiminta viittaisivat ehkä hieman lumisempaan alkutalveen. En pitäisi mahdottomana, että jo lokakuun toisella puoliskolla saataisiin eteläänkin välillä hieman reippaammin lunta.

Vaikka asetelma ei suoranaisesti suosi pitkäkestoista myrskyjunaa, on tilanteessa potentiaalia varsin voimakkaille ja puuskaisille pohjoistuulille matalapaineiden takaosissa (etenkin maan pohjoisosissa).

Yhteenvetona voisi siis arvioida, että syyskuu mennään karkeasti ottaen tyypillisessä, vaihtelevassa syyssäässä. Lokakuun aikana sää viilenee selvemmin ja ensimmäiset reippaammat lumisateet ovat mahdollisia. Marras- ja joulukuu olisivat suurimpaan osaan 2000-luvun alkutalviin verrattuna kylmempiä ja lumisempia. Eli todennäköisemmin on odotettavissa viileämpi kuin lämpimämpi loppuvuosi. Varsinaisia talvikuukausia (tammikuu-helmikuu) en vielä uskalla arvioida lainkaan.

Seurataan tilannetta syksyn mittaan ja päivitetään ennustetta uusien tietojen pohjalta aina kuukausittain.

Mainokset
%d bloggers like this: